Synttärifiiliksiä

Hola!

Olen pahoillani, viime viikolla en jaksanut kirjoittaa postausta, olen täällä arkisin aina niin väsynyt xD. (Ja tämänkin postauksen kirjoitin tiistaina, eli on pari päivää vanha, mutta odottelin kuvia kaveriltani synttäreiltäni. Noh, niitä kuvia ei ole vieläkään tullut, mutta laitan sitten jossain kohtaa postauksen, jossa on pelkät kuvat, koska en nyt halua olla kahta viikkoa postaamatta mitään) Nyt onkin sitten vähän enemmän kerrottavaa, varsinkin kun viime viikko oli aika tapahtumarikas synttäreitteni ansiosta! :D

Viikko sitten sunnuntaina lähdin kaverini Marian ja hänen perheensä mukaan erääseen vuoristokylään tapaamaan joitain heidän ystäviään. Kylä oli tosi kaunis! Sitä ympäröi vuoret ainakin kahdelta eri suunnalta. Oli hauskan näköistä, kun kylän laidalta yhtäkkiä vain kohosi vuori kuin tyhjästä! Kylässä oli myös viihtyisä tori/plaza/mikälie, jossa oli lampi jossa oli kaloja :P. Käppäilimme tutkailemassa kylää, ja kävimme eräässä puoli vuosisataa vanhassa luostarissa/luostarin raunioissa. (Ja kuvia tulee nyt sit paljon, koska Marian isä todella innostui toimimaan kameramiehenä :D)

Maisemat kylään tultaessa

Maisemat kylän huipulta...

...ja juurelta

Maria, minä ja Marian sisko Sandra

Rauniot ovat hyvin kuvauksellinen paikka :D

Hyvinkin artsy meininki

Sandra poseeraa <3

Luostarin päärakennuksessa oli upeita kattomaalauksia
 (varmaan on olemassa joku hienompikin termi kuin kattomaalaukset...)

Pysähdyimme tervehtimään sanomalehtiukkoa...

...ja katselemaan kaloja.

Ruoka oli sinä päivänä melko lihaisaa.

Oli kylläkin ihan hyvää :)

Tiistaina täytin seitsemäntoista vuotta. Aamulla host perheeni tuli herättämään minut laulamalla jonkun perinteisen synttärilaulun, ja aamupalalle minulle oli ostettu omenamehua, joka siis on lempi mehuni, mutta jota host perheeni ei juurikaan juo.

Koulussa kaikki tulivat onnittelemaan minua. Täällä on tapana onnentoivotusten yhteydessä poskisuudella molemmille poskille, joten olin suomalaiseen tapaan hieman hämmentynyt, kun aamulla kaikki pommittivat minua suukoilla. Mutta ei se siis todellakaan ollut epämiellyttävä asia! Olin otettu siitä, että suurin piirtein koko koulu muisti minua syntymäpäivänäni! Eräs kolmetoistavuotias poika lauloi (ja itseasiassa lauloi minulle vielä jälkeenpäin monena eri päivänä) "happy birthday to you" minulle käytävällä, ja eräs opettajani antoi minulle espanjalaisia herkkuja synttärilahjaksi.

Kun tulin koulusta kotiin, oli pöytämme katettu japanilaiseen tyyliin, ja host vanhemmpani olivat ostaneet meille sushia (lempiruokaani) päiväruuaksi <33! Host siskoni eivät olleet koskaan aikaisemmin maistaneet sushia, ja host äitinikin vain kerran aikaisemmin! Myöhemmin päivällä host äitini ja siskoni kysyivät, millaisen kakun haluaisin illaksi. Sanoin, että sellaisen normaalin synttärikakun. He kysyivät, millainen on minun mielestäni normaali synttärikakku, ja näytin heille kuvan tavallisesta täytekakusta. He katselivat silmät pyöreinä ja sanoivat, ettei se todellakaan näyttänyt tavalliselta synttärikakulta, joka heidän käsityksensä mukaan on yksinkertainen kuivakakku. Niinpä päätin tehdä heille (tai siis minulle) perinteisen täytekakun (paitsi että täällä ihmiset eivät ole kuulleetkaan puhuttavan perunajauhoista, eli minun piti tehdä vähän erilainen pohja kuin mitä yleensä teen).

