Fiestaa fiestan perään ja Castellonin tutkimusretki

Hola!

Aika menee täällä nyt niin nopeasti, että en enää oikeastaan enää meinaa pysyä perässä. Aluksi yritin kirjoitella postauksia joka viikko, mutta nyt minun on ehkä pakko tinkiä lupauksestani ja virallisesti alkaa postaamaan joka toinen viikko, ainakin nyt toistaiseksi. Katsotaan josko sitten myöhemmin ehtisin/jaksaisin/muistaisin alkaa postailemaan taas useammin, jotta teksteistäni ei tulisi niin hirveän pitkiä.

Nyt sitten kerronkin taas kahden viime viikon/viikonlopun tapahtumista. Ei nyt viime viikonloppuna, vaan sitä edeltävänä jatkoimme vielä hieman Sant Vicentin juhlintaa (josta kerroin edellisessä blogitekstissäni), koska sade enemmän tai vähemmän pilasi varsinaisen Sant Vicentin viikonlopun. Niinpä siis lauantaina 28.1. pidettiin perinteinen ”repartición de carne” eli lihan jako (okei, kuulostaa tosi tyhmältä näin suomeksi käännettynä). Sen juuret juontuvat siitä, kun ennen vanhaan kaikilla ei ollut varaa hyvään juhlaruokaan, joten Guadassuarin kaupunki jakoi köyhille lihaa Sant Vicentin juhlintaa varten. Tänä päivänä lihan jakoa juhlitaan paraatin merkeissä, jossa kaupungin halki kulkee suuri kulkue, johon kuuluu erilaisia koristeltuja vaunuja, boleron tanssijoita suuria nukkeja. Näiden kaikkien ohella paraaatin reunoilla kulki nuoria, jotka jakoivat pieniä donitsin muotoisia kakkusia ja jotain ilmeisesti hyvin alkoholipitoista juotavaa katsojille. Monet heittelivät vaunuistaan karkkeja, pieniä sipsipusseja ja leluja kaduilla oleville ihmisille, niin kuin Suomessa penkkareissa. Ja kun Suomessa tässä tapauksessa lapset kärkkyvät muovipusseineen karkkia, täällä ne kärkkyjät olivat kylän mummoja ja pappoja, jotka toivat omat muovituolinsa katujen varteen ja siitä hyökkäilivät karamellien ja lelujen kimppuun, jos niitä sattui lähelle putoilemaan. Ja jos yritin vähänkin peittää heidän näkyvyyttään (kun menin esimerkiksi ottamaan yhtä kuvaa), sain heti kävelykepin kopautuksia nilkoilleni ja vihaisia ähinöitä siitä, kuinka minun tulisi väistyä pois tieltä xD. Kulkueen jälkeen nämä mummot ja papat lähtivät tyytyväisinä koteihinsa isot muovikassilliset täynnä tuliaisia lapsenlapsilleen.

     Yksi asia, joka on minusta todella hienoa tässä kylässä, on sen musikaalisuus, josta olen varmaan ennenkin jo kertonut. Nytkin taas paraatissa oli tietysti mukana kylän ”bändi”, eli puhallinsoitinorkesteri, jossa sekä nuoret että vanhat soittavat yhdessä täysin sydämin. Ja he soittavat niiin hyvin! En yhtään ihmettele, miksi niin moni lapsi täällä aloittaa soittamaan puhallinsoittimia, kun heillä on mahdollisuus päästä osaksi tuota mahtavaa kokonaisuutta!

Paraatia johtivat nämä jättimäiset hahmot...

...joita seurasivat näpä jättipäiset tanssijat :D

Tämä tanssi on kuulemma tyypillinen lasten tanssi

Ja tässä on perinteisiä boleron tanssijoita.
Minusta nuo heidän pukunsa ovat aivan upeita!

Nämä ihmispyramidit ovat oikeastaan viereisen kylän juttu,
mutta tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös täällä
Guadassuarissa päätettiin kokeilla pientä ihmistornia. 

Nämä lapset heittelivät vaunutistaan karkkeja ja konfettisilppua. 

Kuten tekivät myös nämä leidit.

