Pikakelaus jäähyväisiin

Hola!

Viimeinen viikkoni täällä Espanjan auringon alla on nyt lähtenyt käyntiin. Ei sitä voi oikein edes sanoin kuvailla, kuinka hassulta tuntuu se ajatus, että ensi viikolla tähän aikaan olen jo kotona! Tehtävää on ollut viime aikoina niin paljon, että blogin kirjoittelu on totisesti jäänyt hyvin vähälle, mutta kerron tässä nyt pikakelauksella tapahtumia viimeisen kahden kuukauden ajalta, ja sitten vielä vähän näitä loppusuoran fiiliksiä.

          Pääsiäisen jälkeisenä viikonloppuna söimme illallista kavereitteni kanssa lauantaina meillä, mikä ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, mutta tunnelma oli mukava ja meillä oli tosi hauskaa!

          Sunnuntaina järjestettiin vuosittainen alueemme koulujen välinen tapahtuma 32:ta kertaa, mutta ensimmäistä kertaa Guadassuarissa. Tätä tapahtumaa olimme jo valmistelleet koulussamme, ja minä olin ilmoittautunut kavereitteni kanssa vapaaehtoiseksi tapahtuman järjestäjäksi. Niinpä sitten aamulla aikaisin heräsimme, menimme yhdessä kahvilaan syömään aamupalaksi croisantteja ja napolitaaneja (vähän niin kuin suklainen croisantti) ja sen jälkeen menimme valvomaan ja ohjaamaan autojen parkkeeraamista pariksi tunniksi. Iltapäivällä oli meidän kohokohtamme, kun saimme vihdoin esittää kauan harjoittelemamme boleron (siis se tyypillinen espanjalainen tanssi, jota olimme harjoitelleet koulussa). Koko kylämme pääkatu oli ihan täynnä porukkaa, ja tunnelma oli todella korkealla! Siellä järjestettiin myös muita esityksiä, joita menimme katsomaan yhdessä kavereitteni kanssa. Lopuksi menimme yhdessä syömään erääseen baariin, ja pienimuotoisesti juhlimme kaverini Lauran synttäreitä.

Porukkaa oli tosiaan vaikka muille jakaa.

Tällä pätkällä tanssimme miniversion niistä tansseista, jotka ovat tämän kylän suurin juhla
(joka järjestetään oikeasti elokuussa)

Tässä me esittelemme viimein bolerotaitojamme.

Ja tässä vaihtarijärjestömme edustettuna.

Lauran synttärilounas. Onnea!

Seuraavana viikonloppuna oli toukokuun ensimmäinen perjantai, ja kuten joka kuun ensimmäinen perjantai, meillä oli fiesta. Menimme ensiksi meille syömään kavereitteni kanssa, ja sen jälkeen lähdimme yhteen baariin, jossa on aina fiestoina tanssimusiikkia. Ilta oli todella hauska ja mielenkiintoinen, ja koska nyt oli jo vähän lämpimämpi sää, oli fiesta vähän isompi kuin aikaisempina talvikuukausina.

          Lauantaina 6.5. meillä oli AFS:n vapaaehtoinen tapaaminen, jonne osallistuivat myös isäntäperheemme. Se oli itse asiassa enemmänkin heille kuin meille oppilialle, mutta oli kiva taas viettää pitkästä aikaa aikaa vaihtarikavereitteni kanssa! Menimme erääseen kylään lähelle Albuferaa, joka on se järvi, josta kerroin edellisessä postauksessani. Aluksi host-vanhemmillamme oli joku infotilaisuus tai vastaava, ja me oppilaat menimme yhdessä erääseen puistoon tekemään host-äideillemme äitienpäiväkortit (äitienpäivä oli siis täällä Espanjassa 7.5.). Myöhemmin menimme kaikki, oppilaat ja perheet, syömään paellaa erääseen ravintolaan, ja annoimme äitienpäiväkortit ja ruusut host-äideillemme.

          Ruokailun jälkeen lähdimme veneretkelle Albuferan järvelle. Se oli aika lailla samanlainen veneretki kuin mitä teimme pääsiäisenä host-vanhempieni kavereiden kanssa, mutta retken jälkeen pääsimme vielä näkemään vanhanaikaisen tyypillisen valencialaisen kalastaja-asumuksen (joka kuulemma host-isäni mukaan ei ollut lähelläkään sellaista, mitä sen olisi kuulunut olla).

