3. Orientaatioleiri ja falloihin valmistautumista

Hola!

(Kirjoitin tämän tekstin jo keskellä viikkoa, mutta odottelin kuvien saamista ja julkaisen tekstin vasta tänään, Kännykkäni on siis rikki, ja se vei mennessään myös osan kuvistani...)

Tuntuu jo ikuisuudelta siitä, kun viimeksi kirjoitin, mutta toisaalta taas tuntuu, että eihän siitä ollut päivääkään. Jos jotain olen nyt tähänastisen kuuden vaihtokuukauteni aikana oppinut niin sen, että tämä kokemus, ja varmastikin elämä yleensä, ovat hyvin ristiriitaisia. On jo ristiriita sinänsä, että istun juuri nyt puutarhassamme 25 asteen helteessä auringon lämmittäessä kasvojani, vaikka on vasta maaliskuu. Sitten on olemassa niitä vähän hankalamman puoleisia ristiriitoja, kuten se, että olen täällä Espanjassa enää vajaat neljä kuukautta, ja toisaalta haluan jo kovasti nähdä kaikki rakkaat ihmiset ja paikat siellä Suomessa, mutta toisaalta taas en millään haluaisi lähteä pois täältä näiden uusien rakkaiden ihmisten ja paikkojen luota. Olen sopeutunut tänne jo niin hyvin, että tunnen olevani kotonani tässä talossa ja tässä kylässä näiden ihmisten ympäröimänä, vaikka kuitenkin jotain (se ainoa oikea perhe) puuttuu. Voin kuitenkin vain kauhulla kuvitella sitä lähdön hetkeä ja sen ristiriitaisia tunnelmia.

Nyt kuitenkin filosofoinnit sikseen (niitä saa jo aika lailla tarpeeksi filosofiantunneilla). Jo lähes kolmessa viikossa on taas tapahtunut vaikka mitä! Kaksi ja puoli viikkoa sitten lauantaina oli jokseenkin moniohjelmainen päivä. Aamulla menin kymmeneksi kuoroharjoituksiin, jotka venyivätkin sitten melkein kolmen tunnin mittaisiksi. Päivällä oli vähän rauhallisempaa, mutta viiden aikoihin lähdin ulos kavereideni kanssa. Täällä kylässä pidetään elokuussa sen suurin fiesta, joka kestää viikon ja joka päivä ihmiset pukeutuvat erilaisiin naamiaisasuihin ja tanssivat suunnilleen koko yön. Sinä lauantaina pidettiin pienempi versio tästä juhlasta, koska varsinaiseen juhlaan oli ”enää” puoli vuotta. Niinpä kaverini ja minä pukeuduimme hipeiksi ja meidän piti mennä katsomaan niitä tansseja, mutta olimmekin lähteneet vähän liian myöhään liikkeelle, koska muutamat kaverini olivat myöhässä, ja lopulta missasimme ne tanssit. Olisin tietenkin voinut mennä yksin, mutta jotenkin en yhtään hoksannut, että ne kestäisivät vain niin vähän aikaa ja olin siinä uskossa, että menisimme myöhemmin yhdessä katsomaan niitä. Oli hienoinen pettymys. etten nähnyt niitä, mutta toisaalta siinä on sitten hyvä tekosyy tulla tänne uudestaan katsomaan ja kokemaan ne varsinaiset tanssit!

          Kun olin hetken hengaillut kavereitteni kanssa, juoksin kotiin vaihtamaan vaatteet, ja sieltä sitten pikapikaa kylämme kappelille, jossa meillä hetken päästä alkoi kuoroesitys. Tämä oli kuoromme ensimmäinen esitys, jossa esityksemme oli itse pääosassa. Aiemmin se on aina ollut osa jotain messua tai muuta ohjelmaa. Meitä säestettiin vanhanaikaisilla soittimilla, joilla oli myös muutama oma numeronsa. Pieni kappeli oli tupaten täynnä, ja ihmisiä tulvi ulos asti. Konsertti meni todella hyvin, ja ilmeisesti monet tykkäsivät kovasti! Taukohuoneessa kuoronjohtajamme piti meille itku kurkussa kauniin puheen, jossa kiitti meitä kaikkia osallistumisesta, ja sillä hetkellä olin todella ylpeä siitä, että olen osa juuri sitä kuoroa.

          Kuoroesityksen jälkeen juoksin suoraa päätä kaverini synttäreille, joiden jälkeen suuntasimme vielä eräällä plazalla järjestettävään diskoon. Päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut, ja minulla jäi siitä tosi hyvä fiilis!

Takahuonetunnelmia kuoroesityksestä. 

Meidän uljas kuoromme. 

Näitä vanhanaikaisia soittimia ei kuulemma soiteta ihan missä vaan,
vaan nimenomaan täällä nämä soittajat ovat erikoistuneet niihin. 

