3. Orientaatioleiri ja falloihin valmistautumista

Hola!

(Kirjoitin tämän tekstin jo keskellä viikkoa, mutta odottelin kuvien saamista ja julkaisen tekstin vasta tänään, Kännykkäni on siis rikki, ja se vei mennessään myös osan kuvistani...)

Tuntuu jo ikuisuudelta siitä, kun viimeksi kirjoitin, mutta toisaalta taas tuntuu, että eihän siitä ollut päivääkään. Jos jotain olen nyt tähänastisen kuuden vaihtokuukauteni aikana oppinut niin sen, että tämä kokemus, ja varmastikin elämä yleensä, ovat hyvin ristiriitaisia. On jo ristiriita sinänsä, että istun juuri nyt puutarhassamme 25 asteen helteessä auringon lämmittäessä kasvojani, vaikka on vasta maaliskuu. Sitten on olemassa niitä vähän hankalamman puoleisia ristiriitoja, kuten se, että olen täällä Espanjassa enää vajaat neljä kuukautta, ja toisaalta haluan jo kovasti nähdä kaikki rakkaat ihmiset ja paikat siellä Suomessa, mutta toisaalta taas en millään haluaisi lähteä pois täältä näiden uusien rakkaiden ihmisten ja paikkojen luota. Olen sopeutunut tänne jo niin hyvin, että tunnen olevani kotonani tässä talossa ja tässä kylässä näiden ihmisten ympäröimänä, vaikka kuitenkin jotain (se ainoa oikea perhe) puuttuu. Voin kuitenkin vain kauhulla kuvitella sitä lähdön hetkeä ja sen ristiriitaisia tunnelmia.

Nyt kuitenkin filosofoinnit sikseen (niitä saa jo aika lailla tarpeeksi filosofiantunneilla). Jo lähes kolmessa viikossa on taas tapahtunut vaikka mitä! Kaksi ja puoli viikkoa sitten lauantaina oli jokseenkin moniohjelmainen päivä. Aamulla menin kymmeneksi kuoroharjoituksiin, jotka venyivätkin sitten melkein kolmen tunnin mittaisiksi. Päivällä oli vähän rauhallisempaa, mutta viiden aikoihin lähdin ulos kavereideni kanssa. Täällä kylässä pidetään elokuussa sen suurin fiesta, joka kestää viikon ja joka päivä ihmiset pukeutuvat erilaisiin naamiaisasuihin ja tanssivat suunnilleen koko yön. Sinä lauantaina pidettiin pienempi versio tästä juhlasta, koska varsinaiseen juhlaan oli ”enää” puoli vuotta. Niinpä kaverini ja minä pukeuduimme hipeiksi ja meidän piti mennä katsomaan niitä tansseja, mutta olimmekin lähteneet vähän liian myöhään liikkeelle, koska muutamat kaverini olivat myöhässä, ja lopulta missasimme ne tanssit. Olisin tietenkin voinut mennä yksin, mutta jotenkin en yhtään hoksannut, että ne kestäisivät vain niin vähän aikaa ja olin siinä uskossa, että menisimme myöhemmin yhdessä katsomaan niitä. Oli hienoinen pettymys. etten nähnyt niitä, mutta toisaalta siinä on sitten hyvä tekosyy tulla tänne uudestaan katsomaan ja kokemaan ne varsinaiset tanssit!

          Kun olin hetken hengaillut kavereitteni kanssa, juoksin kotiin vaihtamaan vaatteet, ja sieltä sitten pikapikaa kylämme kappelille, jossa meillä hetken päästä alkoi kuoroesitys. Tämä oli kuoromme ensimmäinen esitys, jossa esityksemme oli itse pääosassa. Aiemmin se on aina ollut osa jotain messua tai muuta ohjelmaa. Meitä säestettiin vanhanaikaisilla soittimilla, joilla oli myös muutama oma numeronsa. Pieni kappeli oli tupaten täynnä, ja ihmisiä tulvi ulos asti. Konsertti meni todella hyvin, ja ilmeisesti monet tykkäsivät kovasti! Taukohuoneessa kuoronjohtajamme piti meille itku kurkussa kauniin puheen, jossa kiitti meitä kaikkia osallistumisesta, ja sillä hetkellä olin todella ylpeä siitä, että olen osa juuri sitä kuoroa.

          Kuoroesityksen jälkeen juoksin suoraa päätä kaverini synttäreille, joiden jälkeen suuntasimme vielä eräällä plazalla järjestettävään diskoon. Päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut, ja minulla jäi siitä tosi hyvä fiilis!

Takahuonetunnelmia kuoroesityksestä. 

Meidän uljas kuoromme. 