          Veneretken jälkeen lähdin islantilaisen kaverini Ránin kanssa erääseen ostoskeskukseen, jossa meidän piti tavata muut vaihtarikaverimme, jotka tulivat eri kyydeillä, mutta saavuttuamme ostoskeskukseen saimmekin tietää, että meidän olisikin pitänyt tavata Valencian keskustassa. Niinpä siis lähdimme Ránin kanssa seikkailemaan tiemme raitiovaunulla ja metrolla kohti keskustaa. Siellä tapasimmekin lopulta muut kaverimme, ja ihanan Kaneihanan (Uudesta-Seelannista) synttärit pystyivät alkamaan. Olimme Valenciassa koko illan: kävimme syömässä ja piknikillä puistossa ja pidimme hauskaa. Illan päätteeksi menin Ránin luokse yöksi, ja olimme niin väsyneitä, että kaaduimme suoraan sänkyyn.

Veneretki Albuferan järvellä.

Tyypillinen vanhanaikainen asumus täältä Valencian alueelta.

Seuraavana viikonloppuna lähdin AFS:n järjestämälle matkalle Madridiin. Siellä tapasin aivan uusia tuttavuuksia, nimittäin muita vaihtareita, jotka ovat eri sijoittuneet eri puolille Espanjaa. Perjantaina emme oikein ehtineet tehdä mitään, paitsi käydä Pradon taidemuseossa. Olisin kuitenkin toivonut, että meillä olisi ollut joku opastus tai jotain, koska en edes oikein tiennyt, mitä kaikkia kuuluisia juttuja siellä museossa oli, ja niinpä me vain haahuilimme museon käytävillä ja katselimme joitain tauluja ihan umpimähkään. Museon jälkeen menimme syömään illallista (vihdoin! Olin ollut yhdestä saakka syömättä mitään) kiinalaiseen ravintolaan. Ruoka kyllä maistui, mutta olin kyllä melkoisen täynnä jäätävän kokoisten annosten jälkeen!

          Lauantaina lähdimme jo aamulla liikkeelle. Ensiksi vain käppäilimme ympäri kaupunkia ja katselimme kaikenlaisia nähtävyyksiä, kuten erilaisia aukioita (joiden nimiä en muista), kuninkaallista palatsia ulkoapäin ja sen vieressä olevaa puistoa, jotain katedraalia ja yhtä egyptiläistä temppeliä, joka oli annettu lahjana Espanjalle tämän autettua Egyptiä jossain temppelijutussa (en nyt ihan tarkkaan muista missä). Meillä oli ihan kamala nälkä, ja vihdoin kolmelta iltapäivällä pääsimme italialaiseen buffet-ravintolaan syömään!

          Ruoan jälkeen meillä oli vähän vapaa-aikaa, ja illalla menimme vielä Reina Sofia –museoon, jossa oli aika vaikuttava Picasson näyttely. Museon ulkopuolella oli jonkinnäköinen ulkoilmatapahtuma menossa, sillä siellä soitettiin jazz-musiikkia ja ihmiset tanssivat ja tunnelma oli varsin erinomainen auringon laskiessa ja taivaan punoittaessa! Illalla menimme vielä meksikolaiseen ravintolaan syömään, ja siitä sitten jo takaisin hotellille.

          Päivä oli ihan mukava, vaikka kävelimmekin ihan super paljon! Ainoa ongelma oli se, ettei meille oikeastaan selitetty mistään nähtävyyksistä mitään, vain joistain ihan ylimalkaisesti. Niinpä oli välillä ehkä vähän tylsää vain kävellä erilaisten monumenttien ohi, kun ei oikeastaan tiennyt, mikä se oli tai miksi se oli pystytetty tai mitä se edusti.

Melkeimpä lempipaikkojani aina näissä espanjalaisissa kaupungeissa ovat
 nämä niiden kauppahallit, joissa on aina niin ihanat hedelmäosastot!

Egyptiläinen temppelli, joka oli kuulemma tuotu Egyptisä
Madridiin ja rakennettu sinne uudestaan pala palalta.

Joku puisto, missä kävimme käppäilemässä :)

Koko porukka kuninkaallisen palatsin edustalla.

Ja joku toinen puisto, jossa kävimme käppäilemässä xD.