Täällä ei käytetä niinkään marjoja, joten tein tällä kertaa tällaisen
 raikkaan hedelmäkakun!

Viime viikonloppuni oli täynnä ohjelmaa. Perjantaiksi kaverini olivat kutsuneet minut yksiin juhliin, lauantaina menisin paikalliseen october festiin kavereideni kanssa, ja sunnuntaille olin suunnitellut syntymäpäiväkutsuja. Perjantain juhla oli siitä outo, etten oikeastaan tiennyt, mikä juhla se olisi. Ajattelin vain, että näkisimpähän sitten. Ja sen kyllä todella tein xD.


Kaverini tulivat hakemaan minua kotoa puoli kahdeksan aikoihin illalla. He sanoivat, että meidän pitäisi odottaa muutamia kavereita, että he pääsisivät tulemaan, ja päätimme mennä yhteen kahvilaan kokiksille sillä välin. Tulisimme hakemaan illallisleipämme kotoa myöhemmin, ja menisimme jollekin plazalle syömään ne. Juttelimme mukavia kahvilassa kokisten kera, ja sitten suuntasimme kaverilleni Andrealle odottelemaan vielä vähän lisää. Kysyin Andrealta, mihin juhlaan olimme oikein menossa, mutta hän vastasi, ettei hänkään kunnolla tiennyt. Andrealla Andrea ja hänen serkkunsa soittivat ukulelea ja me kaikki lauloimme. Tunnelma oli todella mukava, enkä edes huomannut ajan kulua! Välillä Diana (siis toinen kaverini) puhui puhelimeen hieman kiihtyvään sävyyn (joka on kyllä tyypillistä paikallisille xD) ja sanoi, että muut kaverimme olivat hieman myöhässä. Yhdessä vaiheessa Andrean täti tuli huoneeseen ja toivotti minulle hyvää syntymäpäivää. Olin hieman hämmennyksissäni, mutta kiitin ja sanoin, että ne olivat jo tiistaina.

Peiliselfie kavereita odotellessa

       Vihdoin noin kymmenen aikaan lähdimme Andrealta hakemaan illallisleipiämme. Samalla koukkasimme mukaan ystävämme Lauran. Kun Diana lähti hakemaan omaa leipäänsä, me jäimme odottamaan vähän matkan päähän talostani. Sanoin, että voisin käydä sillä välillä hakemassa oman leipäni, sillä en edes ollut varma, olisiko host äitini laittanut sen valmiiksi vai pitäisikö minun tehdä se itse, joten minulla voisi mennä hetki. Andrea kuitenkin vakuutteli hätäisesti, että voisimme mennä kohta kaikki yhdessä. Ja niin me sitten menimme talolleni, kun Diana tuli. Kaverini pyysivät, jos he voisivat tulla sisälle hetkeksi ottamaan vesihuikan, ennen kuin jatkaisimme matkaa. Vastasin tietenkin myöntävästi, vaikka mielessäni mietinkin, että host äitini oli sanonut, että meillä olisi hänen kavereitään sinä iltana kylässä.

       Saatattekos jo arvata, mihin juhliin olimme menossa? Minulla ei nimittäin vielä tässäkään vaiheessa ollut hajuakaan. Siksi ihmettelinkin, kun host isäni tuli meitä vastaan eteiseen, ja pyysi meitä tulemaan peremmälle ja ohjasi meidät talomme ruokailuhuoneeseen, joka oli pimeänä. Ja kun sitten astuin huoneeseen, menivät valot yhtäkkiä päälle, ja näin kaikki kaverini istuvan suuren, katetun pöydän ääressä ja kuulin heidän laulavan (toisin sanoen huutavan täyttä kurkkua) "paljon onnea vaan". Näin, että huoneen yksi seinä oli koristeltu silkkipaperilla, ilmapalloilla ja tekstillä, jossa luki "Onnea Anna 17v!" Yhdessä nurkassa vilkkui pieni diskopallo kavereideni laulun tahdissa.

