Las Fallas

Hola!

Tässä sitä nyt ollaan, kirjoittamassa jo 20:a postaustani! Ei enää montaakaan jäljellä ennen kuin kirjoittelen jo jälkitunnelmia sieltä Suomesta… Mutta on siihen vielä pari kuukautta.

Kaksi viikkoa sitten oli Valenciassa vuoden kohokohta, nimittäin juhla nimeltä ”las Fallas”. Siihen valmistaudutaan täällä koko vuoden ympäri, ja viime vuonna se lisättiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Pääasiallisesti juhlan ideana on, että ympäri koko Valencian provinssia rakennetaan upeita patsaita/rakennelmia puusta ja jostain muusta kevyestä materiaalista (en ihan saanut selville, mitä se oli), jotka sitten poltetaan yhtenä yönä. Jokainen ryhmä falleroita, eli ihmisiä, jotka kuuluvat yhteen fallaan, ostavat oman fallansa (eli semmoisen patsaan) ja järjestävät sen läheisyydessä juhlia yli viikon ajan. Koko juhlan kokonaisuutta on vähän vaikea selittää, ellei sitä itse näe ja koe, mutta ehkä se tästä vielä aukeaa teille, kun selostan vähän tarkemmin, mitä tapahtui.

Tässä kuva, joka olisi oikeastaan kuulunut jo viime postaukseeni (se on otettu AFS:n orientaatioleiriltä),
 mutta siitä nyt näkee, millaiset upeat asut falleroilla on!

Perjantaina 17.3. meillä oli vapaata koulusta fallojen kunniaksi, joten torstaina pystyimme ihan hyvällä omalla tunnolla menemään Valenciaan ravintolaan syömään host-perheeni kanssa. Haimme ensin host-isäni satamasta, johon hän oli juuri saapunut Ibizalta, ja suuntasimme erääseen Lähi-Itämaiseen ravintolaan. Totta puhuakseni minulla on aikaisemmin ollut aika lailla ennakkoluuloja tämän tyyppistä ruokaa kohden, sillä se on niin mausteista, mutta jotenkin täällä ollessani olen mielestäni oppinut olemaan avoimempi ja kokeilemaan enemmän uusia asioita, kuten esimerkiksi uusia ruokia. Ja se ruoka olikin sitten todella maukasta! Luulen, että tämän tyyppisessä ruoassa, niin kuin varmasti melkein kaikessa ruoassa, parhain tapa on yhdistellä asioita ja syödä kaikkea kaiken kanssa.

Perjantaina, kuten jo mainitsin, oli vapaapäivä, joten päätimme kavereideni kanssa mennä fiilistelemään fallojen tunnelmaa Valencian keskustaan. Ajattelimme lähteä hyvissä ajoin, jotta junassa ei olisi ihan niin paljon tungosta, mutta junaan, joka saapui noin yhdentoista aikaan aamulla asemallemme, oli niin paljon väkeä, ettemme vain yksinkertaisesti mahtuneet sisään, ja meidän täytyi jäädä odottamaan seuraavaa. Kun sitten vihdoin pääsimme Valencian juna-asemalle, oli väkeä niin paljon, että joidenkin täytyi jäädä odottamaan juniin sisälle, jotta ihmismassa liikkuisi ja me pääsisimme ulos asemalta (joka ei siis ole mikään pieni). Kun sitten vihdoin pääsimme raittiiseen ilmaan, ei liikkuminen käynyt juurikaan sen helpommaksi. En tiedä, olenko ikinä nähnyt niin paljon väkeä! Minusta ainakin tuntui, että minä hetkenä hyvänsä voisin hukkua siihen ihmismereen! Otimme kuitenkin kavereideni kanssa kaikki toistemme käsistä kiinni ja muodostimme eräänlaisen ihmisketjun, jonka kaverini Mar sitten johdatti kaupungintalon aukion halki Burger Kingille. Matka, joka normaalisti kestäisi ehkä viisi minuuttia, kesti meiltä noin 45 minuuttia, sillä meneillään oli juuri jonkinlainen fallera-paraati, jossa siis kaikki fallerat olivat pukeutuneet perinteisiin falleroiden asuihinsa.