Sunnuntaina menimme paikallisille markkinoille, mitkä levittäytyivät aika suurelle alueelle. Siellä oli kaikenlaisia kojuja ja puoteja, joissa myytiin vaikka mitä. Minä niin pidän juuri semmoisesta markkinatunnelmasta, jossa voit löytää mitä erikoisempia asioita mitä kummallisimmista kojuista!

          Markkinoiden jälkeen menimme syömään taas aasialaiseen ravintolaan (söimme joka päivä jossain ulkomaalaisessa ravintolassa xD) ja sen jälkeen suuntasimmekin jo bussiasemalle ja bussilla kotiin. Bussimatka oli ihanan rauhallinen ja oikeastaan tosi mukava. Sai vain istua rauhassa ja hiljaa ja katsella maisemia ja miettiä, kuinka ihanaa on olla täällä Espanjassa!

Markkinatunnelmaa Madridista.

Seuraavana viikonloppuna emme oikeastaan tehneet mitään ihmeellistä. Perjantaina menimme Bon Aireen, eli yhteen tosi isoon ostoskeskukseen shoppailemaan kavereitteni kanssa. Söin siellä muun muassa mansikkahampurilaisen, joka oli yllättävän hyvä!

Perjantaina 26.5. menimme yhdessä kavereitteni kanssa katsomaan sitä uutta Pirates of the Caribbean –leffaa. Ei se tietenkään ollut niin hyvä kuin ne kolme ensimmäistä, mutta kyllä se sen neljännen voitti. Sunnuntaina osallistuimme aamulla Guadassuarissa järjestettävään hyväntekeväisyyskävelytapahtumaan (huh, mikä sana!). Se oli todella rento tapahtuma, jossa kävelimme kolme kilometriä ylämme ytimessä, ja sen jälkeen saimme ilmaista jäähilejuomaa, kakkua ja omena-sipulihilloa (kyllä, täällä on ihan normaalia laittaa sipulia hilloon). Kävelytapahtuma järjestettiin syöpää kärsivien lasten hyväksi, ja minusta se oli oikein kiva tapa auttaa (jos oletetaan, että rahat meni perille…).

          Iltapäivällä lähdimme host-perheeni vuoristomökille, jossa söimme lounasta host-perheeni kavereitten kanssa. Yksi heistä oli kuulemma paellamestari, joten hän valmisti koko porukalle paellan, ja minä yritin katsoa ja oppia siinä vieressä. Se oli kyllä todella hyvä paella!

Valmiina lähtöön!

Tämä paella oli kyllä yksi parhaista, joita olen täällä oloni aikana maistanut!

Seuraavana viikonloppuna, 2.-4.6. meillä oli viimeinen AFS:n järjestämä orientaatioleiri, johon osallistuivat sekä me vanhat kokeneet vaihto-oppilaat, että uudet espanjalaiset tulokkaat, jotka ovat lähdössä vaihtoon nyt ensi syksynä. Pakko myöntää, että tämä orientaatio ei ollut ihan yhtä hauska kuin edeltävät orientaatiot, mutta oli kiva nähdä taas muita vaihto-oppilaita, joista on tullut minulle niin hyviä ystäviä tämän vuoden aikana, ja myös uusia tulokkaita, joista yksi oli jopa lähdössä Suomeen!

          Lauantai oli tietysti kaikkein tapahtumarikkain päivä. Olimme koko päivän rannalla, jonka vieressä hostellimme oli, ja pohdimme vaihto-oppilaskokemustamme joka kantilta. Mielestäni olen kyllä muuttunut hieman täällä oloni aikana, en oikeastaan tarkalleen tiedä miten, mutta ihan vain olemisessa ja elämisessä on jokin pieni sävyero. Johtuu varmaan siitä, että täällä kaikki ovat niin iloisia, että minustakin on tullut positiivisempi, ja se on varmaa, että olen nyt paljon seikkailunhaluisempi kuin ennen. Olen huomannut, että AFS:n sääntö, ”sano kyllä kaikkeen”, on oikeasti tosi hyvä sääntö ihan jokapäiväisessä elämässä ja jokaiselle, oli sitten vaihdossa tai ei. Ennen vaihtovuottani olisin varmasti kieltäytynyt monista asioista, joita olen tehnyt täällä, vain koska en ollut varma, olisiko se kivaa tai ei. Totta kai olen myös joutunut tämän takia hieman epämukaviinkin tilanteisiin, mutta toisaalta taas niin paljon enemmän mukaviin, ihaniin ja positiivisiin, että yritän varmaan jatkossakin pitää tästä elämänasenteesta kiinni.