Näitä vanhanaikaisia soittimia ei kuulemma soiteta ihan missä vaan,
vaan nimenomaan täällä nämä soittajat ovat erikoistuneet niihin. 

Kaverini Marta ja minä onnellisina kuoroesityksen jälkeen.

Vanessan synttäreillä

Felizidades Vane!!! <3<3

Tunnelmia diskosta.

Maria ja minä

Ja koko joukko muita kavereita! <3

Viime viikon keskiviikkona oli oikeastaan ensimmäinen oikein lämmin päivä, ja onneksemme pääsimme nauttimaan siitä ihanaan Valencian keskustaan luokkaretken merkeissä! Meidän melkein koko luokkamme käy uskonnontunneilla, vain minä ja kaksi muuta olemme valinneet tiedekulttuurin ja yksi tyttö valinnaisen anatomian. Niinpä kun muut menivät katsomaan Valencian katedraalia, me kolme (sillä yksi oli valitettavasti kotona kipeänä) menimme ensin käppäilemään puistoksi muutetulle vanhalle joelle, ja sieltä sitten luonnontieteiden museoon. Siellä teimme muutamia tehtäviä, ja sen jälkeen menimme takaisin jokipuistoon, jossa suuntasimme Gulliver –nimiselle leikkipaikalle. Se on siis eräänlainen jättimäinen patsas, joka esittää maassa makaavaa jättiläistä, mutta sen erikoisuutena on se, että se on tehty lähes kokonaan liukumäistä! Sinne me siis vain ryntäsimme kuin pienet lapset kokeilemaan liukumäkiä. Päivä oli siis todella kaunis, ja lämpötila kohosi varmasti yli kahdenkymmenen asteen. Niinpä oli ihanaa viettää päivä ulkona!

          Päivän huipennuksena oli maaliskuun ensimmäinen mascleta, joka siis on perinteinen ilotulitusesitys täällä Valenciassa, joka järjestetään joka päivä maaliskuun alusta sen 19:een päivään asti. Päivisin ei järjestetä sellaista valollista ilotulitusta, vaan yksinkertaisesti vain räjäytellään raketteja viiden minuutin ajan niin, että niistä syntyy korviahuumaava melu. Pakko myöntää, että tällä ensimmäisellä kerralla se tuntui minusta vähän hölmöltä jutulta: pamautellaan rahaa taivaalle ja saastutetaan ilmastoa joka päivä 19 päivän ajan (joskus jopa kaksi kertaa päivässä), jotta saadaan aikaan pysyvä kuulovaurio… Ehkä siksi espanjalaiset puhuvat niin kovaan ääneen, kun eivät kuule muuten mitään näitten meluhetkien jälkeen…

Käppäilyä puistossa

Ja vähän lisää käppäilyä... Vanhaan jokeen rakennetut puutarhat
 ovat todella kauniita!!!

Kävimme eräässä pikkuriikkisessä mehiläismuseossa hunajamaistisisilla.

Gulliverilla Andrean kanssa

Uskaltauduttiin jopa niihin hurjiin liukumäkiin xDD

Minun ensimmäinen mascletani!

Seuraavana viikonloppuna oli vuorossa kolmas ja toiseksi viimeinen orientaatioleiri. Tällä kertaa se onneksi pidettiin Valenciassa, niin ettei taas tarvinnut istua montaa tuntia junassa tai bussissa. Oli kyllä taas aivan ihana nähdä niin vanhoja kuin uusiakin vaihtarikavereita, jotka asuvat täällä Välimeren alueella. Viime orientaatioleirin jälkeen kaikki tänne vain kolmeksi kuukaudeksi tulleet vaihtarit olivat jättäneet meidät ja menneet omiin maihinsa, mutta nyt tammikuussa tänne tuli taas lisää porukkaa näin puoleksi vuodeksi! Oli ilo tutustua kaikkiin uusiin kasvoihin ja ihana nähdä myös se porukka, joka on ollut mukana alusta asti! Keskustelimme siitä, miten meillä menee ja annoimme neuvoja toisillemme. Leikimme myös kuulemma perinteistä Välimeren alueen leikkiä (jonka kylläkin uskon leiriohjaajamme Juanin itse keksineen…). Lauantaina menimme katsomaan taas mascletaa, ja tällä kertaa pidin siitä paljon enemmän, sillä olimme lähempänä, ja se todella tuntui siltä, kuin maa olisi järissyt jalkojemme alla. Tunnelma oli myös vähän vapautuneempi, sillä ei ollut niin kuuma, ja satuimme sopivasti juuri täyttä kurkkua soittavan puhallinorkesterin viereen. Mascletan jälkeen meillä oli vapaa-aikaa, ja minä ja kaksi kaveriani kiipesimme kuuluisiin Serranon torneihin, jotka olivat ennen muinoin Valencian ainoa sisäänpääsy erään toisen portin lisäksi. Iltapäivällä ihailimme hotellimme ikkunoista kaupungin läpi kulkevaa paraatia, ja yöllä kello 12:a menimme taas katsomaan mascletaa, joka tällä kertaa oli ihan ”normaali” ilotulitus, eli siis valojen kanssa(sana ”normaali” on lainausmerkeissä, koska sellaista rätinää ja räiskettä ei kyllä Suomessa järjestetä varmaan ikinä) ja se oli absoluuttisen upea!