         Söimme lounasta taas kerran niin terveellisessä Burger Kingissä, ja kun yritimme poistua etuoven kautta, se ei vain yksinkertaisesti onnistunut, sillä ravintolaan sisään asti tungeksi väkeä, joka ei siis vain yksinkertaisesti mahtunut ulos. Päivän mascleta oli nimittäin alkamassa (olen aiemmissa teksteissäni mielestäni selittänyt mikä on mascleta, eli se ilotulitus, missä ei ole värejä, vain se ääni), ja se järjestettiin perinteisesti juuri sillä plazalla, joten joka paikka kuhisi ihmisiä. Poistuimme sitten takaoven kautta, josta jäimme eräälle sivukujalle seuraamaan mascletaa. Voimme kuulla se vallan hyvin, mutta näimme sen vain heijastuksena viereisen talon ikkunasta, koska emme mahtuneet itse plazalle katsomaan sitä (ja se plaza on siis varmaan yksi Valencian isoimmista plazoista…). Mascleta oli, kuten tavallista, korviahuumaava. Näin, kuinka lähellä olevien rakennusten ikkunaruudut tärisivät äänen voimasta!

          Mascletan jälkeen pyörimme vielä vähän aikaa keskustassa, mikä oli kylläkin vaikeaa, koska väkeä oli niin paljon. Maahan oli heitelty kaiken maailman roskaa, niin että kadut lainehtivat oluttölkeistä, käärepapereista ja muista roskista. Nilkkani olivat ihan oluessa, jota purskahteli puolinaisista, kadulle heitetyistä tölkeistä niiden päälle astuttaessa. Nami!

          Palasimme kotiin noin kuuden aikoihin iltapäivällä. Siitä sitten tunnin päästä suuntasimme valmistelemaan kaverini Vanesan synttäreitä. Hän on kaveriporukkamme ensimmäinen, joka täytti 18 vuotta! Järjestimme, kuten tavallista, yllätysjuhlat, joista luulen hänen pitäneen. Minulla ainakin oli hauskaa, kun oli hyvää ruokaa ja hyvää seuraa :D! Illalla/yöllä menimme vielä vähän käppäilemään kylälle ja lyöttäydyimme yhteen kaverini Marian kaveriporukan kanssa, johon satuimme törmäämään. Pitkän päivän jälkeen menin nukkumaan onnellisena, mutta väsyneenä!

Kaverikuva Vanesan synttäreiltä (Vanesa ei ole itse kuvassa...)

Kaverini tekivät upean instagram-kehyksen kuvien ottamista varten! 

Onnea vielä Vanesalle!

Lauantaiaamuna nukuin hieman pidempään ja otin aamulla ihan rauhallisesti. Sitten menimmekin host-perheeni kanssa katsomaan viereisen kaupungin, Alziran, mascletaa. Siellä oli vähän erilainen tunnelma kuin Valencian mascletassa (tietenkin), koska vaikka se olikin ehkä pienempi kuin Valenciassa, siellä ei ollut läheskään niin paljon väkeä, joten pääsimme ihan eturiviin. Ja jos sanoin, että Valencian mascleta oli korviahuumaava, niin tämä oli sitten jo aivan toisella tasolla. Pakko myöntää, että loppu ”maanjäristyksen” aikana minusta tuntui, että korvani saattavat räjähtää minä hetkenä hyvänsä.

         Mascletan jälkeen jäimme hetkeksi pyörimään Alziraan ja katselemaan sinne pystytettyjä falloja. Sen kaupungin ensimmäisen palkinnon voittanut falla oli jotain aivan uskomatonta! Se ei ollut yhtä iso kuin Valenciaan pystytetyt jättimäiset hökötykset, mutta se oli niiiin kaunis ja hyvin tehty ja todella yksityiskohtainen! Se oli mielestäni yksi parhaista falloista mitä minä näin! Muutkin Alziran fallat olivat todella hienoja ja hyvin tehtyjä, varsinkin siihen nähden, että se on vain ihan pikkuriikkinen kaupunki.

Mascletan alkua odotellessa. 

