Kiireinen pääsiäinen

Hola!

Tässä postauksessa kerron nyt (erittäin pahasti jäljessä, tiedetään) pääsiäisviikosta (joka otetaan täällä aikas lailla vakavammin kuin Suomessa) ja matkastamme Ibizalle! Pääsiäislomamme oli ihanan pitkä, melkein kaksi viikkoa, ja sen aikana ehti tapahtua vaikka mitä. Joten varmista, että sinulla on mukava asento, sillä nyt tulee tekstiä!

Toisin kuin jossain muualla Espanjassa, meillä oli koulua vielä pääsiäisviikon kolme ensimmäistä päivää. Maanantaina menimme kuitenkin host-äitini ja –siskoni kanssa illalla katsomaan L’Alcudiaan (viereiseen kylään) eräitä asetelmia. En oikein osaa määritellä niitä muulla sanalla. Ne oli rakennettu esimerkiksi ihmisten autotalleihin tai muihin vastaaviin, ja jokainen asetelma, joka siis yleensä koostui patsaasta ja joistain muista koristeista, esitti jotain vaihetta Jeesuksen elämässä, tai jotain pyhimystä (kuten esimerkiksi Neitsyt Mariaa). Mukaan saattoi olla liitetty musiikkia tai esimerkiksi heijastettuja tekstejä.

Tämä ja seuraavat kuvat ovat muutamia esimerkkejä niistä pääsiäisasetelmista.

Tiistaina nyt muistaakseni tapahtunut mitään erityistä, mutta keskiviikkona lähdimme illalla pienelle kävelylle kylämme keskustaan katsomaan taas sitä pääsiäisparaatia/-kulkuetta. Palmusunnuntaista lähtien niitä nimittäin pidettiin joka päivä seuraavaan pääsiäissunnuntaihin saakka. Palmusunnuntaina kulkueen jäsenet olivat pukeutuneet vain kaapuun ja viittaan, koska siihen aikaan Jeesusta ei oltu vielä vangittu, mutta sen jälkeisinä päivinä heillä oli myös suippolakkiset päähineet niin, että he näyttivät aivan ku klux klanin jäseniltä xD. Tietenkin tämä on paljon vanhempi perinne kuin ku klux klan, mutta yhdennäköisyyttä ei voinut kieltää. Erona oli kuitenkin se, että nämä huput ja kaavut olivat värikkäitä. Kulkueeseen osallistujat kuuluvat nimittäin erilaisiin ryhmiin, joita kutsutaan espanjaksi cofradilloiksi, ja joista jokainen ryhmä edusti jotakin vaihetta jeesuksen elämässä tai esimerkiksi jotain Neitsyt Marian versiota (kyllä, niitä on monia…). Jokaisella ryhmällä oli myös oman värinen asunsa ja oma ”pyhimyspatsaansa” (en oikein tiedä, millä nimellä niitä pitäisi kutsua, näette sitten kuvista, millaisia ne on), joita ne kärräsivät kulkueessaan mukana.

          Menimme siis taas host-äitini ja –siskoni kanssa katsomaan tätä kulkuetta. Jotta nykyään saataisiin enemmän väkeä houkuteltua paikalle katsomaan näitä kulkueita, on joillain kulkueen jäsenillä pieni pussi, josta he jakavat karkkeja lapsille. Kaverini Maria kuuluu yhteen cofradillaan, ja toikin sitten minulle ja host-siskolleni karkkia :D. Muitakin tuttuja näkyi joukossa, esimerkiksi toinen host-siskoni soitti kylän bändissä (puhallinorkesterissa), joka kulki kulkueen perässä. Olennainen osa kulkuetta olivat myös erilaiset ja –kokoiset rummut, jotka pitivät kulkueen rytmiä yllä. Jokaisella cofradillalla oli omat rumpalinsa, joita löytyi aivan pienistä lapsista roteviin, jäätävän kokoisia rumpuja kantaviin miehiin.

