Halloween! (ja paljon muuta)

Hola!

Tiistaina alkoi marraskuu. Kylmää, märkää, harmaata, masentavaa, eikö totta? Paitsi että täällä on lämpötila kohonnut viime päivinä jopa 26 asteeseen, aurinko paistaa, puut ovat vihreinä ja appelsiinit kypsyvät. Ei siis tunnu yhtään marraskuulta, ja tänäkin aamuna ajattelin unisena, että puhelimeni päivämäärä on varmaan väärässä.

Sää on siis paras, mitä toivoa saattaa, ja tekemistä riittää. Viime viikonlopun lisäksi meillä oli kaksi vapaapäivää, maanantai ja tiistai. Tiistai oli siis pyhäinpäivä, ja maanantai ns. siltapäivä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että jos on jokin juhlapäivä esim. tiistaina tai torstaina, voidaan pitää toinenkin vapaapäivä, joka liittää tuon edellämainitun vapaapäivän viikonloppuun. Suomessahan tällaisia tapauksia varten pitää olla yksi lauantai koulussa, mutta täällä sillä ei kuulemma ole niin väliä (hyvä vaan) xD. Siispä olen nyt viettänyt pienimuotoisen, tapahtumatäyteisen loman :).

Perjantaina menin ulos kavereitteni kanssa, ihan vain taas hengailemaan plazalle. Silloin kyllä jo vähän tuntuikin marraskuulta, sillä oli pimeää, ja minulla oli kauhean kylmä, vaikka olikin varmaan ainakin 17 astetta lämmintä. Jutustelimme mukavia ja suunnittelimme maanantain halloweenfiestaa.

Lauantaina heräsin aikaisin ja menin orkesteriharjoituksiin (jotka alkavat klo 10.30 lauantai aamuna, tosi kiva) ja niiden jälkeen lähdin junalla Valenciaan tapaamaan vaihtarikavereitani. Kiertelimme hieman kaupungilla: kävimme suuressa kauppahallissa ostamassa mehua ja suklaata, kiertelimme muutamilla kaupoilla (jej ostin mummohameen!) ja menimme syömään erääseen kasvisravintolaan. Me kaikki (siis minä ja kaksi kaveriani Tanskasta ja Hongkongista) tilasimme vegehodarit ja ravintolan omatekoista sitruunajuomaa, ja jälkkäriksi eräänlaista sorbetin tapaista kylmää hedelmäsosetta, joka oli tehty jostain hedelmästä/marjasta, joita kasvoi jossain Afrikassa...(tai Etelä-Amerikassa, en nyt kyllä muista...) Mutta se oli joka tapauksessa tosi hyvää!

Kauppahalli Valenciassa

Tämä talo oli mielestäni erittäin söpö, mutta se
on tässä kuvassa hieman hassusti, koska sen
vieressä on toinen, äärettömän ruma talo.  

Ja tässä on annos sitä jännää hedelmäjäätelöjuttua,
vaikka sitä ei kylläkään näy noiden täytteiden alta XD

Sunnuntaina hyvän kaverini Marian perhe pyysi minua mukaansa keskiaikaisille markkinoille Cocentaina -nimiseen kylään noin tunnin ajomatkan päähän kotoa. Se oli oikein kaunis kylä vuorten keskellä, vaikkakin aika pieni siihen verrattuna, miten paljon siellä oli porukkaa. Päivä oli myös todella kaunis: aurinko paistoi ja oli mukavan lämmin, vaikkakin aamulla oli vähän viileää. Tunnelma oli todella miellyttävä (vaikka välillä väenpaljous tukahduttikin sitä hieman), sillä ympäri kylää pienten katujen ja niiltä aukeavien plazojen varsilla oli monia erilaisia pieniä (ja vähemmän pieniä) kojuja, joissa myytiin käsitöitä, vaatteita ja (minun lempparini) erilaisia ruokia, kuten pähkinöitä, juustoja, kinkkuja ja makeisia. Nähtävää oli vaikka miten paljon, mutta onneksi meillä oli koko päivä aikaa tutkia tuohon pieneen kylään kokoontuneiden kauppiaiden kauppatavaroita. Hauskin ja mieleenpainuvin asia markkinoilla oli sen arabialaisessa osassa, jossa eräs mies valmisti onnenamuletteja puupalikoista käyttäen sekä käsiään, että jalkojaan. Hän istui maassa ja pyöritti putkilomaista puupalaa toisella kädellään, ja toisella hän piteli kiinni veitsestä, joka halkoi uria tuohon puupalaan, mutta ohjasi veitsen kärkeä vielä lisäksi varpaillaan. Olihan meidän sitten Marian kanssa pakko ostaa itsellemme sellaiset käsin(ja jaloin)tehdyt onnenamuletit, jotka maksoivatkin vain kaksi euroa :D.

