Las Fallas

Hola!

Tässä sitä nyt ollaan, kirjoittamassa jo 20:a postaustani! Ei enää montaakaan jäljellä ennen kuin kirjoittelen jo jälkitunnelmia sieltä Suomesta… Mutta on siihen vielä pari kuukautta.

Kaksi viikkoa sitten oli Valenciassa vuoden kohokohta, nimittäin juhla nimeltä ”las Fallas”. Siihen valmistaudutaan täällä koko vuoden ympäri, ja viime vuonna se lisättiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Pääasiallisesti juhlan ideana on, että ympäri koko Valencian provinssia rakennetaan upeita patsaita/rakennelmia puusta ja jostain muusta kevyestä materiaalista (en ihan saanut selville, mitä se oli), jotka sitten poltetaan yhtenä yönä. Jokainen ryhmä falleroita, eli ihmisiä, jotka kuuluvat yhteen fallaan, ostavat oman fallansa (eli semmoisen patsaan) ja järjestävät sen läheisyydessä juhlia yli viikon ajan. Koko juhlan kokonaisuutta on vähän vaikea selittää, ellei sitä itse näe ja koe, mutta ehkä se tästä vielä aukeaa teille, kun selostan vähän tarkemmin, mitä tapahtui.

Tässä kuva, joka olisi oikeastaan kuulunut jo viime postaukseeni (se on otettu AFS:n orientaatioleiriltä),
 mutta siitä nyt näkee, millaiset upeat asut falleroilla on!

Perjantaina 17.3. meillä oli vapaata koulusta fallojen kunniaksi, joten torstaina pystyimme ihan hyvällä omalla tunnolla menemään Valenciaan ravintolaan syömään host-perheeni kanssa. Haimme ensin host-isäni satamasta, johon hän oli juuri saapunut Ibizalta, ja suuntasimme erääseen Lähi-Itämaiseen ravintolaan. Totta puhuakseni minulla on aikaisemmin ollut aika lailla ennakkoluuloja tämän tyyppistä ruokaa kohden, sillä se on niin mausteista, mutta jotenkin täällä ollessani olen mielestäni oppinut olemaan avoimempi ja kokeilemaan enemmän uusia asioita, kuten esimerkiksi uusia ruokia. Ja se ruoka olikin sitten todella maukasta! Luulen, että tämän tyyppisessä ruoassa, niin kuin varmasti melkein kaikessa ruoassa, parhain tapa on yhdistellä asioita ja syödä kaikkea kaiken kanssa.

Perjantaina, kuten jo mainitsin, oli vapaapäivä, joten päätimme kavereideni kanssa mennä fiilistelemään fallojen tunnelmaa Valencian keskustaan. Ajattelimme lähteä hyvissä ajoin, jotta junassa ei olisi ihan niin paljon tungosta, mutta junaan, joka saapui noin yhdentoista aikaan aamulla asemallemme, oli niin paljon väkeä, ettemme vain yksinkertaisesti mahtuneet sisään, ja meidän täytyi jäädä odottamaan seuraavaa. Kun sitten vihdoin pääsimme Valencian juna-asemalle, oli väkeä niin paljon, että joidenkin täytyi jäädä odottamaan juniin sisälle, jotta ihmismassa liikkuisi ja me pääsisimme ulos asemalta (joka ei siis ole mikään pieni). Kun sitten vihdoin pääsimme raittiiseen ilmaan, ei liikkuminen käynyt juurikaan sen helpommaksi. En tiedä, olenko ikinä nähnyt niin paljon väkeä! Minusta ainakin tuntui, että minä hetkenä hyvänsä voisin hukkua siihen ihmismereen! Otimme kuitenkin kavereideni kanssa kaikki toistemme käsistä kiinni ja muodostimme eräänlaisen ihmisketjun, jonka kaverini Mar sitten johdatti kaupungintalon aukion halki Burger Kingille. Matka, joka normaalisti kestäisi ehkä viisi minuuttia, kesti meiltä noin 45 minuuttia, sillä meneillään oli juuri jonkinlainen fallera-paraati, jossa siis kaikki fallerat olivat pukeutuneet perinteisiin falleroiden asuihinsa.

         Söimme lounasta taas kerran niin terveellisessä Burger Kingissä, ja kun yritimme poistua etuoven kautta, se ei vain yksinkertaisesti onnistunut, sillä ravintolaan sisään asti tungeksi väkeä, joka ei siis vain yksinkertaisesti mahtunut ulos. Päivän mascleta oli nimittäin alkamassa (olen aiemmissa teksteissäni mielestäni selittänyt mikä on mascleta, eli se ilotulitus, missä ei ole värejä, vain se ääni), ja se järjestettiin perinteisesti juuri sillä plazalla, joten joka paikka kuhisi ihmisiä. Poistuimme sitten takaoven kautta, josta jäimme eräälle sivukujalle seuraamaan mascletaa. Voimme kuulla se vallan hyvin, mutta näimme sen vain heijastuksena viereisen talon ikkunasta, koska emme mahtuneet itse plazalle katsomaan sitä (ja se plaza on siis varmaan yksi Valencian isoimmista plazoista…). Mascleta oli, kuten tavallista, korviahuumaava. Näin, kuinka lähellä olevien rakennusten ikkunaruudut tärisivät äänen voimasta!