Ja tässä on uljas mummo/pappa rivistö, jotka ovat valmiina hyökkäämään
 herkkujen kimppuun heti tilaisuuden tullessa. xD

Lauantai-iltana menimme kavereideni kanssa jälleen ferialle, eli kylään tulleeseen tivoliin, ja tällä kertaa lähes kaikki laitteet olivat kerrankin auki! Vihdoin koko paikan täytti tivolin tunnelma, kun laitteet pyörivät ja vilkkuivat, ihmiset nauroivat ja popcornikoneet paukkuivat. Minulle kylläkin sanottiin, että yleensä varsinaisessa Sant Vicentin juhlassa paikalla olisi vielä paljon enemmän väkeä, mutta olipahan nyt vähemmän jonoa laitteisiin. Kävimme taas, kuinka ollakaan, ajamassa pari kierrosta törmäilyautoissa (nyt kuitenkin ajoimme vain kuusi kertaa, eikä sen enempää…), ja sitten kokeilimme vihdoin kauan odotettua Bomberia, joka siis on laite, joka vie kyydissäolijat ensin todella korkealle, ja pyörittää siellä aina yhden kierroksen pää alaspäin. Se oli tosi hauska laite! :D

Tässä vähän tunnelmaa ferialta. Taustalla näkyy Bomber,
 joka siis on tuo tikkumainen laite. 

Valmiina nousemaan bomberin kyytiin!

Söimme illalliseksi ferian antimia, eli ostimme pitsaa ja hampurilaisia (tiedän, todella terveellistä näin kolmena viikkona putkeen…). Sitten menimme yhdessä eräälle plazalle järjestettyyn diskoon, joita täällä kuulemma järjestetään aina välillä (kesällä enemmän kuin nyt talvella). Siellä oli ihan mahtava fiilis, vaikka en sitten kuullutkaan mitään enää koko loppu iltana, koska olimme seisseet koko ajan ihan kaiuttimien vieressä (ja musiikki oli TODELLA kovalla) xD.

Diskossa ei tullut kylmä, vaikka ulkona olikin varmaan vain 10 astetta lämmintä xD

Tämän porukan kanssa oli kiva viettää feriaa! <3<3

Sunnuntaina olikin sitten perinteiseen tapaan lepopäivä, jolloin en edes tainnut vaihtaa pyjamaani normaaleihin vaatteisiin :D.

Viime viikon aikana ei kai tapahtunut oikeastaan mitään kovin ihmeellistä. Käyn koulussa, ja minulla oli aika paljon kokeita, mutta en kyllä oikeastaan stressaa niistä, vaan keskityn enimmäkseen näiden kahden kielen (espanjan ja valencian) opetteluun. Ai niin, aloin tuossa viime viikolla yrittää jo hiukan puhua valenciaa perheeni ja joidenkin kavereitteni kanssa. Ymmärrän sitä nimitäin jo aika hyvin, mutta puhuminen onkin sitten ihan eri juttu. Uskon kuitenkin, että jos nyt vain jaksan yrittää tarpeeksi, pystyn oppimaan senkin espanjan rinnalla. Nyt kuitenkin ymmärrän, miksi niille vaihtareille, joiden host-perhe puhuu englantia, on niin vaikeaa oppia puhumaan paikallista kieltä. Nyt kun osaan jo puhua espanjaa kohtalaisen hyvin ja ihmiset täällä ymmärtävät minua ja minä heitä, tuntuu vain niin vaikealta aloittaa koko rumba alusta ja käyttää taas suurin osa aivokapasiteetista ymmärretyksi tulemiseen. Olisi vain niin suloista ja mukavaa pysyä espanjassa, koska sitä kuitenkin kaikki ymmärtävät. Toisaalta kuitenkin haluan pystyä olemaan mukana kavereideni keskustelussa, ja siihen kuuluu muun muassa keskustelun aiheen ymmärtäminen. Siksi tarvitsen valencian kieltä, koska täällä koko maailma toimii sillä.