Väkijoukkoa kaupungintalon aukiolla ennen mascletaa.

Mascleta AFS vaihtareitten kanssa.

Serranon tornit niiden huipulta (olin tyhmä enkä tajunnut ottaa itse
niistä torneista kuvaa, mutta laitan sitten varmaan seuraavaan postaukseeni)

Näkymä Valenciaan tornien huipulta.

Huipulla vähän tuuli :)

Minusta oli vähän hassua että joku tuommoinen kirkon mies on laitettu tuohon ränniksi,
koska kun sataa siitähän saa sen vaikutelman, että se oksentaa yhteen putkeen
koko ajan, mikä ei liene kirkon miehille kamalan sopivaa...
 (tai en minä näistä Espanjan tavoista ole ihan varma... xD)

Iltapäivän paraati

Yöllinen mascleta

Sunnuntaina vietimme päivää Valenciaa tutkien. Menimme taas kävelemään joelle (joka siis nykyään on puisto) ja kävelimme tieteiden ja taiteiden kaupunginosaan asti, jossa sijaitsee muutama aivan futuristisen näköinen rakennus. Menimme yhteen niistä sisälle katsomaan näyttelyä, jossa esiteltiin sen vuoden falloja, eli siis puusta ja paperimassasta tehtyjä nukkeja, jotka sitten poltetaan varsinaisissa falloissa (joka on siis valencialainen juhla). Meidän piti äänestää yhtä nukkea, jota ei poltettaisi tuona päivänä, ja valinta oli kyllä vaikea, sillä kaikki olivat todella hienoja! Fallas –näyttelyn jälkeen menimme taas Gulliverille, eli sinne liukumäkipuistoon, jossa kirmasimme ympäriinsä kuin pienet lapset.

      

Taiteiden ja tieteiden museo

...Ja sama rakennus vähän eri perspektiivistä

Gulliver.

Hengailimme Gulliverilla noin tunnin verran, palasimme hotellille ja sanoimme heipat kaikille kavereillemme, jotka lähtivät takaisin kotiin kukin omaan suuntaansa. Minulla oli kuitenkin jo muuta mielessä, nimittäin Aino-siskoni Suomesta oli tullut koulunsa kanssa luokkaretkelle ihan siihen Valencian lähelle, ja meidän oli määrä tavata heti kun olisin vapaa AFS-leiriltä. Niinpä sitten hän ja hänen host-perheensä tulivat hakemaan minua keskustasta. Oli aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa nähdä pikkusiskoa pitkästä aikaa! Menimme yhdessä hänen host-perheensä kanssa syömään lounasta erääseen ravintolaan.

          Host-perhe oli todella mukava! Ainoa ongelma oli kielimuuri heidän ja Ainon välillä, kun Aino ei osannut espanjaa ja he eivät osanneet englantia, ainakaan kovin hyvin. Niinpä se asetti minut hieman kiusalliseen tulkin tehtävään, mutta uskon, että loppujen lopuksi kaikki meni ihan hyvin. Illalla menin vielä Ainon host-perheen luo kylään, ja menimme myös Tamaran, eli Ainon host-siskon kaverin luo. Sinne tuli myös muita suomalaisia, jotka olivat samassa vaihdossa siskoni kanssa, ja oli kyllä todella outoa kuulla täällä puhuttavan suomea! Siinä kun sitten yrität sönköttää espanjaa ja suomea sekaisin, etkä oikein ole varma, kummalla kielellä sitä kuuluisi kommunikoida.  Ainon uudet espanjalaiset kaverit olivat kuitenkin hauskaa porukkaa, ja minulla ainakin oli todella mukava ilta. Menimme yhdessä heittelemään papatteja hiedän kotikylänsä kaduille. Se on täällä erittäin tyypillinen tapa näin fallojen aikaan, ja ihan pienet lapsetkin heittelevät heille tarkoitettuja minipaukkuja. Minäkin kokeilin heittää näitä pienempiä, kiinalaisiksi kutsuttuja paukkuja. Ehkä vielä tässä fallojen aikana kokeilen myös heittää niitä vähän isompia…