          Mascletan jälkeen pyörimme vielä vähän aikaa keskustassa, mikä oli kylläkin vaikeaa, koska väkeä oli niin paljon. Maahan oli heitelty kaiken maailman roskaa, niin että kadut lainehtivat oluttölkeistä, käärepapereista ja muista roskista. Nilkkani olivat ihan oluessa, jota purskahteli puolinaisista, kadulle heitetyistä tölkeistä niiden päälle astuttaessa. Nami!

          Palasimme kotiin noin kuuden aikoihin iltapäivällä. Siitä sitten tunnin päästä suuntasimme valmistelemaan kaverini Vanesan synttäreitä. Hän on kaveriporukkamme ensimmäinen, joka täytti 18 vuotta! Järjestimme, kuten tavallista, yllätysjuhlat, joista luulen hänen pitäneen. Minulla ainakin oli hauskaa, kun oli hyvää ruokaa ja hyvää seuraa :D! Illalla/yöllä menimme vielä vähän käppäilemään kylälle ja lyöttäydyimme yhteen kaverini Marian kaveriporukan kanssa, johon satuimme törmäämään. Pitkän päivän jälkeen menin nukkumaan onnellisena, mutta väsyneenä!

Kaverikuva Vanesan synttäreiltä (Vanesa ei ole itse kuvassa...)

Kaverini tekivät upean instagram-kehyksen kuvien ottamista varten! 

Onnea vielä Vanesalle!

Lauantaiaamuna nukuin hieman pidempään ja otin aamulla ihan rauhallisesti. Sitten menimmekin host-perheeni kanssa katsomaan viereisen kaupungin, Alziran, mascletaa. Siellä oli vähän erilainen tunnelma kuin Valencian mascletassa (tietenkin), koska vaikka se olikin ehkä pienempi kuin Valenciassa, siellä ei ollut läheskään niin paljon väkeä, joten pääsimme ihan eturiviin. Ja jos sanoin, että Valencian mascleta oli korviahuumaava, niin tämä oli sitten jo aivan toisella tasolla. Pakko myöntää, että loppu ”maanjäristyksen” aikana minusta tuntui, että korvani saattavat räjähtää minä hetkenä hyvänsä.

         Mascletan jälkeen jäimme hetkeksi pyörimään Alziraan ja katselemaan sinne pystytettyjä falloja. Sen kaupungin ensimmäisen palkinnon voittanut falla oli jotain aivan uskomatonta! Se ei ollut yhtä iso kuin Valenciaan pystytetyt jättimäiset hökötykset, mutta se oli niiiin kaunis ja hyvin tehty ja todella yksityiskohtainen! Se oli mielestäni yksi parhaista falloista mitä minä näin! Muutkin Alziran fallat olivat todella hienoja ja hyvin tehtyjä, varsinkin siihen nähden, että se on vain ihan pikkuriikkinen kaupunki.

Mascletan alkua odotellessa. 

Alziran parhaan fallan palkinnon voittanut falla. Se oli minusta yksi hienoimmista falloista,
mitä näin koko juhlan aikana.

Sen yksityiskohdat olivat uskomattoman tarkkoja!

Fallojen tunnelma oli käsinkosketeltava niinkin pienessä kaupungissa kuin Alzira. 

Lasten falla Alzirassa, joka esittää falleroita.

Lisää falloja...

Ja vielä vähän lisää. (Huom! Nämä fallat eivät vielä edes ole
 kauhean isoja verrattuna Valencian falloihin...)

Lauantai-iltapäivällä lähdimme host-perheeni kanssa erääseen suureen ostoskeskukseen shoppailemaan ja syömään illallista. Sen jälkeen menimme Valencian keskustaan katsomaan erikseen Valencian kaupungin parhaan kategorian (kyllä, niitä on monessa eri kategoriassa) voittanutta fallaa. Totta puhuakseni, minun mielestäni se Alziran falla oli oikeastaan hienompi, vaikka Valencian voittajafalla olikin sitä monta kertaa suurempi. Sanompahan vaan tähän väliin, että niiden fallojen kokoa ei oikeasti voi kuvitella, ellei niitä itse näe. Ne jotkut ovat aivan valtavia! Ja minä kun luulin silloin, kun kävimme siellä falla-näyttelyssä, että ne näyttelykappaleet ovat ne lopulliset fallat (joista siis jotkut saattoivat olla ehkä vähän päälle kaksi metrisiä). Myöhemmin sain kuitenkin huomata, että nehän olivat vain pikku yksityiskohtia tulevissa giganttisissa rakennelmissa!

Fallojen katselun jälkeen suuntasimme vielä Plaza de la Virgen –nimiselle aukiolle, johon oli pystytetty yksi, hieman erilainen rakennelma. Siellä oli nimittäin jättimäinen Neitsyt Maria, jonka viitta oli tehty kokonaan kukista! Siellä oli juuri silloin menossa rituaali, jota sanotaan uhraukseksi (la ofrenda). Siinä kauniisiin falleroiden asuihinsa pukeutuneet fallerat tuovat ryhmittäin kukkia Neitsyt Marialle. Koko aukio tuoksui ihanilta kukilta, ja taas kerran, väkeä oli silmänkantamattomiin.