Viime viikon perjantaina päätimme pitää kaverini Andrean synttäreiden osan 2.0, sillä kaikki kaverimme eivät päässeet ensimmäisille synttäreille. Menimme tällä kertaa pienemmällä kaveriporukalla syömään yhteen paikalliseen baariin (joita täällä on paljon!), jossa ruoka oli aivan hirmuisen hyvää! Söimme muun muassa friteerattua brie-juustoa tomaattihillon kera (kyllä, täällä tehdään hilloa kaikesta, mm. tomaatista, sipulista ja kastanjoista), joka oli suorastaan taivaallista. Varsinaiseksi illalliseksi tilasimme, kuinkas muutenkaan, bocadillot, eli täytetyt patongit. Seura oli mitä parhainta, ja minulla oli tosi kiva ilta!

Onnea Andrea! (toisen kerran xD)

Lauantaiaamuna lähdimme yhdeksän aikaan viemään Ireneä matematiikankurssille Castellonin yliopistoon. Kurssi kesti kolme tuntia, joten minä ja host-isäni kävimme sillä aikaa pienellä tutkimusretkellä Castellonin keskustassa ja rannalla. Host-isänikään ei ollut käynyt Castellonissa pitkään aikaan, joten emme oikein tienneet paikasta mitään, mutta käppäilimme leppoisasti pienellä keskusta-alueella ja kävimme muun muassa katsomassa Castellanon katedraalia, joka ei kuitenkaan ollut se pää katedraali, vaan niin sanottu co-katedraali, joka rakennettiin tavallaan tilapäiseksi, kun varsinainen katedraali tuhoutui ilmeisesti tulipalon seurauksena. Se oli vähän jo modernimpi kirkko, mutta todella kaunis. Minä en varmasti ikinä totu näiden kirkkojen massiivisuuteen. Tämä kirkko ei edes ollut isoimmasta päästä, mutta kun astuin sisälle, minulle vain tuli sellainen epäuskoisuuden tunne, kun katto kaartui yläpuolellani niin uskomattoman korkeana!

      Katedraalin jälkeen jatkoimme käppäilyämme. Yhtäkkiä host-isäni pysähtyi, sillä hän oli huomannut jotain. Minä en aluksi nähnyt mitään, mutta sitten huomasin harmaassa betoniseinässä pienen oven, jonka vieressä oli muutama leivänkuva ja seinään teipattu paperilappu, jossa luki ”horno” eli leipomo (suoraan käännettynä uuni). Astuimme sisään pieneen käytävään, joka johti syvemmälle rakennukseen. Hetken päästä eteemme aukeni ihmispaljous, joka hääri pienessä tilassa ikivanhalta näyttävän uunin ympärillä. Ja ikivanha se olikin, nimittäin 150 vuotta vanha! Ja vielä toiminnassa, kuulemma alkuperäisessä kunnossa! Siellä ei siis ollut erikseen mitään kauppapuolta, vaan vain yksi tila, jossa oli se uuni, leipomusten valmistuspiste ja myyntipöydät kaikki vähän niin kuin samassa kasassa. Ihmisiä tuli sisään huoneen molemmista päistä, ja jonotusjärjestelmä oli aika olematon, mutta pieni odottelu ei minua haitannut, kun saatoin ihastella koko homman toimintaa. Ostimme muutaman empanadillan (jotka siis ovat pasteijan tapaisia leipomuksia) meille lounaaksi ja kotiin vietäviksi ja yhden omenaleivoksen, joka oli tooodella hyvää! Oli aivan mahtavaa nähdä, kuinka paljon väkeä riitti ostajiksi; sitä lappasi koko ajan lisää molemmista ovista, vaikka ulkopuolinen mainonta oli lähes olematonta. Ihanaa, että ihmiset kannattavat vielä tällaista toimintaa!

Tässä on se katedraali, jonka nimeä en kyllä nyt valitettavasti muista.

Ja tässä on katedraalin sisälmys.

Minä vain niin rakastuin tähän pieneen leipomoon!

Ja nuo leipomukset näyttivät niin hyviltä!