Kaverini Marta ja minä onnellisina kuoroesityksen jälkeen.

Vanessan synttäreillä

Felizidades Vane!!! <3<3

Tunnelmia diskosta.

Maria ja minä

Ja koko joukko muita kavereita! <3

Viime viikon keskiviikkona oli oikeastaan ensimmäinen oikein lämmin päivä, ja onneksemme pääsimme nauttimaan siitä ihanaan Valencian keskustaan luokkaretken merkeissä! Meidän melkein koko luokkamme käy uskonnontunneilla, vain minä ja kaksi muuta olemme valinneet tiedekulttuurin ja yksi tyttö valinnaisen anatomian. Niinpä kun muut menivät katsomaan Valencian katedraalia, me kolme (sillä yksi oli valitettavasti kotona kipeänä) menimme ensin käppäilemään puistoksi muutetulle vanhalle joelle, ja sieltä sitten luonnontieteiden museoon. Siellä teimme muutamia tehtäviä, ja sen jälkeen menimme takaisin jokipuistoon, jossa suuntasimme Gulliver –nimiselle leikkipaikalle. Se on siis eräänlainen jättimäinen patsas, joka esittää maassa makaavaa jättiläistä, mutta sen erikoisuutena on se, että se on tehty lähes kokonaan liukumäistä! Sinne me siis vain ryntäsimme kuin pienet lapset kokeilemaan liukumäkiä. Päivä oli siis todella kaunis, ja lämpötila kohosi varmasti yli kahdenkymmenen asteen. Niinpä oli ihanaa viettää päivä ulkona!

          Päivän huipennuksena oli maaliskuun ensimmäinen mascleta, joka siis on perinteinen ilotulitusesitys täällä Valenciassa, joka järjestetään joka päivä maaliskuun alusta sen 19:een päivään asti. Päivisin ei järjestetä sellaista valollista ilotulitusta, vaan yksinkertaisesti vain räjäytellään raketteja viiden minuutin ajan niin, että niistä syntyy korviahuumaava melu. Pakko myöntää, että tällä ensimmäisellä kerralla se tuntui minusta vähän hölmöltä jutulta: pamautellaan rahaa taivaalle ja saastutetaan ilmastoa joka päivä 19 päivän ajan (joskus jopa kaksi kertaa päivässä), jotta saadaan aikaan pysyvä kuulovaurio… Ehkä siksi espanjalaiset puhuvat niin kovaan ääneen, kun eivät kuule muuten mitään näitten meluhetkien jälkeen…

Käppäilyä puistossa

Ja vähän lisää käppäilyä... Vanhaan jokeen rakennetut puutarhat
 ovat todella kauniita!!!

Kävimme eräässä pikkuriikkisessä mehiläismuseossa hunajamaistisisilla.

Gulliverilla Andrean kanssa

Uskaltauduttiin jopa niihin hurjiin liukumäkiin xDD

Minun ensimmäinen mascletani!

Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa kolmas ja toiseksi viimeinen orientaatioleiri. Tällä kertaa se onneksi pidettiin Valenciassa, niin ettei taas tarvinnut istua montaa tuntia junassa tai bussissa. Oli kyllä taas aivan ihana nähdä niin vanhoja kuin uusiakin vaihtarikavereita, jotka asuvat täällä Välimeren alueella. Viime orientaatioleirin jälkeen kaikki tänne vain kolmeksi kuukaudeksi tulleet vaihtarit olivat jättäneet meidät ja menneet omiin maihinsa, mutta nyt tammikuussa tänne tuli taas lisää porukkaa näin puoleksi vuodeksi! Oli ilo tutustua kaikkiin uusiin kasvoihin ja ihana nähdä myös se porukka, joka on ollut mukana alusta asti! Keskustelimme siitä, miten meillä menee ja annoimme neuvoja toisillemme. Leikimme myös kuulemma perinteistä Välimeren alueen leikkiä (jonka kylläkin uskon leiriohjaajamme Juanin itse keksineen…). Lauantaina menimme katsomaan taas mascletaa, ja tällä kertaa pidin siitä paljon enemmän, sillä olimme lähempänä, ja se todella tuntui siltä, kuin maa olisi järissyt jalkojemme alla. Tunnelma oli myös vähän vapautuneempi, sillä ei ollut niin kuuma, ja satuimme sopivasti juuri täyttä kurkkua soittavan puhallinorkesterin viereen. Mascletan jälkeen meillä oli vapaa-aikaa, ja minä ja kaksi kaveriani kiipesimme kuuluisiin Serranon torneihin, jotka olivat ennen muinoin Valencian ainoa sisäänpääsy erään toisen portin lisäksi. Iltapäivällä ihailimme hotellimme ikkunoista kaupungin läpi kulkevaa paraatia, ja yöllä kello 12:a menimme taas katsomaan mascletaa, joka tällä kertaa oli ihan ”normaali” ilotulitus, eli siis valojen kanssa(sana ”normaali” on lainausmerkeissä, koska sellaista rätinää ja räiskettä ei kyllä Suomessa järjestetä varmaan ikinä) ja se oli absoluuttisen upea!