Koulussa valmistelemme erästä koulujen välistä tapahtumaa, joka pidetään huhtikuussa täällä meidän kylässämme meidän koulumme toimesta. Minä ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tähän projektiin, ja sen myötä myöskin meidän koulumme järjestämille bolerotunneille. Bolero on siis yksi perinteinen espanjalainen tanssi, ja mikäli ymmärsin oikein, ainakin tässä lähiseudulla jokaisella kylällä on oma boleronsa. On oikeastaan aika hauskaa opetella tätä tanssia, vaikka se onkin aika yksitoikkoinen minun mielestäni. Onhan se kuitenkin perinteistä täällä!

          Viime viikon tiistaina bolerotuntini jälkeen näin taas siskoni, Tamaran ja hänen äitinsä kanssa, ja menimme yhdessä syömään yhteen italialaiseen ravintolaan. Sen jälkeen menimme taas tapaamaan Tamaran kavereita eräälle jalkapallokentälle, jossa ne, jotka halusivat pelata jalkapalloa, pelasivat, ja muut juttelivat tai tekivät mitä lystää kentän reunalla. Minä taas juttelin sekä espanjaksi että suomeksi ja ennen kaikkea hengailin siskoni kanssa. Kentän reunalla sainkin sitten tietenkin erään oikein hyvin tähdätyn jalkapallon suoraan poskeeni, ja minusta se kuvastaa ihanasti näiden espanjalaisten kaveriemme luonnetta, kun he keskeyttivät pelinsä ja ryntäsivät luokseni kyselemään, onko kaikki hyvin ja halailemaan ja lohduttamaan minua. Joskus minusta tuntuu, että täällä ihmiset vain ovat luonteeltaan hieman ystävällisempiä ja kivempia kuin Suomessa xD.

      

Keskiviikkona menin taas tapaamaan siskoani ja hänen kavereitaan. Tällä kertaa menimme shoppailemaan, jonka jälkeen menimme yhdessä syömään KFC:hen. Siellä jutustelimme kaikkea mukavaa (ja jotkut tulivat vieläkin kyselemään, olinko kunnossa edellisen päivän jalkapallo-onnettomuudesta, mikä ei kyllä ollut mikään kummempi juttu, ihan normaali tälli vain). Tunnelma oli todella mukava, ja oli haikeaa sanoa heipat kaikille heille ja varsinkin siskolleni, joka matkustaisi seuraavana päivänä takaisin Suomeen. Onneksi näemme kuitenkin toisemme jo kahden viikon päästä!

Viime viikonloppu oli vähän rauhallisempi kuin kaksi edellistä, vaikkakin oli aika paljon luettavaa tuleviin kokeisiin. Lauantaina menimme kuitenkin Valenciaan perheeni ja australialaisen ystäväni Matildan kanssa katsomaan siellä järjestettävää valo-show’ta. Eräälle kadulle oli pystytetty kolmiulotteisesti koko kadun mitalta eräänlainen valotunneli, joka esitti eräänlaisen valospektaakkelin musiikin tahdissa. Se oli kyllä todella vaikuttava esitys!

          Valenciassa ollessamme näimme myös jo ensimmäisten fallojen pystytystä. Muun muassa kaupungintalon fallaa, joka on kaikista korkein falla (vissiin noin 41m), oltiin juuri pystyttämässä, ja kaikki hurrasivat ja taputtivat, kun se saatiin pysymään suorassa. Näimme myös pari muuta fallaa, mutta niiden pystytys oli vielä vähän kesken (kerron sitten tarkemmin noista falloista tämän viikonlopun jälkeen). Ilta oli todella mukava ja tunnelma oli mahtava, vaikka jouduimmekin lopulta juoksemaan noin kilometrin juna-asemalle kuin hengen hädässä, sillä olimme vähällä myöhästyä illan viimeisestä junasta kotiin xD.          

Churro time!

Ensimmäinen valaistu katu

Ja tässä se toinen, jossa pidettiin se valoshow. 

Valoshow'n efektiti olivat todella upeita, ja varsinkin sen
kolmiulotteisuus teki minuun suuren vaikutelman.

Minä ja Matilda rakenteilla olevan fallan luona

Tässä se ensimmäinen valokatu vielä vähän selkeämmin. 