Kaupunkikierroksemme jälkeen suuntasimme Graon satama-alueelle, joka on ilmeisesti tunnettu rannastaan ja siellä sijaitsevasta planetaariosta. Päivä oli melko pilvinen, mutta todella kirkas ja lämmin, ja käppäilimme hetken valkoisella hiekkarannalla ihmetellen kuinka rannalta kerättiin suuria leväkasoja kuorma-autoihin ja kärrättiin pois. Sinänsä kiva, että rannat pidetään siisteinä ja miellyttävinä oleskella!     

     Rannalta suuntasimme planetaarioon. Meillä ei ollut aikaa jäädä katsomaan mitään esitystä, mutta teimme pienen kierroksen planetaarion yhteydessä olevassa museossa. Sitten menimmekin jo hakemaan Ireneä yliopistolta ja ajoimme takaisin kotiin.

Ranta Graossa.

Ja minä rannalla :D

Tämä on ehkä paras keksintö ikinä! Rantakirjasto! Siis että kesällä
voit mennä lainaamaan rantalukemista ihan siitä rannan vierestä!!!

Hehee, ylitimme matkalla kotiin Anna nimisen joen! :D

Lauantai-iltapäivällä lähdimme pienelle kävelylle host-vanhempieni kanssa. Kävelimme lähellä oleville hedelmäviljelyksille ja sieltä yhden joen varteen. Ilma oli aivan mahtava: yli 20 astetta helmikuussa! Aurinko ei kuitenkaan porottanut, vaan pysytteli pikemminkin piilossa ohuen pilviverhon takana. Minä harjoittelin valencian puhumista, ja juttelimme mukavia. Sekin oli aika kivaa (niin kuin melkein kaikki täällä :D).

Joenvarren maisemaa.

Illalla söimme illallista pitkästä aikaa ihan vain perheen kanssa. Illallisen jälkeen Irene, joka harrastaa karatea, innostui opettamaan meille hieman itsepuolustuksen perusteita, ja sitten vietimmekin loppuillan yrittäessämme tappaa toisiamme (paperisella veitsellä kylläkin xD).

Sunnuntaina meidän piti lähteä vuorille kävelemään, mutta sää olikin niin huono, tuuli ja satoi vettä kaatamalla, että päädyimmekin sitten vain nukkumaan taas kerran. Iltapäivällä menin yhden kaverini luo harjoittelemaan akrobatiakoreografiaamme, joka meidän täytyy tehdä liikuntatuntia varten. Se siis ihan arvioidaan ja me saamme siitä kunnon arvosanan, joka on ilmeisesti yksi suurimmista arviointikriteereistä seuraavaan todistukseen. Minun puolestani voisimme kyllä Suomessakin tehdä liikuntatunneilla vain akrobatiaa ja tanssia xD. Vaikkakin on siinä kuitenkin melkoisesti työtä suunnitella melkein neljän minuutin koreografia ja harjoitella se puhtaaksi vain muutamassa viikossa…

Siinä olikin sitten taas juttua kahden viikon ajalta. Voisin tähän loppuun vielä taas kertoa pienen espanjalaisen faktan. Kun tuossa aiemmin puhuin siitä, että opettelen nyt puhumaan valencian kieltä, moni ehkä mietti, että mitä se sitten on. Minä itsekin olin aluksi hieman sekaisin, kun yhdestä suunnasta sanottiin, että täällä puhutaan valencian kieltä ja toisesta, että täällä puhutaan katalaanin kieltä. Fakta on kuitenkin se, että kielitieteellisesti valencian ja katalaanin kielet ovat yksi ja sama asia. Mutta auta armias jos menet sanomaan tämän jollekin paikalliselle! He ovat vahvasti sitä mieltä, että ne ovat kaksi aivan itsenäistä kieltä, vaikka valencia virallisesti luokitellaankin katalaanin murteeksi. Täällä ihmiset ovat kuitenkin todella ylpeitä omasta kielestään, ja hyvä niin, sillä minusta se on todella hienoa, että tämä täällä puhuttu vanha kieli on säilynyt eikä esimerkiksi kuollut sukupuuttoon, niin kuin niin monelle kielelle on nyt käymässä tai on jo aikojen saatossa käynyt!