          Tällaisten pohdiskeluiden jälkeen valmistelimme erään leikin tuleville espanjalaisille vaihto-oppilaille. Meidän nyt vaihdossa olevien vaihtareiden piti muuttaa itsemme erääksi erittäin sivistyneeksi heimoksi, joilla on omat tavat, perinteet ja kulttuuri. Sitten mitään tietämättömät espanjalaiset tulivat huoneeseen, jossa olimme, ja me näyttelimme osamme ja pidimme illalliskutsut heimomme tapaan. Me kaikki olimme pukeutuneet erilaisiin lakanoihin ja rätteihin ja maalanneet kasvomme kasvoväreillä heimomaiseen tyyliin. Minä olin itse asiassa heimon kuningatar, ja minulla olikin sitten kovin työ illallisrituaalin järjestämisessä. Ensin heimon kuningas piti puheen. Sitten hän tervehti kaikkia miespuolisia henkilöitä erityisellä tervehdyksellä, jonka jälkeen minä menin ja tervehdin kaikkia naispuolisia henkilöitä polvistumalla heidän eteensä ja koskemalla heitä vyötäröstä varpaisiin. Siinä tuli kyllä kunnon pohjetreeni suoritettua, kun polvistuin varmaan ainakin 20:n edessä, ja vielä piti erikseen varoa, ettei lakanamekkoni syttynyt tuleen lattialla olevista kynttilöistä. xD Meillä oli vielä pari muutakin rituaalia, kuten se, että minun piti mennä jokaisen miespuolisen henkilön luo ja antaa heille ruokaa (jotain inhottavaa, oksennuksen näköistä velliä) kädellä suoraan suuhun. Koko huonetta valaisi vain tuikkurivi lattialla, joten oli aika pimeää, enkä ihan tarkkaan nähnyt, missä kaikkien suut olivat, enkä viitsinyt sillä mömmöisellä kädelläni ruveta tunnustelemaankaan, joten välillä vain heitin sen ruokamössön niiden poikien syliin, kun ei ihan osunut sinne suuhun xDD. Se oli kyllä melkoinen kokemus, mutta ihan hauskaa sinänsä!

          Lauantai-iltana, sen jälkeen kun olimme suorittaneet hienon heimorituaalimme, menimme vielä pimeälle rannalle (kaikki nyt Espanjassa olevat vaihto-oppilaat ja meidän tutorimme) ja siellä jokainen sytytti oman tuikkukynttilänsä jollekin erityiselle muistolle tai ihmiselle tai yleensäkin vain jollekin, josta oli kiitollinen tämän vaihtovuoden jälkeen. (Nyt seuraa se tunteellinen osuus tätä tekstiä). Se oli aika kaunis hetki, ja monet itkivät eivätkä meinanneet saada sanaa suustaan. Silloin se iski, että tämähän on jo ihan loppusuoralla, ja että koti-Suomi jo häämöttää horisontissa. Se oli jotenkin niin katkeransuloista. Toisaalta, olen rakentanut täällä itselleni ihan uuden elämän, jossa minulla on kavereita ja perhe ja ihmeellisiä kokemuksia, mutta toisaalta taas on kyllä jo aika kova ikävä Suomeen kaikkia ihania, tuttuja ihmisiä tapaamaan ja kaikissa tutuissa ja suloisissa paikoissa käymään. Aina kun ajattelen Suomea, ajattelen sitä luonnon rauhaa ja hiljaisuutta (mitä ei täällä kyllä kerta kaikkiaan ole), lähinnä mummon ja papan mökkiä ja omaa saarimökkiämme, tyyntä järveä tai merta ja koivupuita. Tai mummolan ihanan rauhallista olohuonetta, jossa voi vain olla ihan rauhassa ja ratkoa sudokuja ja ristikoita.  Ja tietysti mummin mannapuuroa (ah, sitä on kyllä oikeasti tosi ikävä)!!!

