Ensimmäinen orientaatioleiri ja muuta mukavaa

Hola!

Taas yksi viikko on vierähtänyt (en varmaan ikinä lakkaa päivittelemästä sitä, kuinka nopeasti aika täällä menee :D), ja alan päivä päivältä enemmän tajuamaan, ettei kymmenen kuukautta loppujen lopuksi ole kauhean pitkä aika. Nyt siis täytyy ottaa ilo irti joka hetkestä, mitä uskon tehneenikin nyt viimeisen viikon aikana.

Maanantai, tiistai ja keskiviikko sujuivat aika normaaliin tapaan arkirutiineita noudattaen. Olin alkuviikosta ihan hirveän väsynyt, ja nukuin pitkiä siestoja joka päivä jos vain suinkin ehdin. Okei, se ei kuulosta kauheasti miltään riehakkaalta ilon irti ottamiselta, mutta nautin paljon ihan normaalista arkielämästä. Kävin kylläkin keskiviikkona ostamassa host-äitini kanssa minulle käsi-/urheilulaukun kun odottelimme host-siskojani heidän soittoharrastuksistaan.

Torstaina olikin sitten vähän enemmän aktiviteetteja. Illalla menimme taas host-äitini kanssa shoppailemaan, tällä kertaa minulle farkut (heh koska edelliset ja ainoat mukaan ottamani farkut repesivät kriittisestä paikasta :´D). Mukaan tarttui myös pari paitaa… Kun täällä, vaikka tämä on ihan pikkuinen kyläpaikka, on kaikenlaisia kauppoja, joita Suomessa ei ole! Kerroin kerran host-siskolleni Irenelle, mitä kaikkia kauppoja meillä ei ole, ja hän ihmetteli, mistä ihmeestä me sitten ostamme vaatteemme. Minä aloin ihmetellä ihan samaa, ja vastasin vain, että H&M:stä, koska se oli sillä hetkellä ainoa kauppa, joka tuli mieleeni xD.

Kun olimme menossa kotiin shoppailemasta, host-isäni lähetti viestin, että sinä iltana olisi mahdollisuus päästä katsomaan Algemesin perinteisiä härkätaisteluita kello yhdeksältä (härkätaistelustereotypiani osoittautui kuin osoittautuikin todeksi!). Ajattelin, että se on sellainen once in a lifetime –elämys, ja suostuin, vaikka se olikin minun makuuni vähän liian myöhään illalla (kun siis seuraavana päivänä oli koulua). Kun sitten menimme host-isäni kanssa Algemesiin, oli siellä kunnon bileet pystyssä. Jokaisella eri härkätaistelu ”seuralla” (joita oli varmaan n. 40) oli omat pikku kojunsa ja metallikatoksensa, joissa ihmiset söivät ja tanssivat diskoissa. Musiikki soi täysillä ja kuului jo tosi pitkälle kun saavuimme (host-isän BMW avoautolla!!).

Algemesin härkätaistelut eroavat muista härkätaisteluista siinä, että areena rakennetaan ja puretaan joka vuosi uudestaan ihan normaalille plazalle. Rakennustyöt kestävät parisenkymmentä päivää. Areenalla esitetään kolmenlaisia härkätaisteluesityksiä: niitä perinteisiä, joissa härkää kidutetaan ja lopuksi se tapetaan; joitain esityksiä nuoremmilla härillä, ja vielä esityksiä, joissa ihmiset (tietysti koulutetut) väistelivät niitä päin juoksevia härkiä ja jopa hyppivät voltteja niiden yli. Aioimme mennä katsomaan kolmatta vaihtoehtoa, mutta kun saavuimme areenalle (klo 9.30), siellä käppäili vain ihmisiä ja lapset leikkivät sen keltaisessa hiekassa. Ihmettelimme, miksi ohjelma ei vielä ollut alkanut, mutta sitten meille selvisi, että se alkaisikin vasta kahdeltatoista yöllä. Noh, ajattelin, että tällaisia tilaisuuksia ei usein tule, ja vaikka hintana olikin seuraavan päivän zombiena olo, päätimme tulla uudelleen kahdeltatoista katsomaan esitystä. 