          Tunnelma oli aika erikoinen, mutta hyvällä tavalla. Rummutus oli välillä jopa korviahuumaavaa, ja tuntui, että maa olisi tärissyt jalkojen alla. Iloinen musiikki kuitenkin loi hauskan tunnelman, ja oli kiva katsella ohi kulkevia huppupäitä ja arvailla, keitä mahtoi olla huppujen alla.

Jokaisella cofradillalla oli omat rumpalinsa,
jotka pitivät kulkueen ahtia yllä mahtipontosella soitolla.

Ensimmäiset huppupäät...

...ja heidän patsaansa. 

Mukana oli myös pieniä lapsia, joiden ei kylläkään tarvinnut pitää epämukavia huppuja päässä.

Myös rumpaleiden joukossa oli melkoisen pientä porukkaa.

Tästä väriyhdistelmästä tuli etäisesti mieleen puutarhatonttu xD.

Viimeisenä patsaana oli Neitsyt Maria, joku surullinen versio hänestä, ilmeisesti.

Torstaina menimme taas kylälle katsomaan kulkuetta, mutta koska oli pitkääperjantaita edeltävä ilta, pidettiin kulkue hiljaisuudessa. Katuvalot sammutettiin siitä osasta kylää, eikä saanut pitää meteliä, ellei halunnut mummojen vihaisia katseita ja hyssyttelyjä osakseen. En oikeastaan edes uskonut, että espanjalaiset osaavat olla niin hiljaa, ennen kuin olin itse sitä todistamassa. Kulkueen tunnelma oli sillä kertaa paljon aavemaisempi, sillä kuulimme vain rumpujen tasaisen kuminan, joka ilman orkesterin säestystä kuulosti melko painostavalta, ja toi mieleeni ne sellaiset teloitusrummut, joita olen nähnyt elokuvissa. Näimme ainoastaan hämäriä, suippokärkisiä huppuja kynttilöiden valossa, joita kulkueen jäsenet pitivät kädessään. Kuten jo sanoin, muuten oli aivan hiljaista ja pimeää. Se oli kyllä todella vaikuttavaa! Kun kello sitten löi kaksitoista yöllä ja pitkäperjantai virallisesti alkoi, pidettiin vielä ihan hiljainen hetki, jonka hetken päästä rikkoi yksinäisen huilun surullinen soitto. Huiluesityksen jälkeen kaikki lähtivätkin sitten jo koteihinsa, tai ainakin minä, sillä minun piti leipoa vielä korvapuusteja seuraavaksi päiväksi (sain ne valmiiksi vähän ennen kolmea yöllä xD)

Kuvasta ei kyllä paljon näy, mutta tunnelma oli taianomainen!

Tässä maukkaita kolmelta aamuyöllä leivottuja korvapuusteja! :p

Perjantaina lähdimme kavereitteni kanssa piknikille Garroferalle, joka siis on matalahko vuoristoalue tässä meidän kylämme lähellä. Aluksi meillä oli suunnitelmissa tehdä yhdessä paellaa, mutta emme olleet varmoja, saisiko alueelle sytyttää tulta, joten luovuimme siitä ideasta toistaiseksi. Ruuasta ja varsinkin herkuista ei kuitenkaan ollut pulaa! Jokainen toi omat voileipänsä/bocadillonsa, ja yhdessä olimme edellisenä päivänä ostaneet mansikoita ja kermavaahtoa, suklaata patukoitten, levyn ja munien muodossa, sipsejä ja muita suolaisia naksuja ja pääsiäismonan, joka on siis eräänlainen tyypillinen leivos täällä pääsiäisenä. Ja tottakai söimme myös minun tekemiä korvapuusteja, jotka olin siis tehnyt edellisenä yönä. Ilma oli aivan mahtava, melkeinpä liiankin kuuma, kun lämpötila nousi melkein 30 asteeseen! Yritimme lennättää yhdessä vaiheessa leijaa, joka on täällä kuulemma tyypillistä pääsiäisenä, mutta ei siellä tuullut juuri ollenkaan. Sen verran sain aikaiseksi, että sain lennätettyä sen leijan jokeen, josta se sitten piti onkia ylös. xD

          Meillä oli todella hauskaa piknikillä, ja jostain selittämättömästä syystä minulle tuli välillä sellainen kotoisuuden tunne. Suomessahan me menemme usein retkelle luonnon keskelle perheen tai kavereiden kanssa! Vaikka maisema oli totaalisen erilainen oransseine maaperineen ja trooppisine kasveineen, minusta välillä tuntui, kuin olisin ollut kotona Suomessa. 