Ihanaa viikon jatkoa teille kaikille, jotka jaksatte lukea näitä minun postauksiani! Olette kivoja! <3

Adios y hasta luego!

Anna

Espanjalaista koulunkäyntiä ja Valencian tutkimusretki

Hola!

Nyt on sitten tullut kuukausi vietettyä täällä Espanjan auringon alla. Kaikki on lähtenyt mielestäni hyvin käyntiin, ja minulla on ollut oikein hauskaa, mutta alan pikkuhiljaa aavistella ensimmäisen ns. "ikävävaiheen" alkamista. Tällä hetkellä kaipaan esimerkiksi ruisleipää niiiin paljon! Täällä syödään samaa patonkia päivästä toiseen, esim. lounaaksi minulla on aina sama (hyvä kylläkin) leipä, joka alkaa jo pikkuhiljaa tursuta korvista ulos... Ja näen lähes joka yö unta, että olen joko tullut takaisin Suomeen tai olen vasta lähdössä tänne Espanjaan. Mutta siis, orientaatioleirin mukaan tämä on kaikki varsin normaalia, eikä se ikävä minua vielä sinänsä vaivaa, koska minulla on niin paljon tekemistä koulun ja harrastusten kanssa, etten edes ehdi kauheasti ikävöidä.

Tästä siirrynkin sitten smoothisti päivän aiheeseen, eli espanjalaiseen kouluun. Juuh, se on siis hyvin erilaista suomalaiseen kouluun verrattuna, mikä ei varmaankaan ole yllätys kenellekään. Ensinnäkin, tunnit kestävät 55 minuuttia, ja välitunteja on päivässä vain kaksi (ja tämäkin ilmeisesti vaihtelee eri koulujen välillä). Tämä siis tarkoittaa sitä, että ensimmäiset kolme tuntia pidetään yhteen putkeen ilman minkäänlaista taukoa. Sitten on puolen tunnin välitunti, jonka aikana syödään lounas (joka siis tietenkin otetaan mukaan kotoa). Välitunnin jälkeen on taas kaksi tuntia putkeen, sitten taas 20 min välkkä ja lopuksi vielä päivästä riippuen yksi tai kaksi tuntia. Oppituntien pituudet ja määrä ovat melko samanlaisia kuin monilla Suomen yläasteilla, mutta yhden vuoden lukiossa olon aikana ehdin jo tottua pitempiin tunteihin (ja siihen, että päivässä on vain kolme-viisi tuntia). Myös välitunnittomuus tuntuu hieman oudolta, mutta toisaalta mukavalta, koska laiskana ihmisenä nautin siitä, ettei minun tarvitse pomppia luokkien ja välituntialueiden välillä koko ajan, vaan voin istua samassa luokassa vaihtamatta paikkaa (kyllä, täällä ei myöskään vaihdeta luokkia usein, vaan opettaja tulee oppilaiden luokse).

Koulumme IES Guadassuarin julkisivu

Espanjalainen lukio kestää siis kaksi vuotta. Pääpiirteissään näille kahdelle vuodelle voi valita joko ns. tiedelinjan taikka kirjallisuus/kielet -linjan. Minä käyn täällä nyt siis bachilleraton (eli lukion) ensimmäistä kurssia kirjallisuuslinjalla. Tämä tarkoittaa, että minulla on kaikille pakolliset aineet, eli filosofia (outoa, että pakollista...), valencian kieli, espanja, liikunta, englanti ja "tutoria" (joka siis vastaa hieman Suomen lukioiden RO-tuokioita ja on näin ollen maailman turhin tunti viikossa) ja kirjallisuus/kielet -linjan oppiaineita, eli latinaa, kreikkaa (näitä kieliähän on sitten mukava opiskella kielellä jota ei ymmärrä :))),  historiaa, kuvista ja oppiainetta nimeltä cultura científica, jossa käsittelemme ajankohtaisia tiedeuutisia yms. Valencianon kielestä olen tällä hetkellä saanut vapautuksen, eli minun ei tarvitse osallistua oppitunneille eikä tehdä läksyjä tai kokeita. Espanjan tunneilla en myöskään voi tehdä paljon mitään, sillä onhan se vähän vaikeaa ruveta analysoimaan tekstilajeja yms. vieraskielisestä tekstistä. Äitini Suomesta kuitenkin lähetti minulle Suomesta ostamansa espanjan perusteet sisältävän oppikirjan ja siihen liittyvän harjoituskirjan (kiitos paljon siitä!! <33), joiden tehtäviä olen sitten tehnyt espanjantunneilla.