Sunnuntaina minulla oli ensimmäinen sooloesitykseni viulun kanssa täällä Espanjassa. Siinä mukavasti alkajaisiksi rikoin jouseni, kun olin sitä kiristämässä, ja jouduin käyttämään opettajani ylimääräistä jousta, mihin en sitten tietenkään ollut tottunut. Noh, menihän se kai sitten ihan hyvin, vaikka olisi kyllä paremminkin voinut mennä. Kaiken kaikkiaan esitys oli kuitenkin mieluisa kokemus, varsinkin kun sen jälkeen tarjoiltiin pihalla limua ja sipsejä xD.

          Konsertin jälkeen menin kaverini Marian luokse tekemään lounasta. Valmistimme yhdessä jauhelihapiirakkaa Aila-mummon reseptin mukaan, ja jälkiruoaksi suklaamurukeksejä (sekin taisi olla mummon resepti ;D). Kokkauksemme onnistuivat todella hyvin, ja kaverini ja hänen siskonsa, niin kuin minäkin, pitivät niistä kovasti! He eivät olleet kokkailleet kauheasti aikaisemmin, joten tämä oli vähän niin kuin kokkikoulua heille, ja meillä oli todella hauskaa yhdessä. Myös minulla oli jo vähän ikävä keittiöön, ja oli kiva taas kokata jotain ihan itse!

Siinä olikin sitten tapahtumia jo kolmen viikon ajalta! Voisin tähän loppuun vielä pieneksi espanjalaiseksi faktaksi heittää, että täällä on kuulemma tosi paha tapa haukotella ilman, että peittää suutaan kädellä. Minulle siitä huomautellaan jatkuvasti, kun haukottelen niin usein, että en aina muista laittaa sitä kättä sinne suun eteen xD (kuinka monta rupesi muuten nyt haukotuttamaan, kun puhuin haukotuksista? Minä ainakin haukottelen täällä nyt täyttä kurkkua tätä kirjoitellessani (siihen saattaa myös vaikuttaa se, että kello on 0:41…)).

Nyt odotan innolla viikonlopun alkavia falloja, ja ensi viikolla yritän ehtiä myös kirjoittelemaan niistä. Hyvää viikonloppua kaikille!

Adios y hasta luego!

Anna

Uusi vuosi, loppiainen ja juoksukilpailuja

Hola!

Nyt on lomat lomailtu ja normaali arki aloitettu taas. Valehtelisin kyllä jos väittäisin, että oli ikävä koulua ja läksyjä ja aikaisin heräämistä ja itsensä vaatteilla paketoimista joka aamu, jotta ei jäädy koulussa. Toisaalta taas on kiva nähdä säännöllisesti kavereita ja… noh… ei nyt kyllä heti tule mitään muita positiivisia puolia mieleen, mutta joka tapauksessa, elämä on taas säännöllistä ja järjestelmällistä. En ole kuitenkaan vielä kertonut kaikista lomailukokemuksistani, kun tuohon Barcelonan matkaan meni sen verran sivuja… hups :D. Nyt kuitenkin kerron kuulumisia loppulomaltani.

30. päivänä joulukuuta, eli ei viime, vaan sitä edellisen viikon perjantaina, osallistuimme perheeni kanssa Valencian Sant Silvestre –juoksukilpailuun. Näitä kisoja järjestetään eri puolilla Espanjaa, ja niiden hauskana erikoisuutena on se, että juoksijat pukeutuvat jotenkin hauskasti, yleensä jouluteeman mukaan! Niinpä laitoimme jouluiset korvalaput korville ja tutut (siis tyllihameet) päälle ja lähdimme junalla kohti Valencian keskustaa. Juna-asemalta ulos astuttaessa meitä odotti värikkäästi pukeutunut ihmismeri, joka hytkyi ja pomppi musiikin ja rumpujen tahdissa. Erilaisten pukujen loistoa oli hauska katsella! Oli aivan valtavasti tonttuja, joulupukkeja ja joulumuoreja, mutta myös esimerkiksi banaaneja, uimareita, luolamiehiä, ja jopa dinosauruksella ratsastavia ukkeleita! Juoksimme tässä värikkäässä joukossa viiden kilometrin kiekan Valencian keskustassa rumpujen ja musiikin soidessa. Tunnelma oli katossa, ja oli tosi huvittavaa, kun ohi saattoi juosta esimerkiksi kotirouviksi pukeutuneita nuoria miehiä, tai rattaita työntävä enkeli. Vaikka juokseminen ei ole mikään minun lempiharrastukseni, pidin tapahtumasta kovasti, jaon ihanaa, että joku näkee niin paljon vaivaa ja järjestää tämän kaltaisia tapahtumia!

Tässä meidän värikäs juoksuporukka! :D

Väkeä oli aikas paljon...