Falleroita tulossa uhraukselta.

 Neitsyt Marian kukista tehty viitta takaa päin.

          Illalla puoli yhden aikoihin, kun la ofrenda vihdoin loppui, alkoi ilotulitusspektaakkeli, jota täällä kutsutaan tulen yöksi (la nit del foc). Olimme hyvissä ajoin menneet host-isäni siskon luokse, jonka kerrostalon kattoterassilta pystyimme mainiosti seuraamaan ilotulitusta. Se oli todella hieno, mutta minun puolestani se olisi saanut olla hieman lyhempi, sillä se kesti kokonaiset 20 minuuttia! Sitten seikkailimme noin tunnin verran automme kanssa ulos Valenciasta, mikä kesti niin kauan, koska kaupunki oli aivan tukossa väenpaljoudesta.

Sunnuntaina 19.3. olikin sitten se varsinainen fallojen päivä (ja myös paikallinen isäinpäivä). Sinä aamuna lähdin vielä kerran Valenciaan, tällä kertaa kaverini Marian ja hänen perheensä kanssa. Kävimme katsomassa lisää falloja ja söimme churroja (nam!!!). Marian äidillä oli työnsä kautta yhteyksiä, joiden ansiosta pääsimme ilmaiseksi ihastelemaan erikoiskategorian (eli sen parhaan) kakkospalkinnon voittanutta fallaa. Se oli minusta kyllä paljon hienompi kuin se ykköspalkinnon voittanut, suorastaan uskomattoman upea! Sen teemana oli vallankumous, jota tuotiin esille symboleilla Ranskan vallankumouksesta. Fallojen ideana on aina kritisoida jotain aihetta, yleensä poliittista tai taloudellista, ja kun ne sitten poltetaan, toivotaan, että myös kaikki asiat, mitkä ovat huonosti yhteiskunnassamme, palavat niiden mukana. Ja tästä fallastahan sitten löytyikin paaljon kritiikkiä, muun muassa Espanjan presidenttiä ja Angela Merkeliä ja vaikka keitä muita.

          Menimme tietenkin myös katsomaan viimeisen päivän mascletaa, mutta taaskin jouduimme tyytymään sivukujapaikkaan, josta ei oikeastaan nähnyt yhtään, kuuli vain. Sitten söimme eväsbocadillomme eräässä puistossa ja kuuntelimme, kun ihmiset poksauttelivat papatteja joka puolella ympärillämme (tähän aikaan vuodesta kuulee täällä papattien pauketta jatkuvasti). Lounaan jälkeen kävimme vielä katsomassa kukallista Neitsyt Mariaa päivänvalossa, ja sieltä suuntasimme jäätelökioskin kautta kotiin.

Tässä meillä on päällämme blusonit (siis paitana) ja kaulassa ruudullinen huivi, jotka olivat ennen vanhaan pellolla työskentelevien ihmisten asu, ja joka on nyt tyypillinen valencialainen asu falloissa. 

Mitä olisivat Valencian fallat ilman churroja?

Tässä on Valencian erikoiskategorian kolmannen palkinnon voittanut falla. 

Ja siinä yksi falla, jonka teemana oli ihmemaa Oz.

Ja tässä on erikoiskategorian toisen palkinnon voittanut falla,
jota pääsimme katsomaan ihan läheltä.

Yksityiskohtia siitä fallasta...

Lisää kuvateksti

Siinä muun muassa Espanjan nykyinen presidentti kuvattuna tässä fallassa. 

Ja onhan se Trumppikin sinne sitten päässyt...

Tämä oli lempi lapsifallani!!!

Ja tässä vielä Neitsyt Maria kukikkaassa viitassaan edestä päin ja päivänvalossa.

Sunnuntai oli siis fallojen viimeinen päivä, mikä tarkoittaa, että kaikki fallat myös poltettiin sinä yönä. Menimme host-perheeni kanssa Alziraan katsomaan niiden fallojen paloa. Minulla ei oikeastaan ollut mitään hajua, miten se tulisi tapahtumaan. Aiemmin olin katsellut vähän huolestuneena, miten kamalan lähellä rakennuksia jotkin fallat olivat. Siellä olikin sitten palokunta paikalla suihkuttamassa rakennusten seiniä ja kadulla olevia puita kylmällä vedellä, jotta ne eivät syttyisi.