Leijan lennättäminen oli hieman hankalaa, kun ei tuullut juuri ollenkaan,
 mutta se teki siitä vielä monin verroin hauskempaa xD.

Ja tämä leijahan päätyikin sitten lopuksi tuonne jokeen...

Tässä perinteinen pääsiäismona

Perjantai-iltana menimme vielä host-vanhempieni kanssa Alcudiaan, yhteen viereiseen kylään, katsomaan taas semmoista kulkuetta. Se oli tietenkin paljon isompi kuin omassa kylässäni, ja kesti varmasti yli puolitoista tuntia. Siellä kuitenkin selvästi oli joitain tuttuja huppujen alla, sillä välillä muutama huppupää tuli tuomaan minulle karkkia kaksin käsin niin, että jo pian tarvitsimme muovipussin niitä varten! Eikä kuulemma varsinkaan enää minun ikäisilleni juurikaan anneta karkkeja, ellei kulkueessa ole joitain tuttuja. Minulle on vieläkin mysteeri, keitä nämä avokätiset karkinlahjoittajat olivat!

Siellä oli siis myös todella pientä porukkaa mukana,
monilla huppupäillä oli nukkuva vauva sylissään. Ja kellohan oli siis noin yksi yöllä...

Alcudian kulkueessa oli se hieno puoli sen lisäksi, että kulkue oli paljon isompi
 kuin meidän pikkukylässämme, sillä näitten pyhimyskärryjen kukat olivat siellä aitoja,
ja aina kun kärry meni ohi (jolloin piti nousta sesomaan), lehahti ilmoille ihana kukkien tuoksu

Lauantai taisi olla yksi niistä päivistä, jolloin sain nukkua kunnolla ja pitkään! Muistaakseni se oli totaalinen löhöpäivä, jolloin vain tein läksyjä (joita annettiin täällä koulusta ihan järjettömän paljon) ja katsoin netflixiä.

Sunnuntaina puolestaan lähdimme taas Alcudiaan katsomaan kulkuetta, mutta se päivä olisikin sitten jo viimeinen päivä, jolloin kulkue järjestettiin. Väkeä oli kerääntynyt erään aukion ympärille, jolle kaikki huppupäiden kulkueet lopulta päättyivät. Lopulta, kun aukio kuhisi suippoja huppuja, saapuivat Neitsyt Maria ja Jeesus (lapsen muodossa), ja heidän kohtaamisensa symboloi Jeesuksen ylösnousemusta. Koko aukio hiljeni, ja kaksi pientä tyttöä alkoivat lausua eräänlaisia värssyjä, mutta ei sillä tavalla laimeasti ja ujostellen niin kuin voisi kuvitella, kun koko kylä on kokoontunut heitä katsomaan ja kaikki kuuntelivat ihan hiljaa, vaan kovaan ääneen ja hyvinkin mahtipontisesti, kuin sanat olisivat oikeasti kummunneet syvältä heidän sisältään, suorastaan hurmioituneina. Sen jälkeen, kuinkas muutenkaan, Marian musta kaapu kiskaistiin pois, ja sen alta paljastui toinen sininen, kirkon kellot alkoivat kalkattaa yläpuolellamme, ilotulitteet räjähtelivät, parvi koulutettuja puluja pyrähti lentoon ja ihmiset heittelivät parvekkeiltaan paperisilppua, jotka itse asiassa olivat pieniä paperilappusia, joihin oli kirjoitettu onnentoivotuksia.

Kaikki huppupäät kokoontuivat yhdelle aukiolle kuuntelemaan niitä pikkutyttöjä.