Härkätaisteluareenan sisäänkäynti 

Niin sanottujen "härkätaisteluseurojen" joukkuepaitoja.

Areenan alla (siis tästä mentiin katsomoon)

Esitys oli kyllä näkemisen arvoinen! Katsomo oli melkein täynnä ja tunnelma oli korkealla. Joka puolella oli juhlan kunniaksi hassusti pukeutuneita ihmisiä (esim. liput meille myi viuhkaansa heilutteleva viehättävä nainen, jolla oli parta ja kaljamaha (eli hän oli siis oikeasti mies)). Kaikkialla tuoksui ruoka ja... no... härät. Esitys oli aivan huikea: ihmiset oikeasti hyppivät voltteja niitä täysillä päin joksevien härkien yli, ja juoksivat sitten piiloon suojaseinien taakse. Välillä nuoret ja pienikokoiset härät pääsivät suojaseinustan taakse, mutta silloin katsomo vain hörähti raikuvaan nauruun, vaikka ihmiset suojusten takava joutuivat hyppelemään korkean aidan yli kaikki kerralla etteivät joutuisi vauhkon härän tallomiksi. Mutta suosittelen tätä kokemusta, vaikka härkien kohtelusta käydäänkin kuumana keskustelua, mutta tässä esityksessä härkiä ei tapettu tai kidutettu, vähän vain kiusattiin.

Paljon porukkaa... (ja kiva muuten niille
 jotka asuu tossa ton areenan reunoilla...)

Siellä se härkä nyt on :D

En ihan saanu kokonaa videolle mut
eiköhän tosta tajuu mistä on kyse :)

Perjantaina olin siis noin viiden tunnin yöunien (mikä on minulle siis supervähän) jälkeen melkoisen väsynyt. Koulupäivä meni kuitenkin suhteellisen nopeasti, ja vihdoin pääsin viikonlopun viettoon! Host-äitini kysyi, mitä haluaisin illalliseksi, ja päätin lähteä kauppaan hänen kanssaan ostamaan tarvikkeita jauhelihapiirakkaan, jonka saisin itse valmistaa (minulla oli siis ollut hyvin ikävä ruuanlaittoa, koska en ollut kokannut pitkään aikaan). Illalla sitten teinkin toisen host-siskoni Paulan kanssa piirakan, josta perhe piti kovasti ja halusi oikein reseptinkin :D. Muuten perjantai-ilta sujuikin sitten läksyjä tehdessä, sillä seuraavana päivänä alkaisi ensimmäinen orientaatioleirini, joka kestäisi koko viikonlopun, enkä ehtisi tehdä läksyjä muuten. 

Kokkikolmoset vauhdissa :D

Lauantaina alkoikin sitten ensimmäinen orientaatioleiri. Lähdimme koko perheen voimin matkaan jo kahdeksalta aamulla (minulle oli sanottu, että puoli seitsemältä, joten odottelin sitten puolisen tuntia kun muut vielä valmistautuivat...) ja ajoimme noin puolitoista tuntia kaupunkiin nimeltä Yecla, joka sijaitsee Murciassa. Siellä saimmekin sitten odotella vielä vähän lisää, sillä yli puolet porukasta oli myöhässä (olisin voinut nukkua sen ajan aamulla...), mutta lopulta olimme kaikki koossa ja lähdimme autoilla viinipeltoja kohti. Viinipellolla meillä oli kisa siitä, kuka saisi ensimmäisenä yhden viinipuskan tyhjäksi, ja meidän ryhmämme oli kolmantena. Vuorilla (joilla siis viinipellot sijaitsivat) oli hauskan hämyinen ilma: sumua oli paljon joka puolella ja oli vielä melko viileää. 