Suuri ero, jonka huomaan espanjalaisen ja suomalaisen opetustekniikan välillä on se, ettei täällä Espanjassa tehdä juuri ollenkaan ryhmätöitä. Oppitunnit koostuvat täällä lähinnä läksyjen tarkastuksesta (johon menee aina valtavasti aikaa) ja opettajan höpötyksestä satunnaisilla oppilaille esitetyillä kysymyksillä höystettynä. Englannin tunnilla olemme yhden ainoan kerran tämän kuukauden aikana tehneet puheharjoituksen parin kanssa, ja kreikan tunnilla pelasimme kerran lautapeliä joukkueittain, mutta siihen se ryhmätyöskentely sitten jääkin.

Vielä yksi asia, johon ehdin tottua ensimmäisen lukiovuoteni aikana on se, että koulun alueelta voi poistua koska tahansa. Välkällä voi esimerkiksi käydä kaupassa tai ruokatunnilla Subissa. Mutta täällä Espanjassa koulun alueelta yksin ilman lupaa poistuminen on varmaankin se rikoksista pahin. Koulua ympäröivät metalliaidat, jotka ovat päivisin aina kiinni. Kaikkein naurettavinta on, ettei koulun alueelta saa poistua ILMAN VANHEMPAA, vaikka tämä vanhempi olisi antanut siihen luvan. Siispä torstaisin, kun meillä olisi viimeinen tunti valenciaa eikä minun tarvitsisi osallistua tunnille, vaan voisin lähteä kotiin, en yllätys yllätys saakaan lähteä, ellei jompikumpi vanhemmistani tule hakemaan minua koulusta (siis keskellä päivää, jolloin yleensä ihmiset ovat töissä!!!) :))). En, vaikka vanhempani erikseen ilmoittaisivat koululle, että heidän puolestaan se olisi ok. Kaiken kukkuraksi kotini on noin 50 m päässä koulustani... voiko turhauttavampaa olla?!

Okei, se siitä rageemisesta. Tähän väliin pieni tietoisku espanjalaisista outouksista: Kaikilla täällä on sama nimi! Lukiessani espanjan oppikirjoja Suomessa, luulin, että samojen nimien käyttö johtuu vain kirjantekijöiden mielikuvituksen puutteesta, mutta ei. Itse asiassa en ole tähän mennessä tavannut vielä yhtäkään Pedroa, ja vain yhden Jorgen, yhden Jesuksen ja yhden Carmenin. Sen sijaan jo pelkästään meidän luokallamme, jolla on 35 oppilasta, on neljä Albaa, kolme Mariaa, kaksi Vanessaa, kaksi Elenaa, kaksi Maria (nimi on siis Mar=Meri), kaksi Vicenteä ja kaksi Andreaa. Ja nämä siis ovat vain meidän luokkamme oppilaat. Sen lisäksi tiedän vielä kaksi Vicenteä lisää, kaksi Elenaa lisää, kaksi Lauraa (siis joista toinen on meidän luokalla ja toinen on latinanopettajani), kaksi Beatrizia, kaksi Ireneä, kolme Paulaa... jne. Olisi varmaan lyhyempi lista, jos kirjoittaisin vain niiden henkilöiden nimet, joiden kaimoja en ole vielä tavannut.