Markkinafiilistä :)

Arabialaisteemaiselta alueelta (väkeä oli aika lailla, tämä ei
ole edes pahin tungos...)

Ja tämä herra arabialaismarkkinoilta työstää onnenamulettiani
(varpaillaan)

Ja tässä otos juutalaismarkkinoilta.

Eräällä plazalla oli tällainen "leikkipaikka"...

...josta lapsekas sieluni löysi mukavaa ajanvietettä xD

Katujen ja aukioiden koristelut olivat ihanan värikkäitä!

Ja tässä vielä minä, Maria ja Sandra, sekä aasin takamus.

Markkinoilla ei todellakaan tullut nälkä, sillä joka kojusta tyrkytettiin maistiaisiksi pähkinöitä, siemeniä ja juuston- tai kinkunpaloja. Sen lisäksi söimme tientenkin vielä oikean lounaan, joka ei sitten kyllä ollut ihan pieni. Onneksi menimme sillä "kaikki syövät kaikkea" -tekniikalla, jolloin ruokaa ei jäänyt ihan kauheasti yli. Ruokailukojun vieressä esiintyi myös bändi, joka koostui nahkapukuihin sonnustautuneista ja kasvonsa sotamaalauksin koristaneista kahdesta rumpalista, kolmesa säkkipillinsoittajasta ja yhdestä naisesta, jonka tarkoitusta en ihan keksinyt, sillä hän vain käveli edestakaisin lavalla ja huuteli aina silloin tällöin tunnelmaa kohottavia sotahuutoja, ja välillä puhalsi jonkun eläimen sarvesta tehtyyn metsästystorveen. Minulle tuli tästä bändistä vähän mieleen viikingit, vaikka he eivät tietääkseni soittaneetkaan säkkipillejä.

Ruokaa oli kyllä riittämiin, ja se oli tooodella hyvää!

Huom! Kauloissamme voitte nyt nähdä (hieman pieninä kylläkin)
ostamamme onnenamuletit!! :D

Paluumatkalla poikkesimme vielä Marian isän hedelmäviljelyksillä, joilla viljellään persimoneja ja appelsiineja (täällä kutsutaan appelsiineiksi kaikkea mandariineista ja klementiineistä normaaleihin appelsiineihin). Persimoneja paikalliset kutsuvat täällä nimellä "caqui", joka lausutaan "käki", ja minusta se on aika hassua :D. Poimin myös elämäni ensimmäiset appelsiinit (luulen, että ne olivat oikeastaan jonkinlaisia satsumia) puusta. Palattuamme kotiin, pyysin vielä Marian meille katsomaan elokuvaa "Kerro minulle jotain hyvää", koska olin juuri lukenut saman kirjan loppuun, ja halusin nähdä siitä elokuvaversion (josta tiesin meilkein kaikki näyttelijät(ja oli muuten hyvin outoa nähdä Downton Abbeyn mr. Bates Louisa Clarken isänä xD)).

Maanantaipäiväni menikin sitten melkein kokonaan kakkua leipoessa. Illalla meillä nimittäin oli halloweenbileet, jonne olin luvannut tehdä kakun. Ensimmäisen puoliskon päivästä käytin tuskaillen sopivan kakun valitsemiseen, ja lopulta kysyin neuvoa Annikalta Suomesta, mikä kakku on sellainen, josta kaikki pitävät, ja päädyin Annikan neuvosta nutella-valkosuklaakakkuun. Sitä ja sen päälle tulevaa luurankokoristetta teinkin sitten kahdesta seitsemään, eli siinä viitisen tuntia. Ehdin juuri ja juuri käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet, ennen kuin jo piti lähteä fiestaan.

Tässä me kauniit, puoliksi luurangot :D (enkä yhtään tiedä 
miksi olin ainoa jonka kasvojen vasen puoli maalattiin...)

Ja tässä tämä ihastuttavan laadukas, noin viidessä minuutissa tehty meikki
 vielä vähän lähempää :P (huomioikaa Diana taustalla xD) 

Ja tässä viiden tunnin uurastuksen jälkeinen lopputulos,
 josta olin suoraan sanottuna aika ylpeä!