...ja vielä vähän enemmänkin

Tässä me kilpailun suorittaneet tonttuset <3

Seuraavana päivänä olikin sitten uuden vuoden aatto. Meille tuli illalla ilmeisesti melkoisesti vieraita, host-vanhempieni kavereita, mutta minä menin kaverilleni viettämään vuoden vaihtumista. Odotellessamme kellon lähenevän kahtatoista, pelasimme lautapelejä ja popsimme sipsejä ja muuta pikkusyötävää alkupalaksi. Sitten tuli h-hetki, kun vuosi oli virallisesti vaihtumassa! Täällä Espanjassa, tai ainakaan näissä pikku kylissä ei ilmeisesti oikeastaan ammuta raketteja uutena vuotena, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, miten pienet ja kapeat nämä kujat täällä ovat. Uuden vuoden viettoon liittyy kuitenkin muita hauskoja perinteitä. Ehkä kaikista isoin ja korostetuin perinne on se, että kun kello lyö kaksitoista, jokaisella kellonlyönnillä on syötävä yksi viinirypäle. Niinpä siis avasimme telkkarin, jossa useammalta kanavalta tuli suorana lähetyksenä ohjelmaa, johon kuului muun muassa erään aukion (varmaankin Madridissa) kellonlyöntien kuunteleminen ja viinirypäleiden syöminen. TV-ruudulla näkyi kaksitoista pientä palloa, jotka merkkasivat viinirypäleitä, ja ne vähenivät jokaisen kellonlyönnin myötä. On oikeasti yllättävän vaikeaa tunkea niin nopeaan tahtiin viinirypäleitä suuhunsa, sillä edellistä ei ehdi syödä kunnolla, joten lopulta suuni oli aivan täynnä niitä rypäleitä, enkä edes enää saanut niellyksi yhtäkään, mutta se oli silti aika hauskaa. Haluan kokeilla sitä uudestaan ensivuonna kotona Suomessa!
     Viinirypäleiden lisäksi on kuulemma paljon muitakin erilaisia ”rituaaleja”, joita pitää suorittaa, ennen kuin astuu uuteen vuoteen. Kaikilla pitää esimerkiksi olla jotain punaista yllä, kolikko kädessä, ja pitää seistä en nyt muista oliko se oikealla vai vasemmalla jalalla, mutta kuitenkin. Se tuo kuulemma hyvää onnea uuteen vuoteen! ;)

Vanhempieni järjestämän uuden vuoden juhlan koristeluja 

Kippis ja kulaus viinirypäleillä! 

Kavereiden kanssa uutta vuotta juhlistamassa!

Sunnuntaina nukuin paljon ja pitkään, enkä ainakaan muistaakseni sitten tehnytkään mitään muuta, niin kuin en varmaan maanantaina tai tiistainakaan :D.

Keskiviikkona menin Valenciaan tapaamaan vaihto-oppilaskavereitani Tanskasta ja Puolasta. Aurinko paistoi ja meillä oli oikein leppoisa päivä. Kävimme eräässä levykaupassa ostamassa Beatlesin levyjä kaverini host-isälle reyes-lahjaksi, ja sitten menimme (minä ensimmäistä kertaa elämässäni) teekauppaan. Se oli niiin söpö paikka! Ja se tuoksu oli jotain taivaallista! Ostin sieltä host-perheelleni reyes-lahjaksi erästä hedelmäistä vihreää teetä. Jossain vaiheessa tuli tietysti nälkä, ja menimme erääseen ihanaan ravintolaan, jossa olimme jo aiemminkin käyneet, mutta jonka ruoka oli niin hyvää, että päätimme mennä sinne uudelleen! Sitten kavereitteni pitikin jo lähteä, ja minä palasin junalla kotiin. :)

Torstaina oli reyesejen aatto. Okei, pitää varmaan hieman selittää: reyes, eli kirjaimellisesti käännettynä kuninkaat, joilla siis tarkoitetaan niitä tietäjiä, jotka veivät Jeesukselle lahjoja, on täkäläinen loppiainen. Loppiainen on Suomessakin vapaapäivä, mutta en usko, että kukaan tekee silloin juuri muuta kuin nukkuu. Tai ainakaan minä en yleensä tee mitään muuta. Täällä se on kuitenkin oikeastaan vielä isompi juhla kuin joulu. Ennen vanhaan lapset saivat nimenomaan loppiaisena lahjat, eivätkä jouluna, mutta nyt kun kolapukki on vallannut maailman, saa täällä lahjoja ainakin joissain perheissä molempina päivänä!