Väkijoukkoa kaupungintalon aukiolla ennen mascletaa.

Mascleta AFS vaihtareitten kanssa.

Serranon tornit niiden huipulta (olin tyhmä enkä tajunnut ottaa itse
niistä torneista kuvaa, mutta laitan sitten varmaan seuraavaan postaukseeni)

Näkymä Valenciaan tornien huipulta.

Huipulla vähän tuuli :)

Minusta oli vähän hassua että joku tuommoinen kirkon mies on laitettu tuohon ränniksi,
koska kun sataa siitähän saa sen vaikutelman, että se oksentaa yhteen putkeen
koko ajan, mikä ei liene kirkon miehille kamalan sopivaa...
 (tai en minä näistä Espanjan tavoista ole ihan varma... xD)

Iltapäivän paraati

Yöllinen mascleta

Sunnuntaina vietimme päivää Valenciaa tutkien. Menimme taas kävelemään joelle (joka siis nykyään on puisto) ja kävelimme tieteiden ja taiteiden kaupunginosaan asti, jossa sijaitsee muutama aivan futuristisen näköinen rakennus. Menimme yhteen niistä sisälle katsomaan näyttelyä, jossa esiteltiin sen vuoden falloja, eli siis puusta ja paperimassasta tehtyjä nukkeja, jotka sitten poltetaan varsinaisissa falloissa (joka on siis valencialainen juhla). Meidän piti äänestää yhtä nukkea, jota ei poltettaisi tuona päivänä, ja valinta oli kyllä vaikea, sillä kaikki olivat todella hienoja! Fallas –näyttelyn jälkeen menimme taas Gulliverille, eli sinne liukumäkipuistoon, jossa kirmasimme ympäriinsä kuin pienet lapset.

      

Taiteiden ja tieteiden museo

...Ja sama rakennus vähän eri perspektiivistä

Gulliver.

Hengailimme Gulliverilla noin tunnin verran, palasimme hotellille ja sanoimme heipat kaikille kavereillemme, jotka lähtivät takaisin kotiin kukin omaan suuntaansa. Minulla oli kuitenkin jo muuta mielessä, nimittäin Aino-siskoni Suomesta oli tullut koulunsa kanssa luokkaretkelle ihan siihen Valencian lähelle, ja meidän oli määrä tavata heti kun olisin vapaa AFS-leiriltä. Niinpä sitten hän ja hänen host-perheensä tulivat hakemaan minua keskustasta. Oli aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa nähdä pikkusiskoa pitkästä aikaa! Menimme yhdessä hänen host-perheensä kanssa syömään lounasta erääseen ravintolaan.

          Host-perhe oli todella mukava! Ainoa ongelma oli kielimuuri heidän ja Ainon välillä, kun Aino ei osannut espanjaa ja he eivät osanneet englantia, ainakaan kovin hyvin. Niinpä se asetti minut hieman kiusalliseen tulkin tehtävään, mutta uskon, että loppujen lopuksi kaikki meni ihan hyvin. Illalla menin vielä Ainon host-perheen luo kylään, ja menimme myös Tamaran, eli Ainon host-siskon kaverin luo. Sinne tuli myös muita suomalaisia, jotka olivat samassa vaihdossa siskoni kanssa, ja oli kyllä todella outoa kuulla täällä puhuttavan suomea! Siinä kun sitten yrität sönköttää espanjaa ja suomea sekaisin, etkä oikein ole varma, kummalla kielellä sitä kuuluisi kommunikoida.  Ainon uudet espanjalaiset kaverit olivat kuitenkin hauskaa porukkaa, ja minulla ainakin oli todella mukava ilta. Menimme yhdessä heittelemään papatteja hiedän kotikylänsä kaduille. Se on täällä erittäin tyypillinen tapa näin fallojen aikaan, ja ihan pienet lapsetkin heittelevät heille tarkoitettuja minipaukkuja. Minäkin kokeilin heittää näitä pienempiä, kiinalaisiksi kutsuttuja paukkuja. Ehkä vielä tässä fallojen aikana kokeilen myös heittää niitä vähän isompia…

Koulussa valmistelemme erästä koulujen välistä tapahtumaa, joka pidetään huhtikuussa täällä meidän kylässämme meidän koulumme toimesta. Minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tähän projektiin, ja sen myötä myöskin meidän koulumme järjestämille bolerotunneille. Bolero on siis yksi perinteinen espanjalainen tanssi, ja mikäli ymmärsin oikein, ainakin tässä lähiseudulla jokaisella kylällä on oma boleronsa. On oikeastaan aika hauskaa opetella tätä tanssia, vaikka se onkin aika yksitoikkoinen minun mielestäni. Onhan se kuitenkin perinteistä täällä!