Tähän loppuun vielä pikaiset kuulumiset: Viime viikon perjantaina en oikeastaan tehnyt juuri mitään. Host-siskoni Paula oli kipeänä, ja vietimme iltaa katsomalla Once Upon a Time -sarjaa Netflixistä (täällä Espanjan Netflixissä on viisi kautta OUAT:ia, ja kuudennesta kaudesta tulee joka viikko uusi jakso!!!). Lauantaina minulla oli aamulla orkesteriharkat. Päivällä leivoimme host-äitini ja Paulan kanssa pieniä marsipaanihedelmiä, jotka paistettiin uunissa (aluksi ne maistuivat minusta oudoilta, mutta muutaman maistettuani aloin pitämään niistä). Iltapäivällä lähdimme host-isäni kanssa Valencian kaupunkiin tutkimaan kaupunkia. Ajoimme sinne avoautollamme, jonka kyydistä oli kätevä katsella Valencian nähtävyyksiä ulkopuolelta. Valencia on oikein kaunis kaupunki sekä modernilta, että vanhalta puolelta. Kaupungin halki kiemurtelee kuivatettu joki (joka siis kuivatettiin tulvaongelmien vuoksi muistaakseni 50- tai 60-luvulla), joka on nyt täytetty viheriöivillä puistoilla, lenkkipoluilla ja urhelukentillä. Kävimme Santa María de Valencian katedraalissa, jossa oli jonkun pyhän Vicentin käsi (yäk!) ja jonka kellotorniin kiipesimme (207 askelmaa). Kävimme myös muutamissa muissa kirkoissa pikaisesti, sekä yhdessä museossa. Host-isäni vei minut myös jäätelölle paikkaan, jossa hän oli kuulemma aina käynyt pienenä.

Marsipaanihedelmiä tekemässä

Ja tässä maukas (ja söpö!) lopputulos

Pieni pala modernia Valenciaa

Ja tässä pienen söpön luostarin "pieni ja yksinkertainen"
kirkko

Santa María de Valencia ulkoa...

...ja sisältä

Ja tässä, hyvät ystävät, on sen jonkun pyhän
Vicentin vasen käsivarsi. 

Valencia katedraalin tornista nähtynä

Tällä kellolla oli joku hieno nimi,
jota en nyt sitten tietenkään muista.

Tornien aina niin mukavat
ahtaat kierreportaat 

Santa Marían pääovet

Eräässä museossa

Jätskillä <3

Valencia illalla (ja mä)

Illalla lähdimme käväisemään kotona syömässä, ennen kuin lähtisimme taas Valenciaan katsomaan suurta ilotulitusta. Paluumatkan tunnelma oli jokseenkin upea. Pakko myöntää, että vuosi sitten tähän aikaan en osannut kuvitellakaan, että vuoden päästä istuisin 120km/h ajavan avoauton kyydissä moottoritiellä Espanjan yössä kuunnellen kasarimusaa tukka hulmuten!

Illalla tosiaan menimme host-isäni siskon luokse Valenciaan katsomaan ilotulitusta, joka oli kyllä todella hieno! Minua jo varoiteltiinkin siitä, että kun espanjalaiset ilotulittavat (onkohan se edes mikään sana...), he tekevät sen oikein kunnolla ja kuuloaistia säästelemättä!

Hahaa Valenciassa on Suomenkatu!!

Kunnon ilotulitteita maasta
taivaaseen (kirjaimellisesti)

Eikä ollut mikään ihan pieni meteli...

Sunnuntaina menimme katsomaan host-siskoni Irenen konserttia, jossa hän siis soitti yhdessä orkesterinsa kanssa. Myöhemmin iltapäivällä menin kaverini Marian kanssa pelaamaan padelia, joka on hieman tenniksen kaltainen peli. Ei siitä oikein tullut mitään, kun ei meistä kumpikaan osannut pelata, mutta niin kuin täällä olen tähän mennessä jo niin monesti kuullut: poco a poco.

Irenen konsertissa

Ja konsertin jälkeen (ja minullahan
tietenkin suomalaisena on aina kylmä...)

Seuraava kunnon loma meillä on täällä vasta jouluna, mutta onneksi täällä on paljon kaikenlaisia pikku fiestoja, jotka ovat vapaapäiviä. Onneksi myös huomenna keskiviikkona on sellainen, joten voin nukkua rauhassa ja näyttää huomenna vähemmän zombielta.

Hauskaa huomista työpäivää teille! :D

-Anna