Kaikki yhdessä viinipellolla :)

Maisemat olivat (jo tässä vaiheessa) upeat

Viinipelloilta suuntasimme rypälesaaliimme kera paikalliselle viininvalmistamolle, jossa meille selitettiin, miten viiniä valmistetaan ja kerrottiin hieman paikan historiasta. Saimme myös maistaa "viiniä", joka siis ei ollut vielä käynyttä, vaan vasta pari päivää vanhaa. Se oli kyllä tosi hyvää! Viinitilalla meillä oli myös vähän vapaa-aikaa, jonka käytimme toisiimme tutustuessa. Juttelin paljon erään amerikkalaistytön, Glorian, kanssa. On niin outoa ajatella, että joku oikeasti asuu Amerikassa (hän asui Ohiossa), koska koko maan mieltää vain jonain elokuvatodellisuutena. Sain kuitenkin huomata, että jopa Suomessa ja USA:ssa on paljon yhteneväisyyksiä (kuten esimerkiksi että viinirypäleissä ei kummassakaan maassa ole siemeniä xD). 

Viininvalmistamoon tutustumisen jälkeen matkasimme leirikeskukseen, jossa viettäisimme seuraavan yön ja päivän. Söimme kaikki yhdessä paellaa (kuinkas muutenkaan) ja edelleen tutustuimme toisiimme. Ruuan jälkeen noin kuuden aikoihin perheemme lähtivät takaisin kotiin, ja meidän orientaatiomme alkoi kunnolla. Aivan ensiksi meidän piti pienissä ryhmissä tehdä imitaatioitaespanjalaisista stereotypioista (se oli hauskaa katseltavaa ja myös tekemistä), ja sen jälkeen yritimme opetella toistemme nimiä. Leikimme myös piitä (mitä siis leikin pienenä kavereitteni kanssa kotona, mutta jonka olemassaolon olin lähes unohtanut!!) ja yhtä hippaleikkiä. Tunnelma oli tosi hyvä, koska kaikki osallistuivat ihan täysillä! :D

Näiden leikkien jälkeen juttelimme ihan vakavasti ongelmista, joita olimme saattaneet kohdata ensimmäisen kolmen viikkomme aikana Espanjassa. Oma perheeni ja elämäni täällä tuntuivat suorastaan jumalaisilta, kun kuuntelin, miten paljon ongelmia muilla oli ollut jo nyt. Minulla on ollut aivan älyttömästi onnea sijoitukseni ja perheeni kanssa, sillä kaikki on tähän asti toiminut suorastaan loistavasti. Monet muut eivät kuitenkaan olleet saaneet ollenkaan kavereita ja olivat todella yksinäisiä, ja osa ei oikein tullut hyvin toimeen perheidensä kanssa. Monilla oli myös paljon suurempi kielimuuri kuin mitä minulla on (espanjani paranee päivä päivältä :)). Juttelimme siis näistä ongelmista ja yritimme ehdotella niihin ratkaisuja. Oli kyllä tosi ihana kuulla, miten muilla vaihtareilla menee ja saada vertaistukea! Ja muutenkin kaikki tapaamani ihmiset olivat niin ihania persoonia, että olin oikein iloinen tutustuessani heihin!

Vakavan keskustelun jälkeen homma menikin sitten vähän pelleilyn puolelle, mutta täytyy myöntää, ettei minulla ole ollut niin hauskaa pitkään aikaan. Myös meidän vapaaehtoisohjaajamme Juan oli aivan ihana tyyppi, joka nauratti minua jo pelkällä olemuksellaankin. Olimme kaikkia erikoisia leikkejä, joissa naurukynnys oli hyvin matalalla. Esimerkikis yhdessä leikissä ihmisten piti yrittää pussata toisia ja samalla yrittää estää toista pussaamasta itseään (mistä siis syntyi raju painiottelu). Juttelimme toistemme kanssa pitkälle iltaan ja yöhänkin, ja jaoimme kokemuksiamme. 