          Viime viikon tiistaina bolerotuntini jälkeen näin taas siskoni, Tamaran ja hänen äitinsä kanssa, ja menimme yhdessä syömään yhteen italialaiseen ravintolaan. Sen jälkeen menimme taas tapaamaan Tamaran kavereita eräälle jalkapallokentälle, jossa ne, jotka halusivat pelata jalkapalloa, pelasivat, ja muut juttelivat tai tekivät mitä lystää kentän reunalla. Minä taas juttelin sekä espanjaksi että suomeksi ja ennen kaikkea hengailin siskoni kanssa. Kentän reunalla sainkin sitten tietenkin erään oikein hyvin tähdätyn jalkapallon suoraan poskeeni, ja minusta se kuvastaa ihanasti näiden espanjalaisten kaveriemme luonnetta, kun he keskeyttivät pelinsä ja ryntäsivät luokseni kyselemään, onko kaikki hyvin ja halailemaan ja lohduttamaan minua. Joskus minusta tuntuu, että täällä ihmiset vain ovat luonteeltaan hieman ystävällisempiä ja kivempia kuin Suomessa xD.

      

Keskiviikkona menin taas tapaamaan siskoani ja hänen kavereitaan. Tällä kertaa menimme shoppailemaan, jonka jälkeen menimme yhdessä syömään KFC:hen. Siellä jutustelimme kaikkea mukavaa (ja jotkut tulivat vieläkin kyselemään, olinko kunnossa edellisen päivän jalkapallo-onnettomuudesta, mikä ei kyllä ollut mikään kummempi juttu, ihan normaali tälli vain). Tunnelma oli todella mukava, ja oli haikeaa sanoa heipat kaikille heille ja varsinkin siskolleni, joka matkustaisi seuraavana päivänä takaisin Suomeen. Onneksi näemme kuitenkin toisemme jo kahden viikon päästä!

Viime viikonloppu oli vähän rauhallisempi kuin kaksi edellistä, vaikkakin oli aika paljon luettavaa tuleviin kokeisiin. Lauantaina menimme kuitenkin Valenciaan perheeni ja australialaisen ystäväni Matildan kanssa katsomaan siellä järjestettävää valo-show’ta. Eräälle kadulle oli pystytetty kolmiulotteisesti koko kadun mitalta eräänlainen valotunneli, joka esitti eräänlaisen valospektaakkelin musiikin tahdissa. Se oli kyllä todella vaikuttava esitys!

          Valenciassa ollessamme näimme myös jo ensimmäisten fallojen pystytystä. Muun muassa kaupungintalon fallaa, joka on kaikista korkein falla (vissiin noin 41m), oltiin juuri pystyttämässä, ja kaikki hurrasivat ja taputtivat, kun se saatiin pysymään suorassa. Näimme myös pari muuta fallaa, mutta niiden pystytys oli vielä vähän kesken (kerron sitten tarkemmin noista falloista tämän viikonlopun jälkeen). Ilta oli todella mukava ja tunnelma oli mahtava, vaikka jouduimmekin lopulta juoksemaan noin kilometrin juna-asemalle kuin hengen hädässä, sillä olimme vähällä myöhästyä illan viimeisestä junasta kotiin xD.          

Churro time!

Ensimmäinen valaistu katu

Ja tässä se toinen, jossa pidettiin se valoshow. 

Valoshow'n efektiti olivat todella upeita, ja varsinkin sen
kolmiulotteisuus teki minuun suuren vaikutelman.

Minä ja Matilda rakenteilla olevan fallan luona

Tässä se ensimmäinen valokatu vielä vähän selkeämmin. 

Sunnuntaina minulla oli ensimmäinen sooloesitykseni viulun kanssa täällä Espanjassa. Siinä mukavasti alkajaisiksi rikoin jouseni, kun olin sitä kiristämässä, ja jouduin käyttämään opettajani ylimääräistä jousta, mihin en sitten tietenkään ollut tottunut. Noh, menihän se kai sitten ihan hyvin, vaikka olisi kyllä paremminkin voinut mennä. Kaiken kaikkiaan esitys oli kuitenkin mieluisa kokemus, varsinkin kun sen jälkeen tarjoiltiin pihalla limua ja sipsejä xD.