Alziran parhaan fallan palkinnon voittanut falla. Se oli minusta yksi hienoimmista falloista,
mitä näin koko juhlan aikana.

Sen yksityiskohdat olivat uskomattoman tarkkoja!

Fallojen tunnelma oli käsinkosketeltava niinkin pienessä kaupungissa kuin Alzira. 

Lasten falla Alzirassa, joka esittää falleroita.

Lisää falloja...

Ja vielä vähän lisää. (Huom! Nämä fallat eivät vielä edes ole
 kauhean isoja verrattuna Valencian falloihin...)

Lauantai-iltapäivällä lähdimme host-perheeni kanssa erääseen suureen ostoskeskukseen shoppailemaan ja syömään illallista. Sen jälkeen menimme Valencian keskustaan katsomaan erikseen Valencian kaupungin parhaan kategorian (kyllä, niitä on monessa eri kategoriassa) voittanutta fallaa. Totta puhuakseni, minun mielestäni se Alziran falla oli oikeastaan hienompi, vaikka Valencian voittajafalla olikin sitä monta kertaa suurempi. Sanompahan vaan tähän väliin, että niiden fallojen kokoa ei oikeasti voi kuvitella, ellei niitä itse näe. Ne jotkut ovat aivan valtavia! Ja minä kun luulin silloin, kun kävimme siellä falla-näyttelyssä, että ne näyttelykappaleet ovat ne lopulliset fallat (joista siis jotkut saattoivat olla ehkä vähän päälle kaksi metrisiä). Myöhemmin sain kuitenkin huomata, että nehän olivat vain pikku yksityiskohtia tulevissa giganttisissa rakennelmissa!

Fallojen katselun jälkeen suuntasimme vielä Plaza de la Virgen –nimiselle aukiolle, johon oli pystytetty yksi, hieman erilainen rakennelma. Siellä oli nimittäin jättimäinen Neitsyt Maria, jonka viitta oli tehty kokonaan kukista! Siellä oli juuri silloin menossa rituaali, jota sanotaan uhraukseksi (la ofrenda). Siinä kauniisiin falleroiden asuihinsa pukeutuneet fallerat tuovat ryhmittäin kukkia Neitsyt Marialle. Koko aukio tuoksui ihanilta kukilta, ja taas kerran, väkeä oli silmänkantamattomiin.

Falleroita tulossa uhraukselta.

 Neitsyt Marian kukista tehty viitta takaa päin.

          Illalla puoli yhden aikoihin, kun la ofrenda vihdoin loppui, alkoi ilotulitusspektaakkeli, jota täällä kutsutaan tulen yöksi (la nit del foc). Olimme hyvissä ajoin menneet host-isäni siskon luokse, jonka kerrostalon kattoterassilta pystyimme mainiosti seuraamaan ilotulitusta. Se oli todella hieno, mutta minun puolestani se olisi saanut olla hieman lyhempi, sillä se kesti kokonaiset 20 minuuttia! Sitten seikkailimme noin tunnin verran automme kanssa ulos Valenciasta, mikä kesti niin kauan, koska kaupunki oli aivan tukossa väenpaljoudesta.

Sunnuntaina 19.3. olikin sitten se varsinainen fallojen päivä (ja myös paikallinen isäinpäivä). Sinä aamuna lähdin vielä kerran Valenciaan, tällä kertaa kaverini Marian ja hänen perheensä kanssa. Kävimme katsomassa lisää falloja ja söimme churroja (nam!!!). Marian äidillä oli työnsä kautta yhteyksiä, joiden ansiosta pääsimme ilmaiseksi ihastelemaan erikoiskategorian (eli sen parhaan) kakkospalkinnon voittanutta fallaa. Se oli minusta kyllä paljon hienompi kuin se ykköspalkinnon voittanut, suorastaan uskomattoman upea! Sen teemana oli vallankumous, jota tuotiin esille symboleilla Ranskan vallankumouksesta. Fallojen ideana on aina kritisoida jotain aihetta, yleensä poliittista tai taloudellista, ja kun ne sitten poltetaan, toivotaan, että myös kaikki asiat, mitkä ovat huonosti yhteiskunnassamme, palavat niiden mukana. Ja tästä fallastahan sitten löytyikin paaljon kritiikkiä, muun muassa Espanjan presidenttiä ja Angela Merkeliä ja vaikka keitä muita.