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, lähdimme yhdeksältä kävelemään vuorille. Leirikeskustamme ympäröivät siis uskomattoman kauniit vuoret, joille lähdimme patikoimaan. Nousu oli välillä todella jyrkkää ja kuntokin meinasi jo pettää, mutta näköalat perillä olivat hikoilun arvoisia! Jäimme eräälle tasanteelle pitämään sen päivän orientaatiota ja taas keskustelemaan eri asioista mitä vaihdon aikana saattaa nousta esiin. Mielestäni oli todella mukavaa pitää orientaatiota niin kauniissa ja rauhallisessa paikassa. 

Väsyneet vaeltajat ensimmäisellä pysähdyspaikalla, jossa pidimme orientaation.

Orientaatiosession jälkeen päätimme vielä lähteä pitemmälle vuorille etsimään erästä luolaa. Tällä kertaa nousu ei ollut ehkä ihan yhtä jyrkkää tai ei ainakaan yhtä pitkä kuin ensimmäinen nousu, ja tykkäsin kovasti kävelystä, jonka aikana pystyi juttelemaan uusien kavereiden kanssa. Lopulta löysimmekin luolan, joka oli aivan upea ilmestys, niin kuin olivat myös maisemat, jotka avautuivat luolan suulta ja sen päältä. Otimme paljon kuvia, söimme eväitä ja nautimme toistemme seurasta. 

Luolan suuaukolla

 Kuva luolan sisältä otettuna :)

Ja kuva luolan päältä otettuna (HUOM maisemat!!)

Paluumatka oli ehkä fyysisen kunnon näkökulmasta helpompi, mutta hengissä pysymisen näkökulmasta paljon vaikeampi xD. Poluilla oli nimittäin paljon pieniä irtokiviä, jotka lähtivät vierimään jalkojen alta kun laskeuduttiin jyrkkiä kohtia. Kaikki meinasivat koko ajan kaatuilla, ja joka puolelta kuului aina huudahduksia ja kiljahduksia, kun yritettiin epätoivoisesti pysyä pystyssä, mutta minusta sekin oli aika hauskaa. Noin kolmen tunnin retken jälkeen palasimme takaisin leirikeskukseen, kävimme suihkussa ja pakkaillimme tavaroita. Sitten vain odottelimme ruuan valmistumista ja juttelimme (meillä nimittäin kyllä juttua riitti). Ruuaksi oli spagetti bolognesea ja me kaikki söimme hyvällä ruokahalulla. 

Laskeudutaan alas, alas, alas...

Iltapäivällä täyttelimme vielä kyselyitä leirin onnistumisesta ja kirjoitimme itsellemme kirjeet, jotka annetaan meille vaihtovuoden päätteksi. Tunnelma oli iloinen, mutta aika väsynyt (ainakin minulla). 

Kaikki me leiriläiset tulimme mielestäni todella hyvin toimeen keskenämme ja sain paljon uusia kavereita. Kun sitten lähdimme viiden jälkeen takaisin kotejamme kohti, olivat hyvästit haikeat, mutta onneksi näemme kaikki taas toisemme noin kuukauden päästä. Matkustin takaisin Valenciaan yhdessä Yasminin (tanskalainen), Ránin (islantilainen), Bellan (Hong-Kongista) ja Rayhanin (Indonesiasta) kanssa. Edes tällä kahden tunnin pitkällä paluumatkalla eivät puheenaiheet loppuneet kesken! 

Illalla menin hyvillä mielin nukkumaan, itsevarmempana ja valmiina uuteen viikkoon täällä lämpimä auringon alla :) 

Tässä tulikin nyt sitten aika paljon tekstiä, mutta kaikki oli niin hauskaa, etten halua jättää mitään pois. Toivottavasti tykkäätte :)!

P.s. jos haluatte nähdä lisää kuvia orientaatioleiristä (joissa minulla on melkein kaikissa kaksoisleuka ja yhdessä ihanan kirkkaan punainen naama :)))), käykää tsekkaamassa Facebookissa AFS Intercultura Mediterranea, jonne on jaettu kansio kaikista kuvista :)

Adios y hasta luego! 

-Anna