          Konsertin jälkeen menin kaverini Marian luokse tekemään lounasta. Valmistimme yhdessä jauhelihapiirakkaa Aila-mummon reseptin mukaan, ja jälkiruoaksi suklaamurukeksejä (sekin taisi olla mummon resepti ;D). Kokkauksemme onnistuivat todella hyvin, ja kaverini ja hänen siskonsa, niin kuin minäkin, pitivät niistä kovasti! He eivät olleet kokkailleet kauheasti aikaisemmin, joten tämä oli vähän niin kuin kokkikoulua heille, ja meillä oli todella hauskaa yhdessä. Myös minulla oli jo vähän ikävä keittiöön, ja oli kiva taas kokata jotain ihan itse!

Siinä olikin sitten tapahtumia jo kolmen viikon ajalta! Voisin tähän loppuun vielä pieneksi espanjalaiseksi faktaksi heittää, että täällä on kuulemma tosi paha tapa haukotella ilman, että peittää suutaan kädellä. Minulle siitä huomautellaan jatkuvasti, kun haukottelen niin usein, että en aina muista laittaa sitä kättä sinne suun eteen xD (kuinka monta rupesi muuten nyt haukotuttamaan, kun puhuin haukotuksista? Minä ainakin haukottelen täällä nyt täyttä kurkkua tätä kirjoitellessani (siihen saattaa myös vaikuttaa se, että kello on 0:41…)).

Nyt odotan innolla viikonlopun alkavia falloja, ja ensi viikolla yritän ehtiä myös kirjoittelemaan niistä. Hyvää viikonloppua kaikille!

Adios y hasta luego!

Anna

Tunneliretki Requenaan

Hola!

Nyt ollaankin sitten jo yli puolen välin tätä vaihtovuotta. Kääks! Vaikka sitä paljon varoiteltiin, en osannut ajatella, että tämä tulisi menemään näin nopeasti! Onneksi minulla on kuitenkin vielä neljä kuukautta jäljellä!

Ei nyt perjantaina, vaan 10.2., menimme host-perheeni kanssa syömään lounasta Valenciaan juhlistaaksemme jo hieman etukäteen host-äitini syntymäpäiviä. Host-vanhempani olivat valinneet nimenomaan erään tietyn paikan, joka olisi meille yllätys. Niinpä ajelimme ensin Valencian halki, kunnes saavuimme eräälle thaimaalaiselle ravintolalle. Minä jo vähän osasin jo aavistellakin kohdettamme, sillä host-siskoni on lähdössä ensi vuonna Thaimaahan vaihto-oppilaaksi, joten ymmärrettävästi host-perheeni espanjalaisille (tai ainakin minun host-perheelleni) tyypilliseen tapaan haluavat valmistautua kunnolla. Ruoka ravintolassa oli oikein maukasta! Itseäni on vähän jäänyt harmittamaan se, kun viimeksi Thaimaassa käydessäni olin niin nirso ruokien suhteen, ja söin melkein joka kerta vain sandwicheja tai hampurilaisia… Mutta nyt sain uuden mahdollisuuden! (vaikka tiedän kyllä, että näissä ravintoloissa se ruoka ei ole aivan sellaista kuin itse paikan päällä).

          Ravintolan omisti pariskunta, joista toinen oli Espanjasta ja toinen Thaimaasta. Minun host-vanhempani kertoivat tarjoilijalle Irenen tulevasta vaihtovuodesta, ja ruokailun jälkeen ravintolan thaimaalainen omistaja/kokki tuli juttelemaan meille. Hän sanoi, että voisi ilomielin antaa perheelleni hänen ystäviensä numeroita ja voisi vaikka itsekin tavata uudelleen Irenen kanssa, jotta voisi opettaa hänelle pari sanaa thaita ja kertoa joistain paikallisista tavoista. Minä seurasin keskustelua vierestä suu auki ihmetellen, miten maailmassa on vielä noin kivoja ihmisiä, jotka ihan ventovieraille alkavat tarjota kielenopetusta, mutta myöhemmin sain kuulla, että tällaisen henkilön löytäminen oli ollut host-vanhempieni mielessä jo alusta alkaen. Ilmeisesti tämäkin on vain osa espanjalaista avointa luonnetta.

Thaimaalaisen ravintolan ruoka oli todella herkullista!

Lauantaina menin ensiksi aamulla kuoroharjoituksiin, joiden jälkeen lähdin junalla taas Valenciaan. Junassa tapasin tänne nyt tammikuussa tulleen australialaisen AFS vaihtarin, joka asuu aivan viereisessä kylässä. Juttelimme yhdessä koko matkan, ja perillä tapasimme tutorimme Carlan, jonka kanssa menimme lounaalle. Juttelimme kuulumisiamme, kaikki jo sujuvalla espanjalla, ja vaihdoimme kuulumisia ja kokemuksia. Ruuan jälkeen käppäilimme hieman ympäri keskustaa, ja kävimme ex tempore museossa, jossa oli antiikin Rooman aikaisten rakennelmien jäänteitä (Aboa Vetuksen tyyliin). Minusta on vieläkin vain niin uskomatonta, että jotain niin vanhaa on voinut säilyä tähän päivään asti! Ja samaa mieltä oli australialainen ystäväni Matilda. Myöhemmin kuljeksimme yhdessä Valencian keskustassa kaikkia ihania vanhanaikaisia taloja ihastellen. 