          Menimme tietenkin myös katsomaan viimeisen päivän mascletaa, mutta taaskin jouduimme tyytymään sivukujapaikkaan, josta ei oikeastaan nähnyt yhtään, kuuli vain. Sitten söimme eväsbocadillomme eräässä puistossa ja kuuntelimme, kun ihmiset poksauttelivat papatteja joka puolella ympärillämme (tähän aikaan vuodesta kuulee täällä papattien pauketta jatkuvasti). Lounaan jälkeen kävimme vielä katsomassa kukallista Neitsyt Mariaa päivänvalossa, ja sieltä suuntasimme jäätelökioskin kautta kotiin.

Tässä meillä on päällämme blusonit (siis paitana) ja kaulassa ruudullinen huivi, jotka olivat ennen vanhaan pellolla työskentelevien ihmisten asu, ja joka on nyt tyypillinen valencialainen asu falloissa. 

Mitä olisivat Valencian fallat ilman churroja?

Tässä on Valencian erikoiskategorian kolmannen palkinnon voittanut falla. 

Ja siinä yksi falla, jonka teemana oli ihmemaa Oz.

Ja tässä on erikoiskategorian toisen palkinnon voittanut falla,
jota pääsimme katsomaan ihan läheltä.

Yksityiskohtia siitä fallasta...

Lisää kuvateksti

Siinä muun muassa Espanjan nykyinen presidentti kuvattuna tässä fallassa. 

Ja onhan se Trumppikin sinne sitten päässyt...

Tämä oli lempi lapsifallani!!!

Ja tässä vielä Neitsyt Maria kukikkaassa viitassaan edestä päin ja päivänvalossa.

Sunnuntai oli siis fallojen viimeinen päivä, mikä tarkoittaa, että kaikki fallat myös poltettiin sinä yönä. Menimme host-perheeni kanssa Alziraan katsomaan niiden fallojen paloa. Minulla ei oikeastaan ollut mitään hajua, miten se tulisi tapahtumaan. Aiemmin olin katsellut vähän huolestuneena, miten kamalan lähellä rakennuksia jotkin fallat olivat. Siellä olikin sitten palokunta paikalla suihkuttamassa rakennusten seiniä ja kadulla olevia puita kylmällä vedellä, jotta ne eivät syttyisi.

          Fallojen sytyttäminen oli, kuinkas muutenkaan, suuri spektaakkeli, jossa ensin räjäytettiin ilotulitteita ja kaikenlaisia kipinäsuihkuja, jotka sitten jossain vaiheessa sytyttivät fallan tuleen. Sen ulkokuori paloi nopeasti, mutta varsinkin ensimmäisessä fallassa, jonka näin palavan, puinen runko sinnitteli pystyssä ainakin 15 minuuttia, ellei enemmänkin. Kuten fallatkin, niiden aiheuttamat roviot olivat massiivisia, ja oli jokseenkin hypnoottista katsella, kuinka punaiset liekit ja musta savu katosivat tummalle yötaivaalle. Paikalla ei myöskään ainakaan tullut kylmä! Ensimmäisen fallan palaessa näin, kuinka sen lähellä olevat puut kärventyivät ja katulamppujen suojukset sulivat! Ja tämä falla poltettiin vielä suhteellisen isolla aukiolla…

          Seuraava falla, jonka näimme palavan, oli se upea, ensimmäisen palkinnon voittanut falla, jota tässä jo aiemmin ihastelin. Se paloi paljon nopeammin, ja kaatui ihan muutaman minuutin jälkeen, osittain erään kerrontalon päälle (tai no, oikeastaan enemmänkin yhdelle parvekkeelle). Kaikki aina hurrasivat, kun fallan runko vihdoin kaatui, orkesteri soitti ja ihmiset lauloivat. Tunnelma oli jotain aivan ainutlaatuista, mitä ei varmasti voi kokea missään muualla. Sillä välin Valenciassa poltettiin myös heidän fallojaan, mutta me emme voineet valitettavasti mennä sinne, koska ne poltettiin niin myöhään, ja seuraavana päivänä oli jo koulua. Siellä kuitenkin kuulemani mukaan monet fallerat itkivät (perinteisesti), kun heidän fallansa poltettiin, jopa ne lapsifallerat (falleroita on siis ns. lasten- ja aikuisten sarjassa) itkivät täyttä kurkkua ja ihan avoimesti. Siinä menivät sitten monien ihmisten vuoden työn tulokset, mutta mitäpä siitä, seuraavana päivänä jo varmasti aloitettiin suunnittelemaan ja valmistelemaan uutta fallaa ensi vuodelle.