        En ole varmasti eläessäni ollut niin yllättynyt! Seisoin siinä ja katsoa toljotin vain kaikkia tajuamatta kunnolla, mitä oli tapahtunut. Oloni oli hyvin epätodellinen, aivan kuin olisin nähnyt unta. Olen aina vain ajatellut, että suuret yllätyssynttärit kuuluvat vain amerikkalaisten elokuvien maailmaan, muta siinä minä nyt seisoin, keskellä minulle järjestettyä juhlaa.

Tällainen juhlapöytä oli minua vastassa <33

     
         Kun nyt jälkeenpäin miettii, oli merkkejä ja vihjeitä tästä yllätyksestä lipsahdellut vaikka kuinka monta kertaa, mutta koska yllätyssynttärit eivät olleet mahdollisten vaihtoehtojeni listalla, pistin kaikki kummalliset jutut vain espanjalaisten ihmisten omituisuuden piikkiin. Esimerkiksi koulussa perjantaina, kysyin Andrealta, oliko hän tulossa meille sunnuntaina, ja hän vain näytti hyvin hämmentyneeltä ja kysyi, mitä muka olimme suunnitelleet sunnuntaille. Luulin, että hän oli unohtanut synttärini kokonaan, ja minua alkoi jännittää, olikohan hän ainoa. Pyysin häntä kysymään muilta kavereiltani (jotta vältyttäisiin epäselvyyksiltä) sopisiko kaikille kuudelta sunnuntaina. Muut kaverini mutisivat jotain, mitä en ymmärtänyt, hänelle vastaukseksi, mutta moni vaikutti hieman hölmistyneeltä.

         Teimme eräitä herkkuja, joita oli määrä tarjoilla synttäreilläni, jo torstaina, mutta host äiti vain sanoi, että ne säilyisivät kyllä hyvin, ja olisi hyvä tehdä ne etukäteen pois alta. Perjantaina näin jääkaapissamme minulle suunnitellun synttärikakun, ja kysyin, miksi host äitini oli tehnyt sen jo niin aikaisin (ihmettelin myös, koska minun oli pitänyt auttaa häntä, mutta hän olikin tehnyt sen yksin), mutta hän sanoi, että halusi kokeilla reseptiään sinä iltana, kun hänelle tulisi ystäviä kylään. Silloin siskoni Paula kysyi, keitä ystäviä, ja äitini totesi vain (hyvin luontevasti) että joitain Algemesista (läheisestä kylästä). Minä myös itse autoin tekemään koktailtikkuja, joita host äitini myös väitti tarjoilevansa ystävilleen. Kun tähän vielä lisätään se, että Andrean täti toivotti minulle hyvää syntymäpäivää ja se, kuinka vastusteleva Andrea oli, kun tarjouduin menemään hakemaan leipääni odotellessamme Dianaa, olisi ehkä näin ulkopuolisena ollut helppo arvata, mistä oli kyse. Mutta tosiaan, minulle se ei juolahtanutkaan mieleeni!

Hostmami mestariteostensa kanssa <3

Kolmen suklaan kakku <33

Synttäreilläni söimme hyvää ruokaa, tanssimme kavereideni harjoittelemaa koreografiaa erääseen saksalaiseen tanssiin, söimme taas vähän lisää ja kaverini lauloivat minulle toistamiseen onnittelulaulun (täkäläisiin tapoihin siis oikeasti kuuluu, että tämä laulu huudetaan täyttä kurkkua), otimme kuvia, tanssimme vähän lisää, ja loppuillasta, kun osa oli jo lähtenyt, pelasimme vielä hieman wiitä. Niin onnellinen en ole ollut pitkään aikaan!! Olin kylläkin koko illan vielä niin typertynyt yllätyksestä ja niin iloinen, että meinasin koko ajan vain purskahtaa itkuun onnesta xD.

Mis amores <3

Darling <3

Huom!! Katsokaa ja ihailkaa tota taustaa!!! En vaan vieläkään
tajua, että mun kaverit järkkäsivät nämä kaikki jutut!

Olin ihan in love tohon Vanen hattuun (+laseihin)!! <3<3

Kaverini olivat ilmeisesti suunnitelleet tätä vanhempieni kanssa jo kaksi viikkoa, ja jopa puhuneet siitä välitunnilla nenäni edessä, ilman että olin ymmärtänyt mitään. Olen niin kiitollinen kaikille kavereilleni, jotka olivat mukana ja näkivät vaivaa juhlan eteen! He antoivat minulle tällä tavalla parhaan syntymäpäivälahjan, mitä kuvitella saattaa!