Menimme kaverillemme, jonka luona söimme (aivan valtavat määrät ruokaa), tanssimme, lauloimme, juttelimme ja maalasimme naamamme puoliksi luurangoiksi. Ruokaa oli näissä juhlissa niin paljon, ettei melkein kukaan jaksanut maistaa kakkuani, mutta veinkin sen sitten takaisin perheelleni, jolle se maistui ilomielin. :)

Seuraavana aamuna, eli tiistaina, heräsin puoli kahdeltatoista ja ajattelin, että olenpas nukkunut pitkään. Vaikka sänky houkuttelikin jäämään sen pehmeitten peittojen suojaan, nousin ylös, tein aamutoimet ja olin alakerrassa (toisin sanoen ihmisten ilmoilla) noin kahdeltatoista. Ensimmäinen kommentti, jonka host äitini sanoi, oli "oletpas sinä aikaisin jalkeilla".

Tiistaina en oikeastaan tehnyt muuta kuin nukuin, luin kirjaa ja tein läksyjä. Saattaa kuulostaa tosi tylsältä ja masentavalta, mutta minä todella tarvitsin yhden päivän, jolloin voin vain olla ja levätä, sillä täällä tapahtuu aina niin paljon kaikkea, että olen aivan super väsynyt. Kävimme kylläkin aamulla hautausmaalla katsomassa host perheeni sukulaisten hautoja. Hautausmaa oli todella erilainen, kuin mitä Suomessa! Maassa oli vain ihan muutamia, tosi vahoja hautoja, ja kaikki loput ruumiit oli tungettu niin sanotusti kaappeihin. Hautausmaa oli siis täynnä paksuja seiniä, joissa oli hautoja vähän niin kuin lokeroita, jonne hauta-arkut tungetaan ja jätetään ehkä ikuisiksi ajoiksi. Siellä konkretisoitui kirjaimellisesti sanonta "luurankoja kaapissa", mikä on minusta aika karmivaa. Varsinkin, kun joissain hautojen "ovissa" oli pieniä rakoja, joiden ympärillä kärpäset pörräsivät iloisina... Mutta joo, mikäs siinä.

En ole tainnut vielä täällä blogissani kertoa, mutta aloitin Guadassuarin kuorossa tuossa pari viikkoa sitten. Se on minusta todella kivaa, vaikka olenkin yksi nuorimmista jäsenistä. Suurin osa on nimittäin aikuisia, ja minusta on ihana nähdä, miten siinä viisissä-kuusissakymmenissä olevat kylän papat ovat mukana täysillä ja laulavat sydämensä pohjasta! Ensimmäinen konserttini onkin sitten tulossa marraskuun 26. päivänä! :)

Tähän loppuun voisin vielä kertoa pienen espanjalaisen outouden: ihmiset pukeutuvat erittäin "tylsästi" kouluun. Tällä tarkoitan sitä, että kaikilla on aina samanlaiset vaatteet, nimittäin farkut ja jokin yksinkertainen paita. Jos minulla on vähänkin isompi kaulakoru kaulassa, kaikki ihmettelevät jo sitä, mutta jos sitten satun menemään mekko tai hame päällä kouluun, kaikki ovat ihan äimänä ja kysyvät, miksi ihmeessä minulla on mekko päällä... Kaikista pahinta olisi kuulemma, jos menisin hattu päässä kouluun, mutta valitettavasti/onneksi unohdin molemmat hattuni Suomeen. Täällä ihmiset eivät myöskään meikkaa niin paljon kuin suomessa, ja korkokenkien laitto kouluun olisi jotain ihan tavatonta. Kun ensimmäisinä viikkoina ostin itselleni uudet farkut ja tavallisen, tylsän harmaan t-paidan, host siskoni kommentoi äidilleen, että kerrankin tuolla on narmaalit vaatteet päällä xD.

Pahoittelen nyt tässä vielä, että postaan tämän näin myöhässä (sillä yleensä pyrin postaamaan alkuviikosta), mutta olen taas kerran ollut hyvin väsynyt ja kiireinen. Yritän ensi viikolla olla ajoissa. :) En myöskään tiedä, huomaako sitä tekstistä, mutta olen tällä- ja viimeviikolla lukenut Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaania, jonka kieli on melko vanhahtavaa ja sanavarasto erilaista, ja minun tekisi nyt koko ajan mieli kirjoittaa samalla tavalla hyvin tunteikkaasti, mutta samalla muodollisesti. Se on muuten tosi hyvä kirja, kannattaa lukea! :D

Adios y hasta luego

-Anna