Valencian katedraalin aukio.

Ja Valencian katedraali (aiemminkin jo eiintynyt postauksissani)

Valencian kauppahalli  

Matilda ja minä olimme kunnollisia turisteja ja yritimme kuvata kaikkea mahdollista :D

Valentian, eli antiikin Rooman aikaisen Valencian jäänteitä

Tämä oli ilmeisesti roomalainen kylpylä joskus ennen muinoin...

...Ja heti sen vierestä löytyikin sitten hautausmaa.

Minä vain niin rakastan näitä ihania taloja, joita on koko Valencian keskusta täynnä!

<3<3!!!

Matilda pysähtyi kysymään, että miksi tuolla on ankka päässä...?

Illalla menimme yhdessä kavereideni kanssa Alziraan (läheiseen pieneen kaupunkiin) McDonaldsiin syömään (mikä täällä on aika luksusta). Olen syönyt nyt lähiaikoina kyllä aivan liikaa roskaruokaa, enkä ymmärrä, miten nämä paikalliset täällä pysyvät niin laihoina vaikka syövät varmaan vielä enemmän kuin minä! xD Jälkiruoaksi tilasimme kuuluisat McFlurryt, jotka ovat kyllä todella herkullisia!

Sunnuntaiaamuna lähdin host-vanhempieni kanssa noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan Corberan kylään, jossa järjestettiin markkinat. Nämä markkinat ovat kuulemma kuuluisia tuoreesta hedelmä- ja vihannesvalikoimastaan. Siellä kyllä olikin ihanan näköisiä tuoreita hedelmiä, joiden joukkoon kuuluivat kevään ensimmäiset mansikat. Ja mitkä hinnat! En tainnut nähdä yhtäkään tuotetta, jonka kilohinta olisi ollut yli kolme euroa! Esimerkiksi niiden mansikoiden kilohinta taisi juuri olla sen kolme euroa, kun Suomessa pulitat litrasta kuusi. Markkinoilla oli myös ihan tavallisten ruoka- ja vaatekojujen lisäksi kirpputorikojuja, joiden joukkoon kuului mitä epämääräisimpiä asioita. Siellä oli tavaraa rikkinäisistä radioista ja imureista vanhoihin kaukosäätimiin (ilman telkkaria) ja paripuoliin kenkiin. En kyllä tajua, kuka sellaista roinaa ostaa, mutta eihän sitä näistä espanjalaisista koskaan tiedä ;D.

Siinä olisi muun muassa vanhoja kaukosäätimiä tarjolla...

Ja siinä... ööö... kenkiä?

...ja eläimiäkin löytyy...

Parasta olivat ihanat hedelmät ja vihannekset!

Maisemat olivat myös aika hienot! 

Sunnuntai-iltapäivällä harjoittelimme taas akrobatiaesitystämme, joka on kotitehtävämme liikunnasta. Esitämme teoksemme nyt maanantaina, ja omamme on vielä aika lailla kesken… Mutta eiköhän me siitä jotenkin hengissä selvitä! Illalla tein ensimmäisen tortilla de patatasini, mikä on siis hyvin tyypillinen ruoka täällä Espanjassa. Se on eräänlainen peruna-sipulimunakas, ja sen valmistuksessa on muutama kikka, jotka opin nyt tuona sunnuntaina. Ihan hyvä siitä ilmeisesti tuli, kun se katosi melkein kokonaan jo samana iltana. :D

Maanantaina 13.2. oli host-äitini viralliset synttärit. Tein hänelle syntymäpäivälahjaksi täytekakun, johon laitoin, ah, niin ihania pakastevadelmia (en ollut saanut marjoja varmaan sitten Suomesta lähtöni). Minulla oli kuitenkin hieman ongelmia rakkaan Thermomixini kanssa. Thermomix on siis eräänlainen monitoimikone, jolla voi sekoittaa, murskata, keittää ja tehdä ties mitä muuta. Minun suomalaisille aivoilleni se oli kuitenkin hieman hankala, kun en oikein tiennyt, millä nopeudella ja kuinka kauan minun sitä piti pyörittää, jotta olisin saanut vatkattua munat ja sokerin vaahdoksi. Aikaisemmin olin nimittäin yrittänyt vatkata sillä kermaa, minkä tuloksena oli vain ollut ällöttävää kerma-voisekoitelmaa. Nyt sitten vatkasin niitä hemmetin munia sillä varmaan 45 minuuttia, eivätkä ne vain suostuneet vatkautumaan. Sitten pyysin vihdoin ja viimein host-vanhemmiltani apua, ja he sanoivat, että salaisuus on hitaassa vatkaamisessa. Loppujen lopuksi sain munani vatkattua ja kakun uuniin, ja myöhemmin onnistuin jopa kerman vatkaamisessa!