          Fallojen sytyttäminen oli, kuinkas muutenkaan, suuri spektaakkeli, jossa ensin räjäytettiin ilotulitteita ja kaikenlaisia kipinäsuihkuja, jotka sitten jossain vaiheessa sytyttivät fallan tuleen. Sen ulkokuori paloi nopeasti, mutta varsinkin ensimmäisessä fallassa, jonka näin palavan, puinen runko sinnitteli pystyssä ainakin 15 minuuttia, ellei enemmänkin. Kuten fallatkin, niiden aiheuttamat roviot olivat massiivisia, ja oli jokseenkin hypnoottista katsella, kuinka punaiset liekit ja musta savu katosivat tummalle yötaivaalle. Paikalla ei myöskään ainakaan tullut kylmä! Ensimmäisen fallan palaessa näin, kuinka sen lähellä olevat puut kärventyivät ja katulamppujen suojukset sulivat! Ja tämä falla poltettiin vielä suhteellisen isolla aukiolla…

          Seuraava falla, jonka näimme palavan, oli se upea, ensimmäisen palkinnon voittanut falla, jota tässä jo aiemmin ihastelin. Se paloi paljon nopeammin, ja kaatui ihan muutaman minuutin jälkeen, osittain erään kerrontalon päälle (tai no, oikeastaan enemmänkin yhdelle parvekkeelle). Kaikki aina hurrasivat, kun fallan runko vihdoin kaatui, orkesteri soitti ja ihmiset lauloivat. Tunnelma oli jotain aivan ainutlaatuista, mitä ei varmasti voi kokea missään muualla. Sillä välin Valenciassa poltettiin myös heidän fallojaan, mutta me emme voineet valitettavasti mennä sinne, koska ne poltettiin niin myöhään, ja seuraavana päivänä oli jo koulua. Siellä kuitenkin kuulemani mukaan monet fallerat itkivät (perinteisesti), kun heidän fallansa poltettiin, jopa ne lapsifallerat (falleroita on siis ns. lasten- ja aikuisten sarjassa) itkivät täyttä kurkkua ja ihan avoimesti. Siinä menivät sitten monien ihmisten vuoden työn tulokset, mutta mitäpä siitä, seuraavana päivänä jo varmasti aloitettiin suunnittelemaan ja valmistelemaan uutta fallaa ensi vuodelle.

Ilotulitukset, jotka sytyttivät fallan palamaan.

Ensimmäinen falla palaa (ja katulamput sulavat...)

Ja tässä vielä toisen fallan tuho.

Minä(kin) mietin aluksi, että tämä falla-perinne on vähän outo, kun ensin raadetaan koko vuosi ja saadaan aikaan jotain upeaa, vain jotta se sitten poltetaan. Myöhemmin kuitenkin mietin, että olisi mahdotonta säilyttää kaikkia niitä vuosien varrella tehtyjä falloja, sillä eiväthän ne mahtuisi mihinkään. Niinpä minusta on aika kaunista, että joka vuosi on mahdollista luoda jotain entistä upeampaa, joka sitten jää muistoihin muun muassa kuvissa. Sitä paitsi idea siitä, että poltetaan kaikki paha, mitä vuoden aikana on kertynyt ihmiskunnan ylle, on minusta myös hyvä.

Seuraavalla viikolla menimme latinan- ja kreikanryhmämme kanssa Valenciaan luokkaretkelle. Silellä kävimme ensiksi eräässä museossa tekemässä yhden tehtävän, ja sen jälkeen etsimme antiikin Kreikkaan ja Roomaan viittaavia yksityiskohtia, kuten patsaita tai maalauksia, ympäri Valenciaa. Se oli ihan kivaa vaihtelua tavalliseen koulupäivään, varsinkin kun sää oli niin hyvä!

Titaani Atlasta esittävät patsaat kannattelemassa parveketta.

Tästä ei saatu ihan selvyyttä, oliko se Dionysos vai Cupido...

Ja tässä meidän luokan latinan/kreikan opiskelijat :)

Viime viikonloppuna lauantaina, eli 25.3. oli taas kerran melko kiireinen päivä. Aamupäivällä lähdin Valenciaan, jossa tapasin muutaman vaihtarikaverini. Kävimme hieman shoppailemassa ja syömässä llaollaot (ihan hirmuisen hyvää jogurttijäätelöä). Sää oli taas kerran mitä mainioin, ja minulla oli oikein hauskaa.

          Iltapäivällä menin takaisin kotiin, sillä sinä päivänä oli host-siskoni Paulan syntymäpäivä, ja vaikka hän ei sitä vielä silloin tiennyt, menin auttamaan hänen yllätyssyttäreittensä valmistelussa. Koristelimme talomme oikein nätiksi, ja host-äitini oli tehnyt mitä parhainta kakkua! Illalla Paula saikin sitten tulla kotiin yllätyksensä ääreen, ja uskon, että hän piti kovasti synttäreistään.

Onnea Paulalle!

Host-äitini teki ihanan vaahtikarkkikakun, jonka päälle Paula itse taiteili vaahtokarkkiruusut. 

Sunnuntaina menin kaverini Marian ja hänen perheensä kanssa katsomaan uuden Kaunotar ja hirviö -elokuvan elokuvateatteriin. Se oli mielestäni aivan loistava, eikä missään nimessä ollut kadottanut alkuperäistä taianomaisuuttaan! Vähän ehkä häiritsi, että se oli espanjaksi, mutta sen tunnelma välittyi kyllä täysillä siitä huolimatta!

Kiitos taas kun jaksoitte lukea koko tekstin! Fallat olivat minulle kokemuksena jotain aivan ainutlaatuista, enkä tule varmasti koskaan unohtamaan niitä! Nyt sitten vain seuraavia mahtavia kokemuksia odottelemaan!