          Mutta kyllä minulle tulee tätäkin paikkaa niin kova ikävä! Erityisesti ihanaa host-perhettäni, jotka ovat ehkä iloisimpia ihmisiä, joita olen koskaan tavannut! He ovat ehkä suurin yksittäinen tekijä, joka on tehnyt vuodestani niin unohtumattoman. He ovat antaneet ja opettaneet minulle niin paljon saamatta siitä mitään palkkiota, ja voin vain toivoa, että tämä vuosi on ollut heille yhtä ikimuistoinen kuin se on ollut minulle! Minun ihana kaveriporukkani on toinen tekijä, joka on tehnyt vuodestani hauskan ja unohtumattoman. On niin ihana kuulua yhteen tiettyyn porukkaan, jonka tietää aina olevan siellä, jos on tarvis. He ovat rohkaisseet minua tekemään asioita, joita en olisi edes kuvitellut tekeväni Suomessa ja järjestäneet ohjelmaa ja häppeninkiä meille kaikille! Heitäkin tulen kaipaamaan kovasti!

Kynttilöitä ihanien muistojen puolesta.

En tietenkään voinut sanoa kaikkea tätä sytyttäessäni kynttilääni, mutta mieleni kyllä teki. Totta puhuen, en vain voi löytää sanoja kuvaamaan tunteitani juuri nyt, vain niin vähän ennen Suomeen paluuta. En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta minulla on tunne, että tulen tekemään molempia tässä hyvinkin lähitulevaisuudessa.

Kynttilähetken jälkeen päätimme viimeisen iltamme yhdessä ryhmänä naku-uintiin pimeällä rannalla. Juuri näitä kokemuksia haluan lisää!

Seuraavana päivänä päätimme viimeisen orientaatioleirimme kirjoittamalla pienet viestit jokaisen vaihto-oppilas kohtalotoverimme espanjan lippuun, jotka AFS antoi meille. Nekin ihmiset ovat olleet niin suuri osa elämääni täällä, että oli aika haikeaa hyvästellä, vaikka näemmekin toisemme vielä Madridissa ennen kuin lähdemme kukin omiin maihimme. Ei kuitenkaan tuntunut yhtään todelliselta, että en tulisi näkemään joitakin heistä enää ikinä. Hehän ovat aina (koko tämän vuoden) olleet siellä jossain tavoiteltavissa, ja heidän kanssaan meillä on jotain yhteistä, mitä muilla ei ole, nimittäin yhteinen kokemuksemme.

Espanjan lippujen allekirjoittamista. :) 

Ensimmäiset kunnon jäähyväiset tulivat eteeni viime keskiviikon kuoroharjoituksissa. Host-äitini oli vinkannut minulle, että voisin leipoa keksejä tai jotain viimeisiin kuoroharkkoihini, ja niinpä leivoin Aila-mummon reseptin mukaan valkosuklaa-karpalokeksejä. Saavuin harjoituksiin hieman myöhässä, ja kaikki olivat katsomassa yhtä videota valkokankaalta, jossa esiintyi joku tosi pro kuoro (ennen kuin astuin sisään ajattelin, että onpa se meidän kuoromme kehittynyt yhdessä viikossa xD). Kuorovideon jälkeen, ihan puskista, kuoronjohtajamme sanoi, että koska tämä oli minun viimeinen kertani kuorossa, he olivat tehneet minulle pienen videon. Hän laittoi sen pyörimään, ja siinä oli kuvia kaikista meidän esityksistämme. Lopuksi näytettiin vielä, että samalla muistitikulla, jossa video oli, oli myös videoituna kaikki kuoromme esitykset. Siinä kyllä meinasi tulla tippa linssiin! Vaikka en ole sitä ehkä täällä blogissa niin paljon mainostanut, kuoromme porukka on ollut aivan mahtava! Se on niin tiivis yhteisö jossa kaikki tuntevat toisensa hyvin ja tulevat vaivattomasti toimeen, niin nuoret kuin vähän vanhemmatkin.