     Ja täällä myös juhlitaan ja kunnolla! Kuten joulunakin, aattopäivä oli vielä suhteellisen normaali, mutta illalla alkoikin sitten jo tapahtua! Lähdimme host-perheeni kanssa noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Alcoy –nimiseen kaupunkiin, jossa järjestettiin suuri paraati näiden tietäjien kunniaksi. Menimme aukiolle, jossa varsinainen toiminta tapahtuisi, jo noin kaksi tuntia etukäteen, sillä väkeä oli todella paljon! Yli tunnin odottelu ahtaassa väkijoukossa ihmisten töniessä ja tuuppiessa sinua joka suuntaan kävi jo vähän ahdistavaksi suomalaiselle minälleni, mutta loppujen lopuksi tämä epämiellyttävä odotus palkittiin suuresti! Yli tuhat Alcoyn kyläläistä oli järjestänyt upean paraatin, jossa esiintyi kansoja Espanjan eri historian vaiheista, suurimmin esillä kristityt ja maurit eli muslimit. Lisäksi oli monta eri soittokuntaa ja bolerotanssijoita, sekä eläimiä, kuten hevosia, aaseja ja härkiä, ja tietäjiä varten oli hankittu jopa oikeat kamelit! Koko tämä saattue kiersi aukion, jonka toiseen päähän oli rakennettu Betlehemin seimi, ja siellä istuivat Maria ja Joosef ja Jeesus-vauva. Esiintyjiä oli niin paljon, että heiltä meni reilusti yli tunti kiertää se pikkuinen aukio, mutta toisaalta meillä yleisöllä olikin sitten hyvin aikaa katsella heidän menoaan. Viimeisenä saapuivat tietäjät yksi kerrallaan kameleillaan. He saivat oikein julkkisvastaanoton, sillä kaikki huusivat ja hurrasivat ja nostelivat pieniä lapsiaan heidän suudeltavikseen, mikä kuulemma tuottaa hyvää onnea. Lopuksi tietäjät laskeutuivat kameleiltaan ja menivät istumaan heille varattuihin tuoleihin aukion vastakkaisessa päässä seimestä. Sitten kaikki aukion valot sammuivat, tietäjiin kohdistettiin kirkas, valkoinen spotti ja Handelin Messiah –kokoelman Hallelujah chorus alkoi soimaan täysillä kovaäänisistä. Kolme tietäjää nousivat tuoleistaan ja alkoivat hitaasti kävellä kohti seimeä ja Jeesus-vauvaa. Myös kirkonkellot alkoivat soida niin paljon kuin niistä lähti, ja pian myös taivaan täyttivät värikkäät ilotulitukset. Sellaista spektaakkelia ei kyllä ainakaan Suomessa joka päivä (varmaan ikinä) näe!

     Eikä tässä vielä kaikki! Lisäksi kaduilla juoksi kokonaan mustiin pukeutuneita (naama oli myös maalattu mustaksi), pienin punaisin yksityiskohdin koristettuja lapsia ja nuoria, jotka olivat vähän niin kuin espanjalaisia tonttuja. He nimittäin kulkivat kaduilla ja aina välillä pysähtyivät yhden talon kohdalle, pystyttivät punaiset tikkaat sen seinustalle ja kiipesivät parvekkeelta sisään antamaan lapsille heidän lahjansa! Se oli ihan kuin jostain toisesta maailmasta!

     Kun olimme ihastelleet kaikkea tarpeeksi ja reyesit olivat lähteneet kotimatkalle, oli meidänkin aika lähteä. Tunnin automatkan jälkeen olimme taas rauhassa kotona, ja oli lahjojenjaon aika. Host-vanhempani olivat piilottaneet lahjamme ympäri taloa, ja meidän piti etsiä ne. Ja omg minulla on varmasti paras host-perhe ikinä, sillä he antoivat minulle (ja koko muulle perheelle myös) kolmen päivän matkan Ibizalle lahjaksi!!! Se on pääsiäislomalla huhtikuussa, ja odotan sitä jo innolla! Se oli niiiin ihana lahja!

Paljon väkeä menossa katsomaan reyesejen tuloa.

Paraatissa oli kaikenlaisia ilmestyksiä...

...Myös härkien vetämänä

Boleron tanssijoita

Kristittyjä ritareita 

Ensimmäinen tietäjä...

...ja toinen! (kolmas meni multa vähän ohi,,,,)

Tietäjät matkalla Jeesuksen luo.

Paljon räiskettä ja melua! (ja alareunassa näkyy myös jouluseimi)

Nämä tyypit menivät talosta taloon tikkaittensa kanssa ja jakelivat lahjoja lapsille.

Koko pakettienjako oli täytynyt järjestää tosi tarkasti.

Tässä me suurimman shown jälkeen'
 (kolme tuntia oltiin jo siinä vaiheessa törötetty siellä plazalla) 

Ja tässsä pääsimme yhteiskuvaan espanjalaisten tonttujen kanssa.