Adios y hasta luego!

-Anna 

3. Orientaatioleiri ja falloihin valmistautumista

Hola!

(Kirjoitin tämän tekstin jo keskellä viikkoa, mutta odottelin kuvien saamista ja julkaisen tekstin vasta tänään, Kännykkäni on siis rikki, ja se vei mennessään myös osan kuvistani...)

Tuntuu jo ikuisuudelta siitä, kun viimeksi kirjoitin, mutta toisaalta taas tuntuu, että eihän siitä ollut päivääkään. Jos jotain olen nyt tähänastisen kuuden vaihtokuukauteni aikana oppinut niin sen, että tämä kokemus, ja varmastikin elämä yleensä, ovat hyvin ristiriitaisia. On jo ristiriita sinänsä, että istun juuri nyt puutarhassamme 25 asteen helteessä auringon lämmittäessä kasvojani, vaikka on vasta maaliskuu. Sitten on olemassa niitä vähän hankalamman puoleisia ristiriitoja, kuten se, että olen täällä Espanjassa enää vajaat neljä kuukautta, ja toisaalta haluan jo kovasti nähdä kaikki rakkaat ihmiset ja paikat siellä Suomessa, mutta toisaalta taas en millään haluaisi lähteä pois täältä näiden uusien rakkaiden ihmisten ja paikkojen luota. Olen sopeutunut tänne jo niin hyvin, että tunnen olevani kotonani tässä talossa ja tässä kylässä näiden ihmisten ympäröimänä, vaikka kuitenkin jotain (se ainoa oikea perhe) puuttuu. Voin kuitenkin vain kauhulla kuvitella sitä lähdön hetkeä ja sen ristiriitaisia tunnelmia.

Nyt kuitenkin filosofoinnit sikseen (niitä saa jo aika lailla tarpeeksi filosofiantunneilla). Jo lähes kolmessa viikossa on taas tapahtunut vaikka mitä! Kaksi ja puoli viikkoa sitten lauantaina oli jokseenkin moniohjelmainen päivä. Aamulla menin kymmeneksi kuoroharjoituksiin, jotka venyivätkin sitten melkein kolmen tunnin mittaisiksi. Päivällä oli vähän rauhallisempaa, mutta viiden aikoihin lähdin ulos kavereideni kanssa. Täällä kylässä pidetään elokuussa sen suurin fiesta, joka kestää viikon ja joka päivä ihmiset pukeutuvat erilaisiin naamiaisasuihin ja tanssivat suunnilleen koko yön. Sinä lauantaina pidettiin pienempi versio tästä juhlasta, koska varsinaiseen juhlaan oli ”enää” puoli vuotta. Niinpä kaverini ja minä pukeuduimme hipeiksi ja meidän piti mennä katsomaan niitä tansseja, mutta olimmekin lähteneet vähän liian myöhään liikkeelle, koska muutamat kaverini olivat myöhässä, ja lopulta missasimme ne tanssit. Olisin tietenkin voinut mennä yksin, mutta jotenkin en yhtään hoksannut, että ne kestäisivät vain niin vähän aikaa ja olin siinä uskossa, että menisimme myöhemmin yhdessä katsomaan niitä. Oli hienoinen pettymys. etten nähnyt niitä, mutta toisaalta siinä on sitten hyvä tekosyy tulla tänne uudestaan katsomaan ja kokemaan ne varsinaiset tanssit!

          Kun olin hetken hengaillut kavereitteni kanssa, juoksin kotiin vaihtamaan vaatteet, ja sieltä sitten pikapikaa kylämme kappelille, jossa meillä hetken päästä alkoi kuoroesitys. Tämä oli kuoromme ensimmäinen esitys, jossa esityksemme oli itse pääosassa. Aiemmin se on aina ollut osa jotain messua tai muuta ohjelmaa. Meitä säestettiin vanhanaikaisilla soittimilla, joilla oli myös muutama oma numeronsa. Pieni kappeli oli tupaten täynnä, ja ihmisiä tulvi ulos asti. Konsertti meni todella hyvin, ja ilmeisesti monet tykkäsivät kovasti! Taukohuoneessa kuoronjohtajamme piti meille itku kurkussa kauniin puheen, jossa kiitti meitä kaikkia osallistumisesta, ja sillä hetkellä olin todella ylpeä siitä, että olen osa juuri sitä kuoroa.

          Kuoroesityksen jälkeen juoksin suoraa päätä kaverini synttäreille, joiden jälkeen suuntasimme vielä eräällä plazalla järjestettävään diskoon. Päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut, ja minulla jäi siitä tosi hyvä fiilis!

Takahuonetunnelmia kuoroesityksestä. 

Meidän uljas kuoromme. 

Näitä vanhanaikaisia soittimia ei kuulemma soiteta ihan missä vaan,
vaan nimenomaan täällä nämä soittajat ovat erikoistuneet niihin. 

Kaverini Marta ja minä onnellisina kuoroesityksen jälkeen.

Vanessan synttäreillä

Felizidades Vane!!! <3<3

Tunnelmia diskosta.