Perjantaina 9.6. lähdimme iltapäivällä jäähilejuomille kavereitteni kanssa hyvästelemään kaverimme Dianan, joka lähti viikon pituiselle välimerenristeilylle. Juttelimme kaikkea mukavia, ja suunnittelimme jo tulevia matkojamme Kreikan saaristoon yhdessä. Loppuillasta Laura kutsui minut luokseen pitsalle, ja pidimme rennon leffaillan yhdessä. Lauantaina olikin sitten vähän vauhdikkaampi päivä. Aamulla menin laulun yhteistunnille, jonne osallistuivat kaikki opettajani aikuisoppilaat. Laulutunnin jälkeen lähdimme host-perheeni kanssa Algemesiin katsomaan yhtä juhlamuseota ja paikallisia markkinoita. Museo oli pieni, mutta oikein mukava, ja sen jälkeen ostimme markkinoilta iiihania kirsikoita! Iltapäivällä ruoan jälkeen palasimme taas Algemesiin, jossa järjestettiin ihmistorniesityksiä (ne ovat tyypillisiä Algemesin kylässä). Ne olivat kyllä todella vaikuttavia, ja Tarragonasta oli tullut yksi ryhmä, joka teki aivan huikean vaikeita torneja (ensimmäisen yhdeksänkerroksisen ihmistornin Katalonian ulkopuolella). Myös Algemesin omat ryhmät suoriutuivat varsinn mallikelpoisesti, vaikka yksi heidän torneistaan romahtikin (mikä oli tooodella pelottavan näköistä). Niillä tornien tekijöillä täytyy olla niin paljon rohkeutta, että uskaltavat kiivetä kuojuvan tornin huipulle. Ja kaikkein ylimpänähän ovat ne ihan pienet lapset, jotka painavat vähiten, ja siellä hekin vain rohkeasti kiipeilivät ties kuinka monen metrin korkeudessa ilman mitään muita turvavarusteita kuin kypärä päässä. Se oli kyllä todella vaikuttavaa!

Ne oli kyllä suorastaan hulluja ne ihmiset jotka noita torneja tekivät xD.

Ja vielä ryhmäkuva paikan päältä :D

Lauantai-iltana menin vielä juhlimaan kaverini Marian synttäreitä. Meillä oli oikein hauska ilta, ja Maria oli upeilla kokkaustaidoillaan luonut upean, meren laineita jäljittelevän suklaa brownie –kakun. Ruoan jälkeen menimme vielä vähän käppäilemään kylälle ja puhelemaan niitä näitä, kuten täällä on tapana.

Sunnuntaina leivoimme host-äitini kanssa empanadilla –nimisiä, pastellin tapaisia suolaisia leivoksia, joihin laitoimme täytteeksi tomaatti- ja pinaattitäytteitä. Nyt osaan taas yhden espanjalaisen reseptin lisää! Iltapäivällä lähdimme yhdessä host-perheeni kanssa rannalle, jossa vietimme iltapäivää piknikin merkeissä. Menin uimaan Irenen ja Paulan kanssa, ja yritimme muun muassa pitää jalkamme kiinni hiekassa samassa kohtaa, kun aallot yrittivät heitellä meitä mihin sattuu. Se oli todella hauska iltapäivä, ja juuri yksi niistä hetkistä, joihin voisi jäädä viipymään ikuisesti, ja olisi aina vain hyvä olla.

Näitä tyttöjä tulee kyllä niiin kova ikävä! <3

Viime viikonloppuna oli läksiäisjuhlien aika. Perjantaina oli viimeinen päivä koulua, ja ilmestyinkin sitten vain yhdelle filosofian tunnille, sillä melkein kaikki luokkalaiseni lintsasivat sen päivän koulusta, joten en halunnut siellä sitten yksinkään istuskella. Se tunne, kun kävelet ulos koulun porteista ja tiedät, ettei tarvitse mennä takaisin kokonaisiin kahteen kuukauteen, on niin ihana, ja kaikki voivat varmasti samaistua siihen. Toisaalta, tämä koulu on näytellyt erittäin suurta osaa elämässäni tämän vaihtovuoden aikana, ja sen takia oli myös vähän haikeaa jättää sekin jo taakse.

          Illalla meillä oli perheen keskeinen läksiäisjuhla. Host-isäni nimittäin työskentelee Ibizalla maanantaista perjantaihin, ja näin ollen tämä viikonloppu oli viimeinen viikonloppu, jolloin illallistamme yhdessä. Perjantaina tulivat myös host-isäni siskot ja heidän lapsiaan, ja meillä oli oikein kotoisa illallinen yhdessä. Ei kuitenkaan yhtään tuntunut siltä, että se oli viimeinen kerta (ainakin tänä vuonna), kun näin joitakin heistä. Koko illallinen vaikutti vain ihan normaalilta illalliselta, joita on edessä vielä vaikka kuinka monta.