Tässä suurin viholliseni keittiössä

Kakkusaattue

Toinen kakku minun ja toinen Paulan käsialaa :D

Ja tässä myös synttärisankari pääsi kuvaan xD

Illan päätteeksi menimme syömään illallista kiinalaiseen ravintolaan.

Torstaina sain idean leipoa laskiaispullia. En ole kyllä ihan varma, milloin se laskiainen oli, mutta eikös se yleensä helmikuussa ole? Niinpä tein pullataikinan, johon ei luojan kiitos tarvittu Thermomixia, ja sain aikaan ihan hyvän satsin pullia. Näytin host-perheelleni, miten niitä syödään laiskiaisena kermavaahdon ja hillon kanssa, ja siitähän host-perheeni vasta innostui, ja alkoi seuraavina päivinä syödä pullia aamu- ja välipalaksi niin, että tunkivat sinne väliin vaikka mitä, kuten esimerkiksi kinkkua ja juustoa tai hunajaa ja luonnonjugurttia. Mikäs siinä, tulipahan pullastakin tehtyä espanjalainen versio! :D (ja se jugurtti ja hunaja oli oikeasti aika hyvää, mutta lievästi sanottuna aika vaikea syödä sotkematta :’D)

Laskiaispullien valmistusta.

Viime viikon perjantaina vietimme mukavaa leffailtaa kavereideni Lauran ja Dianan kanssa. Katsoimme elokuvan 50 Shades of Grey, sillä seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä katsomaan sen kakkososa. Totta puhuen se leffa oli kyllä todella outo, eikä kyllä todellakaan lukeutunut leppareihini, mutta nytpähän ainakin tiedän, mistä kaikki aina puhuvat. :D

Lauantaina lähdimme aamulla host-perheeni kanssa retkelle Requenan kylään Castelloniin. Se kylä on tunnettu lihatuotannostaan ja viineistään, sekä sen vanhoista maanalaisista tunneleistaan. Host-siskoni Irene käy erityisillä matikankursseilla yliopistolla, ja tämä oli oikeastaan hänen ja hänen luokkatoveriensa luokkaretki, mutta sinne sai myös tällä kertaa tulla heidän perheensä mukaan. Aluksi menimme vanhaan kirkkoon, joka oli kuitenkin tehty ihan tavalliseksi näyttelytilaksi. Siellä oli pystyssä näyttely erilaisista geometrisistä muodoista ja pinnoista. Näytteillä oli muun muassa 3D-printterillä tehtyjä geometrisiä otuksia.

          Sittemmin Irene jäi opiskelemaan lisää geometriaa luokkansa kanssa, ja me muut lähdimme tutkimaan Requenaa. Menimme ensiksi paikallisille markkinoille tutkailemaan, mutta en kuitenkaan raaskinut ostaa mitään. Sitten kävimme Requenan linnan alle kaivetuissa tunneleissa, jotka Requenan valloittamista yrittäneet olivat rakentaneet asettaakseen sinne pommeja ja räjäyttääkseen koko linnan. Sittemmin luolia oli käytetty muun muassa sienten viljelykseen. xD

          Luolien jälkeen kävimme eräässä kuuluisassa kirkossa, joka tuhoutui pahoin joissain pommituksissa. Nyt kirkko oli kuitenkin restauroitu, ja siinä yhdistyivät mielestäni hienosti vanha ja moderni arkkitehtuuri! Sen erikoisuutena oli, että vanhan holvikaton suuria reikiä ei ollut korjattu, vaan niiden päälle oli yksinkertaisesti rakennettu lasikatto, josta auringonvalo pääsi täyttämään koko huoneen.

          Kirkon jälkeen kaappasimme mukaamme Irenen ja kävimme vielä Requenan kuuluisien viinikellarien museossa. Museo koostui ikivanhoista luolista ja tunneleista, joita oli ennen vanhaan käytetty ties mihin tarkoituksiin, muun muassa viinin, ruuan ja ihmisten luiden säilytykseen (ei kuulemma näiden kaikkien yhtä aikaa). Erikoisinta näissä luolissa olivat suuret viiniruukut, jotka oli jätetty tunneleihin ilmeisesti koskemattomina. Ne olivat korkeampia kuin täysikasvuiset miehet!