Maria ja minä

Ja koko joukko muita kavereita! <3

Viime viikon keskiviikkona oli oikeastaan ensimmäinen oikein lämmin päivä, ja onneksemme pääsimme nauttimaan siitä ihanaan Valencian keskustaan luokkaretken merkeissä! Meidän melkein koko luokkamme käy uskonnontunneilla, vain minä ja kaksi muuta olemme valinneet tiedekulttuurin ja yksi tyttö valinnaisen anatomian. Niinpä kun muut menivät katsomaan Valencian katedraalia, me kolme (sillä yksi oli valitettavasti kotona kipeänä) menimme ensin käppäilemään puistoksi muutetulle vanhalle joelle, ja sieltä sitten luonnontieteiden museoon. Siellä teimme muutamia tehtäviä, ja sen jälkeen menimme takaisin jokipuistoon, jossa suuntasimme Gulliver –nimiselle leikkipaikalle. Se on siis eräänlainen jättimäinen patsas, joka esittää maassa makaavaa jättiläistä, mutta sen erikoisuutena on se, että se on tehty lähes kokonaan liukumäistä! Sinne me siis vain ryntäsimme kuin pienet lapset kokeilemaan liukumäkiä. Päivä oli siis todella kaunis, ja lämpötila kohosi varmasti yli kahdenkymmenen asteen. Niinpä oli ihanaa viettää päivä ulkona!

          Päivän huipennuksena oli maaliskuun ensimmäinen mascleta, joka siis on perinteinen ilotulitusesitys täällä Valenciassa, joka järjestetään joka päivä maaliskuun alusta sen 19:een päivään asti. Päivisin ei järjestetä sellaista valollista ilotulitusta, vaan yksinkertaisesti vain räjäytellään raketteja viiden minuutin ajan niin, että niistä syntyy korviahuumaava melu. Pakko myöntää, että tällä ensimmäisellä kerralla se tuntui minusta vähän hölmöltä jutulta: pamautellaan rahaa taivaalle ja saastutetaan ilmastoa joka päivä 19 päivän ajan (joskus jopa kaksi kertaa päivässä), jotta saadaan aikaan pysyvä kuulovaurio… Ehkä siksi espanjalaiset puhuvat niin kovaan ääneen, kun eivät kuule muuten mitään näitten meluhetkien jälkeen…

Käppäilyä puistossa

Ja vähän lisää käppäilyä... Vanhaan jokeen rakennetut puutarhat
 ovat todella kauniita!!!

Kävimme eräässä pikkuriikkisessä mehiläismuseossa hunajamaistisisilla.

Gulliverilla Andrean kanssa

Uskaltauduttiin jopa niihin hurjiin liukumäkiin xDD

Minun ensimmäinen mascletani!

Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa kolmas ja toiseksi viimeinen orientaatioleiri. Tällä kertaa se onneksi pidettiin Valenciassa, niin ettei taas tarvinnut istua montaa tuntia junassa tai bussissa. Oli kyllä taas aivan ihana nähdä niin vanhoja kuin uusiakin vaihtarikavereita, jotka asuvat täällä Välimeren alueella. Viime orientaatioleirin jälkeen kaikki tänne vain kolmeksi kuukaudeksi tulleet vaihtarit olivat jättäneet meidät ja menneet omiin maihinsa, mutta nyt tammikuussa tänne tuli taas lisää porukkaa näin puoleksi vuodeksi! Oli ilo tutustua kaikkiin uusiin kasvoihin ja ihana nähdä myös se porukka, joka on ollut mukana alusta asti! Keskustelimme siitä, miten meillä menee ja annoimme neuvoja toisillemme. Leikimme myös kuulemma perinteistä Välimeren alueen leikkiä (jonka kylläkin uskon leiriohjaajamme Juanin itse keksineen…). Lauantaina menimme katsomaan taas mascletaa, ja tällä kertaa pidin siitä paljon enemmän, sillä olimme lähempänä, ja se todella tuntui siltä, kuin maa olisi järissyt jalkojemme alla. Tunnelma oli myös vähän vapautuneempi, sillä ei ollut niin kuuma, ja satuimme sopivasti juuri täyttä kurkkua soittavan puhallinorkesterin viereen. Mascletan jälkeen meillä oli vapaa-aikaa, ja minä ja kaksi kaveriani kiipesimme kuuluisiin Serranon torneihin, jotka olivat ennen muinoin Valencian ainoa sisäänpääsy erään toisen portin lisäksi. Iltapäivällä ihailimme hotellimme ikkunoista kaupungin läpi kulkevaa paraatia, ja yöllä kello 12:a menimme taas katsomaan mascletaa, joka tällä kertaa oli ihan ”normaali” ilotulitus, eli siis valojen kanssa(sana ”normaali” on lainausmerkeissä, koska sellaista rätinää ja räiskettä ei kyllä Suomessa järjestetä varmaan ikinä) ja se oli absoluuttisen upea!

Väkijoukkoa kaupungintalon aukiolla ennen mascletaa.

Mascleta AFS vaihtareitten kanssa.

Serranon tornit niiden huipulta (olin tyhmä enkä tajunnut ottaa itse
niistä torneista kuvaa, mutta laitan sitten varmaan seuraavaan postaukseeni)

Näkymä Valenciaan tornien huipulta.