Lauantaina olikin sitten hyvin ohjelmarikas päivä. Irenellä oli yksi leiri eräässä kylässä nimeltä Ontinyent noin puolen tunnin matkan päässä kotoa. Jätimme hänet leireilemään sinne, ja lähdimme kaikkien leiriläisten perheiden kanssa pienelle kierrokselle Ontinyentin kaupunkiin, jossa keskityttiin erityisesti Ontinyentin rooliin Espanjan sisällissodan aikana. Se oli ihan mielenkiintoinen kierros, mutta myös aika tukala, sillä sinä päivänä aurinko porotti täydeltä taivaalta ja lämpötila nousi sinne 35 asteen yläpuolelle. Mutta eipä siinä muu auttanut kuin juoda litratolkulla vettä ja syödä paljon jäätelöä xD.

           Historiakierroksen jälkeen muut perheet menivät syömään johonkin ravintolaan, mutta me päätimme jatkaa matkaa ja nähdä lisää nähtävyyksiä. Ruokakaupan kautta suuntasimme lähivuoristossa sijaitseville Pou Clarin lähteille, jotka siis ovat eräitä kirkkaita vuoristolähteitä. Maisemat siellä olivat kyllä aivan upeat! Lähde koostui useasta altaasta, joissa kirkkaan sininen/turkoosi vesi kimmelteli ja joista se sitten jatkoi pienten vesiputousten kautta eteenpäin. Koko homma näytti ihan joltain keinotekoiselta kylpylältä lätkäistynä siihen vuorten keskelle, mutta se olikin kaikki ihan luonnollista! Kaikista parasta oli kuitenkin se, että vesi oli lähes jääkylmää. autonmittari oli ruokakaupan parkkiksella varjossa näyttänyt 39 astetta, eikä minulla varmaan eläessäni ole ollut niin kuuma, joten ihan vain se, että sain laittaa jalkani ihanan viileään veteen, oli jotain aivan taivaallista!

          Lähteiltä suuntasimme eräille luolille, joita kutsutaan maurienluoliksi. Ne olivat pienen, erittäin kauniin kylän liepeillä vuoreen kaivettuja pikkuisia luolia. Niiden suuaukot olivat pieniä ikkunoita, ja alun perin luolat eivät olleet yhdistetty toisiinsa, vaan maurit kiipesivät niihin köysiä pitkin jokaiseen erikseen. ne palvelivat siis n. 1000-500 vuotta sitten viljasäilöinä. Luolille päästyämme (kuumuudesta puolikuolleina) meidät ohjattiin rappusia pitkin sisään, ja siellä meille sanottiin, että meidän pitäisi löytää itse uloskäynti. Luolasto oli kuin pieni sokkelo. Se ei ulottunut kovin pitkälle vuoren sisään syvyysmielessä, mutta luolia oli monta metriä pituussuunnassa luolan seinässä. jokaisessa luolassa oli pieni ikkuna, joten ne olivat kyllä ihan valoisia. ulospääsyä etsiessämme meidän piti etsiä käytäviä, jotka saattoivat olla reikiä katossa, lattiassa tai seinissä, ja sitten yrittää änkeä itsemme niistä läpi. Se oli todella hauskaa, mutta jälkeenpäin sitä oltiin aika mustelmilla xD. Kiipeilyn jälkeen menimme vielä jäätelölle (taas) ja sen jälkeen lähdimmekin jo ajelemaan väsyneinä kotia kohti. Välillä pysähdyimme vielä Anna nimisessä kylässä, vain, jotta saisin kuvan itsestäni siellä xD.

Kaukaa katsottuna luolia ei juuri huomannut, mikä olikin ilmeisesti niiden rakentajien idea.

Tuonne siis ennen vanhaan kiivettiin jköysiä pitkin jokaiseen erikseen. 

Kylä luolien lähellä oli kuin jostain sadusta!

Ja sen lähellä oli myös vuoristoluostari.