Kun palasimme kotiin, lähdimme heti host-perheeni vuoristomökille, jonne tulivat myös host-perheeni ja Paulan kaverit, jotka olivat heidän lapsiaan, ja yhdessä söimme erittäin maittavan (ja lihaisan) aterian. Minä ja Irene tunsimme itsemme hieman ulkopuolisiksi, joten lähdimme host-isäni siskon vuoristomökille, joka oli ihan siinä lähellä, ja pelasimme siellä lautapelejä ja pöytäjalkapalloa Irenen serkkujen kanssa. Se oli todella kiva päivä!

Maanantaina lähdimme saman porukan kanssa (paitsi että meidän perheestämme Irene ja Vicente eivät päässeet mukaan) piknikille eräälle retkeilyalueelle lähelle Albuferan järveä. Ensin tosin kävimme eräässä Beata-nimisessä leipomossa, jossa kaikki oli aivan järjettömän kokoista, ja kokoonsa nähden aika halpaa. Ostimme sieltä muutaman muffinin, pari puolimetristä pitsapalaa ja kaksi yltäkylläisen suklaista pääsiäismonaa, jotka siis ovat niitä täällä tyypillisiä herkkuja pääsiäisen aikaan. Sitten suuntasimme järvelle. Söimme siellä hyvän piknik-lounaan, jokainen oli tuonut jotain kotoaan, ja jaoimme niin, että kaikki siavat maistaa kaikkea. Teimme myös pari kävelyretkeä merenrantaan, ja myöhemmin järvelle, jossa teimme pienen kierroksen veneillä ja näimme sorsia, joista Paula ja hänen kaverinsa olivat erittäin haltioissaan.

Tässä se leipomo, jossa kaikki oli superisoa ja superhalpaa.
Niinpä se oli myös ulko-ovia myöten täynnä porukkaa.

Kuva kävelyretkeltämme järven rannalta. 

Ja tässä vielä toinen, melkoisen yliliioiteltu versio pääsiäismonasta.

Tiistaina aamupäivällä lähdin host-äitini kanssa Bon Airen ostoskeskukseen Valencian keskustan ulkopuolelle, jossa shoppailimme hetken. Ostoskeskus oli kummallisen autio, olimmehan siellä jo yhdeltätoista tiistaiaamuna. Kun sitten palasimme kotiin, pakkasimme laukkumme, ja illalla sitten jo lähdimmekin lentokentälle ja kohti Ibizaa.

         Saavuimme sinne myöhään illalla, emmekä enää ehtineet tehdä mitään, mutta seuraavana päivänä lähdimme heti aamusta rannalle. Hieman innostusta alentavana tekijänä oli kuitenkin sää, nimittäin oli vain noin 16-17 astetta lämmintä, aurinko oli pilvessä ja tuuli melkoisesti. Ei se kuitenkaan meitä estänyt, vaikkakin rannalla oleskelu ei ollut ihan sama kuin se olisi ollut kauniilla säällä. Ensin menimme Eräälle vähän pienemmälle, mutta erittäin kauniille rannalle, jossa kastelimme itsemme yrittäessämme ottaa hienoja kuvia aaltojen kanssa xD. Sieltä jatkoimme Cala Bassa –nimiselle rannalle, jossa olimme noin puolitoista tuntia. Yritimme niin sanotusti ottaa aurinkoa, mutta ei siitä oikein tullut mitään, joten lähdin host-äitini kanssa kävelylle pitkin rantaa. Taas kastuimme (tai no… minä kastuin) kun menimme liian lähelle hyvinkin massiivisia ja vauhdikkaita aaltoja. Saimme tällä kertaa kuitenkin ihan kivoja kuvia ;).

Tässä kuva ensimmäiseltä rannalta, joka tyynellä säällä on
kuulemma erityisen kaunis, vaikka oli se kyllä tuulisenakin oikein mahtava!

Ja tässä kuvia jo sieltä seuraavalta rannalta.

Tässä vain ihan yleiskuva ibizalaisesta maisemasta, jonka näpsäisin,
 kun pysähdyimme hetkekesi tienposkeen.