Huipulla vähän tuuli :)

Minusta oli vähän hassua että joku tuommoinen kirkon mies on laitettu tuohon ränniksi,
koska kun sataa siitähän saa sen vaikutelman, että se oksentaa yhteen putkeen
koko ajan, mikä ei liene kirkon miehille kamalan sopivaa...
 (tai en minä näistä Espanjan tavoista ole ihan varma... xD)

Iltapäivän paraati

Yöllinen mascleta

Sunnuntaina vietimme päivää Valenciaa tutkien. Menimme taas kävelemään joelle (joka siis nykyään on puisto) ja kävelimme tieteiden ja taiteiden kaupunginosaan asti, jossa sijaitsee muutama aivan futuristisen näköinen rakennus. Menimme yhteen niistä sisälle katsomaan näyttelyä, jossa esiteltiin sen vuoden falloja, eli siis puusta ja paperimassasta tehtyjä nukkeja, jotka sitten poltetaan varsinaisissa falloissa (joka on siis valencialainen juhla). Meidän piti äänestää yhtä nukkea, jota ei poltettaisi tuona päivänä, ja valinta oli kyllä vaikea, sillä kaikki olivat todella hienoja! Fallas –näyttelyn jälkeen menimme taas Gulliverille, eli sinne liukumäkipuistoon, jossa kirmasimme ympäriinsä kuin pienet lapset.

      

Taiteiden ja tieteiden museo

...Ja sama rakennus vähän eri perspektiivistä

Gulliver.

Hengailimme Gulliverilla noin tunnin verran, palasimme hotellille ja sanoimme heipat kaikille kavereillemme, jotka lähtivät takaisin kotiin kukin omaan suuntaansa. Minulla oli kuitenkin jo muuta mielessä, nimittäin Aino-siskoni Suomesta oli tullut koulunsa kanssa luokkaretkelle ihan siihen Valencian lähelle, ja meidän oli määrä tavata heti kun olisin vapaa AFS-leiriltä. Niinpä sitten hän ja hänen host-perheensä tulivat hakemaan minua keskustasta. Oli aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa nähdä pikkusiskoa pitkästä aikaa! Menimme yhdessä hänen host-perheensä kanssa syömään lounasta erääseen ravintolaan.

          Host-perhe oli todella mukava! Ainoa ongelma oli kielimuuri heidän ja Ainon välillä, kun Aino ei osannut espanjaa ja he eivät osanneet englantia, ainakaan kovin hyvin. Niinpä se asetti minut hieman kiusalliseen tulkin tehtävään, mutta uskon, että loppujen lopuksi kaikki meni ihan hyvin. Illalla menin vielä Ainon host-perheen luo kylään, ja menimme myös Tamaran, eli Ainon host-siskon kaverin luo. Sinne tuli myös muita suomalaisia, jotka olivat samassa vaihdossa siskoni kanssa, ja oli kyllä todella outoa kuulla täällä puhuttavan suomea! Siinä kun sitten yrität sönköttää espanjaa ja suomea sekaisin, etkä oikein ole varma, kummalla kielellä sitä kuuluisi kommunikoida.  Ainon uudet espanjalaiset kaverit olivat kuitenkin hauskaa porukkaa, ja minulla ainakin oli todella mukava ilta. Menimme yhdessä heittelemään papatteja hiedän kotikylänsä kaduille. Se on täällä erittäin tyypillinen tapa näin fallojen aikaan, ja ihan pienet lapsetkin heittelevät heille tarkoitettuja minipaukkuja. Minäkin kokeilin heittää näitä pienempiä, kiinalaisiksi kutsuttuja paukkuja. Ehkä vielä tässä fallojen aikana kokeilen myös heittää niitä vähän isompia…

Koulussa valmistelemme erästä koulujen välistä tapahtumaa, joka pidetään huhtikuussa täällä meidän kylässämme meidän koulumme toimesta. Minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tähän projektiin, ja sen myötä myöskin meidän koulumme järjestämille bolerotunneille. Bolero on siis yksi perinteinen espanjalainen tanssi, ja mikäli ymmärsin oikein, ainakin tässä lähiseudulla jokaisella kylällä on oma boleronsa. On oikeastaan aika hauskaa opetella tätä tanssia, vaikka se onkin aika yksitoikkoinen minun mielestäni. Onhan se kuitenkin perinteistä täällä!

          Viime viikon tiistaina bolerotuntini jälkeen näin taas siskoni, Tamaran ja hänen äitinsä kanssa, ja menimme yhdessä syömään yhteen italialaiseen ravintolaan. Sen jälkeen menimme taas tapaamaan Tamaran kavereita eräälle jalkapallokentälle, jossa ne, jotka halusivat pelata jalkapalloa, pelasivat, ja muut juttelivat tai tekivät mitä lystää kentän reunalla. Minä taas juttelin sekä espanjaksi että suomeksi ja ennen kaikkea hengailin siskoni kanssa. Kentän reunalla sainkin sitten tietenkin erään oikein hyvin tähdätyn jalkapallon suoraan poskeeni, ja minusta se kuvastaa ihanasti näiden espanjalaisten kaveriemme luonnetta, kun he keskeyttivät pelinsä ja ryntäsivät luokseni kyselemään, onko kaikki hyvin ja halailemaan ja lohduttamaan minua. Joskus minusta tuntuu, että täällä ihmiset vain ovat luonteeltaan hieman ystävällisempiä ja kivempia kuin Suomessa xD.