Perinteenä täällä on myös se, että jos lapset eivät ole olleet kilttejä vuoden aikana,
'saavat he loppiaislahjaksi vain hiiliä. Me olimme ilmeisesti tosi tuhmia,
kun saimme jokainen tällaisen hiilenpalan (joka siis oli käytännössä puhdasta sokeria)

Perjantaina olikin sitten día de los reyes, eli se varsinainen loppiaispäivä. Menimme syömään lounasta host-äitini sukulaisten luokse. Tapasin hänen perheensä nyt ensimmäistä kertaa, ja siellä olikin sitten paljon uusia kasvoja! He kaikki vaikuttivat todella mukavilta, ja lounas oli oikein onnistunut. Söimme paellan tyyppistä riisiä, ja jälkiruoaksi oli perinteinen roscón de reyes, mikä on rinkulanmuotoinen leivos/kakku, jonka sisällä on kermavaahtoa niin kuin laskiaispullassa. Tämä leivos jaetaan osiin ja kukin saa yhden palan sitä. Kakun sisälle on piilotettu yksi pieni tietäjäukkeli ja yksi papu. Se, jonka palasessa tietäjäukkeli on, on päivän kuningas/kuningatar, ja se, jonka palassa on se papu, joutuu maksamaan koko kakun :D. Minun kohdalleni ei sattunut kumpikaan, mutta lopulta kaikki saivat kokeilla kuningattaren kruunua :). Toiseksi jälkiruoaksi söimme myös vihdoin jouluna tekemämme piparkakkutalon, joka maistui jo aika lailla meidän olohuoneeltamme xD. Aluksi vain laitoimme talon pöytään ja sanoimme, että syökää, mutta kukaan ei kehdannut rikkoa sitä, joten meidän piti viedä se keittiöön ja pilkkoa se siellä ennen kuin sitä voi tarjoilla xD.

Roscón de reyes. 

Tässä onkin sitten koko suku kuvassa! 

Lauantai oli taas ihan vain lepopäivä. Edes illalla en lähtenyt mihinkään, sillä seuraavana aamuna minun täytyi herätä aikaisin. Syy siihen on seuraava: Minä, Anna, 17v., osallistuin kymmenen kilometrin juoksukilpailuun, joka järjestettiin Valencian keskustassa. Siis minä, maailman huonokuntoisin ihminen! 10km juosten??? Noh, ajattelin, että juoksen nyt ainakin sen viisi kilometriä ja katson sitten jaksanko lisää vai kävelenkö loput. Kun saavuimme lähtöviivalle, koko paikka oli täynnä tosi urheilullisen näköisiä ihmisiä, joille tämä kisa oli varmasti ihan helppo nakki. Osallistujia oli yhteensä noin 13 000. Minusta todella tuntui, etten kuulunut sinne ollenkaan, mutta sitten kun lähtölaukaus oli pamahtanut, kaikki olivat lähteneet liikkeelle ja minä jäin odotetusti ryhmän häntäpäähän, näin, että mukana oli myös vanhempia rattaittensa kanssa ja joitain ihan vain kävelemässäkin. Sää oli aurinkoinen, mutta melko kylmä, lämmintä oli vain 6 astetta. Se oli kuitenkin todella hyvä juoksusää. Myös maisemat olivat todella kivat, sillä kiersimme ensiksi Valencian modernin kaupunginosan, ja sieltä sitten sukelsimme pienemmille kaduille. Viiden kilometrin kohdalla päätin, että kyllä minä jaksan vielä ainakin yhden, ja saman päätöksen teinkin sitten jokaisen seuraavan kilometrin jälkeen, ja juoksin kuin juoksinkin koko matkan! Olin aika ylpeä itsestäni, ja koko päivään tuli tosi positiivinen buusti, vaikka olinkin sijalla 10 878 :D. Loppupäivän otinkin sitten rennosti ja tein läksyjä seuraavana päivänä alkavaan kouluun valmistautuen.

Lähtöviivalla

Valencian moderni kaupunginosa.

Valencian oopperatalo, johon menen myöhemmin katsomaan balettia :)

Voittajafiilis!

Siinä olikin sitten loppu joululomani. Pahoittelut, että postasin sen näin myöhään, ja vielä pitäisi viime viikonlopun seikkailuistani kirjoitella, mutta enköhän minä tässä nyt jossain välissä senkin ehdi tehdä. Nyt ulkona sataa kaatamalla vettä ja ukkostaa, ja minä tästä varmaan lähden ottamaan kupposellisen teetä.

Adios y hasta luego!

-Anna