Pian lähdimme takaisin asunnollemme, joka siis oli sen ökyrikkaan saksalaisen puutarhassa, jolle host-isäni työskentelee. Siellä teimme ruokaa ja katsoimme Once upon a timea, johon host-äitini on nyt ihan koukussa. Illalla lähdimme vielä Ibizan keskustaan käppäilemään ja katselemaan, mutta vielä koko kaupunki oli kuulemma hyvin tyhjä, sillä turistikausi ei ollut vielä kunnolla alkanut. Siispä saimme olla rauhassa, mutta haittapuolena oli se, että se ravintola, johon olisimme halunneet mennä syömään, oli kiinni. Niinpä, kiivettyämme ensin tunneleita pitkin erään kukkulan huipulle katsomaan kaupungin kirkkoa, menimme syömään kebabia.

>Tässä kuva eräästä ihanasta meriaiheisesta matkamuistokaupasta.

Ja tässä Ibizan keskusta ja satama iltavalaistuksessa.

Torstaina lähdimme lähirannallemme, jossa vesi oli ihanan sinistä (niin kuin melkein kaikki rannat Ibizalla)! Minä ja Irene jopa uskaltauduimme käydä pulahtamassa, vaikka vesi oli vielä todella kylmää! Sinä päivänä kävimme myös kävelyllä host-isäni suunnittelemassa puutarhassa ja hänen työnantajansa yksityisrannalla, joka oli yksi hienoimmista pikku kivirannoista, mitä olen vielä koskaan nähnyt (en ole kyllä sinänsä nähnyt monia). Vesi oli aivan kirkasta ja turkoosia, ja ranta oli pienessä lahdelmassa, jota ympäröivät jylhät ja röpelöiset kalliot, joissa oli monia jännittävän näköisiä pikkuluolia.

          Sinä iltana menimme syömään host-perheeni kavereiden luokse. He tarjosivat todella hyvää curry-kanaa, ja tunnelma oli mukava ja kotoinen, vaikka olimmekin itse kukin kuolemanväsyneitä.

Meidän lähirantamme!

Ja tässä se yksityisranta, josta jo aiemmin puhuin.
Sinne laskeuduttiin melkoinen mäki kivirappusia pitkin.

Kasvillisuutta matkan varrelta laskeuduttaessa rannalle.

Perjantaina oli viimeinen päivämme, jolloin sääkin oli jo vähän parempi. Aurinko pilkisteli silloin tällöin pilvien raoista, ja silloin oli jo ihan lämminkin. Aamulla menimme taas sille samalle lähirannalle, jossa olimme olleet edellisenä päivänä. Meininki oli ihanan rauhallinen, olimme vain minä, Irene ja host-äitini (host-isä teki töitä ja Paula oli sen tuttavaperheen luona koko matkan), eikä meillä ollut mihinkään kiire. Ruuan jälkeen sinä päivänä menimme taas sinne yksityisrannalle, mutta tällä kertaa bikinit päällä. Hyppäsimme kirkkaaseen, kylmään veteen, ja tuntui lähes siltä, kuin olisi leijunut, niin kirkasta se vesi oli! Siitä hetkestä tuli ehdottomasti yksi lemppareistani tältä vuodelta: Minä siellä hieman varpaita kipristävässä viileässä vedessä, jossain alapuolella merikasveja ja muita otuksia, onkaloisten kallioiden ympäröimänä, aurinko jo kallistumassa laskemaan päin, laineet keinuttamassa. Se oli jotain aivan maagista, ja tuntui kuin olisin ollut aivan toisella puolella maailmaa, vaikka olin vain noin sadan kilometrin päässä Espanjan kodistani!

Uimaretken jälkeen pakkasimmekin jo tavaramme ja pian lähdimme kohti lentokenttää. Saavuimme kotiin myöhään illalla ja menimmekin sitten suoraan nukkumaan.

Lauantaina oli ihan vain lepopäivä, jolloin päätimme tehdä yhdessä Irenen kanssa sushia, mikä onnistui mielestäni oikein hyvin!