      

Keskiviikkona menin taas tapaamaan siskoani ja hänen kavereitaan. Tällä kertaa menimme shoppailemaan, jonka jälkeen menimme yhdessä syömään KFC:hen. Siellä jutustelimme kaikkea mukavaa (ja jotkut tulivat vieläkin kyselemään, olinko kunnossa edellisen päivän jalkapallo-onnettomuudesta, mikä ei kyllä ollut mikään kummempi juttu, ihan normaali tälli vain). Tunnelma oli todella mukava, ja oli haikeaa sanoa heipat kaikille heille ja varsinkin siskolleni, joka matkustaisi seuraavana päivänä takaisin Suomeen. Onneksi näemme kuitenkin toisemme jo kahden viikon päästä!

Viime viikonloppu oli vähän rauhallisempi kuin kaksi edellistä, vaikkakin oli aika paljon luettavaa tuleviin kokeisiin. Lauantaina menimme kuitenkin Valenciaan perheeni ja australialaisen ystäväni Matildan kanssa katsomaan siellä järjestettävää valo-show’ta. Eräälle kadulle oli pystytetty kolmiulotteisesti koko kadun mitalta eräänlainen valotunneli, joka esitti eräänlaisen valospektaakkelin musiikin tahdissa. Se oli kyllä todella vaikuttava esitys!

          Valenciassa ollessamme näimme myös jo ensimmäisten fallojen pystytystä. Muun muassa kaupungintalon fallaa, joka on kaikista korkein falla (vissiin noin 41m), oltiin juuri pystyttämässä, ja kaikki hurrasivat ja taputtivat, kun se saatiin pysymään suorassa. Näimme myös pari muuta fallaa, mutta niiden pystytys oli vielä vähän kesken (kerron sitten tarkemmin noista falloista tämän viikonlopun jälkeen). Ilta oli todella mukava ja tunnelma oli mahtava, vaikka jouduimmekin lopulta juoksemaan noin kilometrin juna-asemalle kuin hengen hädässä, sillä olimme vähällä myöhästyä illan viimeisestä junasta kotiin xD.          

Churro time!

Ensimmäinen valaistu katu

Ja tässä se toinen, jossa pidettiin se valoshow. 

Valoshow'n efektiti olivat todella upeita, ja varsinkin sen
kolmiulotteisuus teki minuun suuren vaikutelman.

Minä ja Matilda rakenteilla olevan fallan luona

Tässä se ensimmäinen valokatu vielä vähän selkeämmin. 

Sunnuntaina minulla oli ensimmäinen sooloesitykseni viulun kanssa täällä Espanjassa. Siinä mukavasti alkajaisiksi rikoin jouseni, kun olin sitä kiristämässä, ja jouduin käyttämään opettajani ylimääräistä jousta, mihin en sitten tietenkään ollut tottunut. Noh, menihän se kai sitten ihan hyvin, vaikka olisi kyllä paremminkin voinut mennä. Kaiken kaikkiaan esitys oli kuitenkin mieluisa kokemus, varsinkin kun sen jälkeen tarjoiltiin pihalla limua ja sipsejä xD.

          Konsertin jälkeen menin kaverini Marian luokse tekemään lounasta. Valmistimme yhdessä jauhelihapiirakkaa Aila-mummon reseptin mukaan, ja jälkiruoaksi suklaamurukeksejä (sekin taisi olla mummon resepti ;D). Kokkauksemme onnistuivat todella hyvin, ja kaverini ja hänen siskonsa, niin kuin minäkin, pitivät niistä kovasti! He eivät olleet kokkailleet kauheasti aikaisemmin, joten tämä oli vähän niin kuin kokkikoulua heille, ja meillä oli todella hauskaa yhdessä. Myös minulla oli jo vähän ikävä keittiöön, ja oli kiva taas kokata jotain ihan itse!

Siinä olikin sitten tapahtumia jo kolmen viikon ajalta! Voisin tähän loppuun vielä pieneksi espanjalaiseksi faktaksi heittää, että täällä on kuulemma tosi paha tapa haukotella ilman, että peittää suutaan kädellä. Minulle siitä huomautellaan jatkuvasti, kun haukottelen niin usein, että en aina muista laittaa sitä kättä sinne suun eteen xD (kuinka monta rupesi muuten nyt haukotuttamaan, kun puhuin haukotuksista? Minä ainakin haukottelen täällä nyt täyttä kurkkua tätä kirjoitellessani (siihen saattaa myös vaikuttaa se, että kello on 0:41…)).

Nyt odotan innolla viikonlopun alkavia falloja, ja ensi viikolla yritän ehtiä myös kirjoittelemaan niistä. Hyvää viikonloppua kaikille!

Adios y hasta luego!

Anna