          Olimme kavereitteni kanssa suunnitelleet menevämme yhdessä syömään sinä iltana, ja pelkäsin jo olevani myöhässä, sillä kello läheni jo kymmentä, kun saavuimme kotiovellemme. Kun sitten kuitenkin syöksyin ulos autosta ja avasin oven juostakseni äkkiä suihkuun, sain vastaani ilmapallosateen ja raikuvan ”sorpresa!” –huudon. Kaverini olivat olleet koko iltapäivän järjestämässä minulle yllätysläksiäisiä! En ollut uskoa silmiäni, sillä en taaskaan ollut aavistanut kerta kaikkiaan mitään! Olin vain niin super onnellinen siitä, että minulla on täällä niin ihania kavereita, jotka jaksavat järjestää minulle tällaista! He olivat ripustaneet puutarhaamme naruja, joihin he olivat kiinnittäneet pienillä pyykkipojilla valokuvia koko vuoden varrelta minusta niin heidän, kuin host-perheenikin kanssa, ja piilottaneet ympäri puutarhaa kirjoittamansa läksiäiskirjeet. Siellä minä sitten itkin ja nauroin onnesta. En voi uskoa, että minun täytyy jättää heidät tänne kokonaiseksi vuodeksi (sillä vuoden päästä ajattelin kyllä tulla taas käymään), mutta toisaalta olen jo rauhallisemmin mielin, sillä tiedän, että he ovat ystäviäni vaikka asuisinkin tuhansien kilometrien päässä heistä!

Sunnuntaina pidimme vielä yhdet läksiäiset, jolloin kutsuimme vieraaksi kaverini Marian perheen ja yhden toisen perheelleni läheisen perheen. Jo aamulla Maria tuli meille ja leivoimme yhdessä jälkiruokia ja ties mitä koko päivän. Illalla sitten tulivat vieraat, ja tarjoilimme heille ensin ihanaa hojaldrea, joka on täällä hyvin tyypillinen ruoka, ja sen jälkeen meidän kolme jälkiruokaamme (tosiaan, vähän innostuimme niiden jälkiruokien valmistuksessa). Ilta oli taas kerran oikein mukava, ja nauroimme yhdessä vaikka kuinka paljon! Lopuksi sain vielä Marialta lahjaksi kehystetyn kuvan meistä ja muistitikun, jossa on kuvia koko vuoden ajalta!

         

Nyt minulla onkin sitten enää viikko jäljellä. Ei tunnu yhtään todelliselta, että viikon päästä olen jo kotona! Aika menee niin nopeasti, että tuntuu, etten kontrolloi sitä yhtään. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa tuntuu kuin kaikki nämä tapahtumat olisivat tapahtuneet viime viikolla, eivätkä viimeisen kahden kuukauden aikana. Mutta eikös se niin ole, että aika kuluu nopeasti kun on hauskaa?

En mitä todennäköisimmin tule enää kirjoittamaan lisää, sillä tämä viimeinen viikko tulee olemaan aika intensiivinen. Luulen, että torstai-iltapäivä on ainoa rako, jolloin minulla ei ole suunnitelmissa mitään ohjelmaa, mutta luultavasti sekin rako pian täyttyy. Tässä nyt on kuitenkin tullut suurin piirtein tämän hetkiset fiilikseni ilmi. Yleisesti ottaen vaihtovuoteni on ollut mitä onnistunein, paljon parempi kuin mitä aluksi odotin. En vain voi uskoa, kuinka hyvä tuuri minulla on ollut kaiken suhteen: perhe, kaverit, sijainti… Olen luonut täällä uuden elämän, minulla on uusia kavereita ja uusi rutiini, joka on alkanut juuri tuntua kotoisalta, ja sitten minut taas yhtäkkiä repäistään toiselle puolelle Eurooppaa. Mutta sitä se vaihtovuosi kai tuo tullessaan… Ja onhan se kyllä taas tosi ihana päästä myös Suomeen ja nähdä taas kaikki tutut ihmiset ja paikat. Olen mielestäni oppinut täällä kaikenlaista, mitä en Suomesta käsin olisi ainakaan vielä voinut oppia. Varmaa on, etten vaihtaisi tätä vuotta ja sen aikana haalimiani kokemuksia pois mistään hinnasta!

Lopuksi haluaisin vielä kiittää kaikkia, jotka ovat tehneet tämän kokemuksen minulle mahdolliseksi. Erityisesti vanhempiani, joiden ansiosta ylipäätänsä pääsin tänne. Kiitos niin niin paljon! Ja kiitos myös kaikille ystävilleni ja sukulaisille siellä Suomessa, jotka olette kannustaneet minua ennen tätä kokemusta, sen aikana ja varmasti sen jälkeenkin! Olette kaikki ihania!

Adios y hasta luego!

-Anna