          Luolareissun jälkeen käppäilimme vielä hieman kaupungilla, sillä ilma oli aivan upea! Pian kuitenkin väsyimme aamuisen aikaisen herätyksen painaessa päälle, ja lähdimme takaisin kotiin.

Eräästä kirkosta oli tehty näyttelytila, jossa nyt pidettiin näyttely geometriasta. 

Siellä kerrottiin mm. millaisia kaavoja tietynlaisten muotojen
 tekemiseen tarvitaan. (Tuon selittäjäjäbän olisi kyllä pitänyt pestä hiukset...)

Siellä oli myös näytilla 3D-tulostimella tehtyjä kuvioita.

Ja tässä on tuo samainen kirkko ulkopuolelta. 

Requenan markkinat.

Requenan linnan alla olevien tunneleiden suu.

Ja sitten itse tunnelit.

Tässä on Requenan linna, joka valitettavasti oli kiinni. 

Suuri osa Requenan taloista oli maalattu valkoisiksi, mikä on
 kuulemma perinteinen tapa pitää kesällä talot mahdollisimman viileinä. 

Maisemaa kuuluisille viinipelloille. 

Tässä on se lasikattoinen kirkko. Sitä ei enää nykyään käytetä
 uskonnollisiin tarkoituksiin, vaan se on ennemminkin museo. 

Katto oli aika vaikuttava, ja oli hauska, miten koko
rakennuksessa yhdistyi niin uusi kuin vanhakin.

Sitten käväisimme niissä toisissa luolissa, joissa säilytettiin mm. viiniä ja viljaa.

En ihan saanut selvyyttä, kuinka vanhoja nuo viinitynnyrit olivat,
mutta todella hyvin ne olivat säilyneet kaikki nämä vuodet! 

Käppäilyä Requenassa

Requenan härkätaisteluareenan lippuluukulla. Liput ovat kuulemma aina erihintaisia
 riippuen siitä, ostatko aurinko (sol)- vai varjopaikan (sombra) (varjo on siis kalliimpi,
koska silloin ei häikäise silmiin).

Illalla Laura ja hänen kaverinsa olivat kutsuneet minut heidän kanssaan elokuviin katsomaan 50Shades darker –elokuvaa. Ensin menimme syömään italialaiseen ravintolaan, jossa tilasimme kaikki pitsaa. Täällä on todella outoa, jos tykkäät ananaksesta pitsassasi, mutta onneksi löysin hengenheimolaisekseni Martan, joka ainoana kaveriporukastaan tykkää ananaksesta pitsassaan!

          Tämä 50 Shadesin toinen osa oli huomattavasti ensimmäistä parempi! Ei sekään ehkä aivan ykkössuosikikseni noussut, mutta sai asemat kategoriassa ”ihan hyvät, voisi katsoa uudelleen”. :D Joka tapauksessa minulla oli hauska ilta, ja oli kiva tutustua taas uusiin mukaviin ihmisiin!

Pitsaa ananaksella!!! <3<3

Sunnuntaina nukuin sinne jonnekin yhteen asti päivällä, ja sitten taas iltapäivällä harjoittelimme akrobatiaesitystämme. En ole kyllä aivan varma siitä, tuleeko siitä yhtään mitään, mutta ainahan voi toivoa. XD Oikealla asenteella mikään ei ole mahdotonta (toivon)!

Tähän loppuun vielä taas pieni espanjalainen fakta: Täällä on kouluissa vielä käytössä tapa, jonka luulin kuolleen sukupuuttoon viimeistään isovanhempieni sukupolven aikana. Täällä toimii nimittäin oikeasti vielä rangaistusmetodina se, että pitää kopioida jokin lause, esimerkiksi ”Muistan seuraavalla kerralla tuoda opiskeluvälineeni kuvaamataidontunnille”, vaikkapa 30 kertaa paperille ja antaa se paperi sitten opettajalle. Toinen host-siskoni kertoi, että koko hänen luokkansa piti kirjoittaa koulun kymmenen sääntöä kymmenen kertaa, mikä on siis sata lausetta!!! Tähän minä kyllä vain totean, ettei siinä ole mitään järkeä. Mitä sinä muka opit siitä, että kirjoitat jonkun lauseen miljoona kertaa johonkin. Okei, teoriassa siinä voi ehkä tulla käsi kipeäksi ja myöhemmin yhdistää tämän kivun huonoon käytökseen (? xD), mutta oli kyllä minusta vähän hassua. Minä luulin, että niin tehdään vain the Simpsonien alkutekstissä. xD

Hei ja tässä vielä yksi luokassamme vallitseva tapa: grillaamme aina
 lounaamme lämpimän patterin päällä! xD <3

Siinä olikin sitten kaikki tältä kertaa. Kiitos jos taas jaksoitte lukea kaikki löpinäni! :D

Adios y hasta luego!

-Anna