Sunnuntaiaamuna host-vanhempani ja minä heräsimme melko aikaisin aamulla ja lähdimme läheiselle vuorelle kävelylle. Tavoitteenamme oli päästä vanhalle (siis tosi vanhalle) tähtitornille, joka vieläkin oli siellä pysstyssä. Reitti oli todella mukava, ei liian raskas, mutta kuitenkin tunsi, että jotain siinä oli tekemässä. Maisemat olivat aivan uskomattomia! Minusta on jotenkin vain niin hassua, että kaikki on ihan tasaista, ja sitten yhtäkkiä maasta vain kohoavat äkkijyrkät vuoret, kuin joku olisi vain päättänyt istuttaa ne siihen!
          Pääsimme kuin pääsimmekin vuoren huipulle tähtitornille, josta olisi nähnyt Valenciaan asti, ellei olisi ollut hieman sumuista. Tähtitorni siis oli todella vanhanaikainen, ei siellä mitään teleskooppeja ollut, vaan ainoastaan munan muotoinen pikku koppi, jossa oli reikiä katossa. Sieltä suuntasimme vielä eräälle läheiselle luolalle, joka oli ihan kunnon tippukiviluola. Ei se kauhean syvä ollut, mutta sen suuaukko oli aika iso, ja minuun sen koko ja vanhuus tekivät suuren vaikutuksen.

Iltapäivällä lähdimme koko perheen voimin Valenciaan. Ensin menimme erääseen puistoon käppäilemään, ja päädyimme lopulta luonnontieteiden museoon. Olin käynyt siellä jo aiemmin koulun kanssa, mutta silloin kaikki näyttelyt eivät olleet olleet auki. Museon jälkeen jatkoimme käppäilyä puistossa. Alkuperäinen ideamme oli ollut mennä vuosittäisille kirjamarkkinoille, mutta ne aukesivatkin vasta viideltä. Siispä kulutimme vain aikaa puistossa, mikä oli minusta ihan kivaa, sillä puisto oli kaunis, ja minulla oli paljon juteltavaa host-siskojeni kanssa. Ilmakin oli mitä mainioin!

Ankkoja syöttämässä puistossa.

Kirjamarkkinoiden tunnelmaa.

Myöhemmin meillä oli noin puolisen tuntia aikaa tutkia kirjamarkkinoita, jonka jälkeen suuntasimmekin jo Valencian oopperatalolle. Se on mielestäni ehkä hienoin moderni rakennus, mitä olen vielä tähänastisessa elämässäni nähnyt livenä! Sen tyyli ja sen arkkitehtiset ratkaisut ovat jotenkin vangitsevia. Sisältä se ei kuitenkaan ollut läheskään yhtä hieno, vaan muistutti enemmänkin uimahallia sinisine seinämosaiikkineen. Menimme host-siskojeni kanssa katsomaan balettia nimeltä ”El sombrero de tres picos”, eli Kolmikolkkahattu, joka oli itse asiassa kooste sen baletin säveltäneen herran teoksista. Se siis koostui monesta pienestä esityksistä, jotka eivät sinänsä liittyneet mitenkään toisiinsa. Kaikista mieleenpainuvin ja vaikuttavin oli esitys, jossa yksi mies tanssi steppiä yksikseen lavalla viulun ja pianon säestyksellä. Hänen jalkansa liikkuivat kuin ompelukoneen neulat, enkä ymmärtänyt, miten ihmiskeho voi saada semmoisen liikkeen edes aikaan!

Siinä me, baletin jälkeen onnellisina.

Maanantaina oli lepopäivä kahden pitkän ja tapahtumarikkaan viikon jälkeen. Minulla oli todella hauska pääsiäisloma, mutta oli se kyllä ihanaa yksi päivä vain olla ja nukkua!

Päätän tämän tekstin nyt tähän, vaikka minun pitäisi vielä kirjoittaa vaikka kuinka paljon lisää kuluneista viikoista pääsiäisen jälkeen. Kerron niistä kuitenkin vähän myöhemmin uusissa postauksissa, kunhan ehdin ne jossain välissä kirjoittaa. Siihen asti kuitenkin,

Adios y hasta luego!

-Anna