Ilotulitukset, jotka sytyttivät fallan palamaan.

Ensimmäinen falla palaa (ja katulamput sulavat...)

Ja tässä vielä toisen fallan tuho.

Minä(kin) mietin aluksi, että tämä falla-perinne on vähän outo, kun ensin raadetaan koko vuosi ja saadaan aikaan jotain upeaa, vain jotta se sitten poltetaan. Myöhemmin kuitenkin mietin, että olisi mahdotonta säilyttää kaikkia niitä vuosien varrella tehtyjä falloja, sillä eiväthän ne mahtuisi mihinkään. Niinpä minusta on aika kaunista, että joka vuosi on mahdollista luoda jotain entistä upeampaa, joka sitten jää muistoihin muun muassa kuvissa. Sitä paitsi idea siitä, että poltetaan kaikki paha, mitä vuoden aikana on kertynyt ihmiskunnan ylle, on minusta myös hyvä.

Seuraavalla viikolla menimme latinan- ja kreikanryhmämme kanssa Valenciaan luokkaretkelle. Silellä kävimme ensiksi eräässä museossa tekemässä yhden tehtävän, ja sen jälkeen etsimme antiikin Kreikkaan ja Roomaan viittaavia yksityiskohtia, kuten patsaita tai maalauksia, ympäri Valenciaa. Se oli ihan kivaa vaihtelua tavalliseen koulupäivään, varsinkin kun sää oli niin hyvä!

Titaani Atlasta esittävät patsaat kannattelemassa parveketta.

Tästä ei saatu ihan selvyyttä, oliko se Dionysos vai Cupido...

Ja tässä meidän luokan latinan/kreikan opiskelijat :)

Viime viikonloppuna lauantaina, eli 25.3. oli taas kerran melko kiireinen päivä. Aamupäivällä lähdin Valenciaan, jossa tapasin muutaman vaihtarikaverini. Kävimme hieman shoppailemassa ja syömässä llaollaot (ihan hirmuisen hyvää jogurttijäätelöä). Sää oli taas kerran mitä mainioin, ja minulla oli oikein hauskaa.

          Iltapäivällä menin takaisin kotiin, sillä sinä päivänä oli host-siskoni Paulan syntymäpäivä, ja vaikka hän ei sitä vielä silloin tiennyt, menin auttamaan hänen yllätyssyttäreittensä valmistelussa. Koristelimme talomme oikein nätiksi, ja host-äitini oli tehnyt mitä parhainta kakkua! Illalla Paula saikin sitten tulla kotiin yllätyksensä ääreen, ja uskon, että hän piti kovasti synttäreistään.

Onnea Paulalle!

Host-äitini teki ihanan vaahtikarkkikakun, jonka päälle Paula itse taiteili vaahtokarkkiruusut. 

Sunnuntaina menin kaverini Marian ja hänen perheensä kanssa katsomaan uuden Kaunotar ja hirviö -elokuvan elokuvateatteriin. Se oli mielestäni aivan loistava, eikä missään nimessä ollut kadottanut alkuperäistä taianomaisuuttaan! Vähän ehkä häiritsi, että se oli espanjaksi, mutta sen tunnelma välittyi kyllä täysillä siitä huolimatta!

Kiitos taas kun jaksoitte lukea koko tekstin! Fallat olivat minulle kokemuksena jotain aivan ainutlaatuista, enkä tule varmasti koskaan unohtamaan niitä! Nyt sitten vain seuraavia mahtavia kokemuksia odottelemaan!

Adios y hasta luego!

-Anna