Sillä välin, kun minä istuin autuaan
tietämättömänä juomassa kokista kahvilassa...

Tosiaan, tuli otettua vielä paljon muitakin ihania kuvia, joissa on kaikki kamut mukana, mutta postailen niitä sitten varmaan myöhemmin :)

Lauantaina illalla Guadassuarissa järjestettiin ensimmäistä kertaa paikallinen october fest. Kaikki kokoontuivat ns. pääplazalle, jossa oli baari/ruokakoju ja sekä live-, että epälivemusiikkia. Näin paljon kaikkia kavereita ja minulla oli tosi hauskaa :).

Sunnuntaina, kun minun ei sitten tarvinnutkaan enää järjestää synttärijuhlia, lähdin junalla Valenciaan tapaamaan vaihtarikavereitamme. Seuraavassa orientaatiossa, joka on kahden viikon päästä, meillä on ilmeisesti jonkinlainen talent show, johon päätimme harjoitella laulamaan jonkin kappaleen niin, että Rayhan, indonesialainen vaihto-oppilas soittaa kitaraa, ja minä, Yasmin (Tanskasta) ja Bella (Hong-Kongista) laulamme. Meillä oli tosi kiva iltapäivä, kun kävimme syömässä hyvässä ravintolassa ja menimme sen jälkeen puistoon harjoittelemaan!

Tällä hetkellä (tiistai-iltana) olen super väsynyt, mutta tyytyväinen. Ihana viikonloppu on vielä tuoreessa muistissa, ja saa minut yhä hymyilemään itsekseni. Tänä iltana menen ensimmäistä kertaa espanjalaisiin elokuviin perheeni ja kaverini Marian kanssa. Onneksi huomenna on oppilaiden "lakko", eli meidän ei tarvitse mennä kouluun! On se kiva, että täällä Espanjassa joskus oppilaatkin saa lakkoilla, eikä vain opettajat xD.

Adios y hasta luego!

-Anna

Espanjalaista koulunkäyntiä ja Valencian tutkimusretki

Hola!

Nyt on sitten tullut kuukausi vietettyä täällä Espanjan auringon alla. Kaikki on lähtenyt mielestäni hyvin käyntiin, ja minulla on ollut oikein hauskaa, mutta alan pikkuhiljaa aavistella ensimmäisen ns. "ikävävaiheen" alkamista. Tällä hetkellä kaipaan esimerkiksi ruisleipää niiiin paljon! Täällä syödään samaa patonkia päivästä toiseen, esim. lounaaksi minulla on aina sama (hyvä kylläkin) leipä, joka alkaa jo pikkuhiljaa tursuta korvista ulos... Ja näen lähes joka yö unta, että olen joko tullut takaisin Suomeen tai olen vasta lähdössä tänne Espanjaan. Mutta siis, orientaatioleirin mukaan tämä on kaikki varsin normaalia, eikä se ikävä minua vielä sinänsä vaivaa, koska minulla on niin paljon tekemistä koulun ja harrastusten kanssa, etten edes ehdi kauheasti ikävöidä.

Tästä siirrynkin sitten smoothisti päivän aiheeseen, eli espanjalaiseen kouluun. Juuh, se on siis hyvin erilaista suomalaiseen kouluun verrattuna, mikä ei varmaankaan ole yllätys kenellekään. Ensinnäkin, tunnit kestävät 55 minuuttia, ja välitunteja on päivässä vain kaksi (ja tämäkin ilmeisesti vaihtelee eri koulujen välillä). Tämä siis tarkoittaa sitä, että ensimmäiset kolme tuntia pidetään yhteen putkeen ilman minkäänlaista taukoa. Sitten on puolen tunnin välitunti, jonka aikana syödään lounas (joka siis tietenkin otetaan mukaan kotoa). Välitunnin jälkeen on taas kaksi tuntia putkeen, sitten taas 20 min välkkä ja lopuksi vielä päivästä riippuen yksi tai kaksi tuntia. Oppituntien pituudet ja määrä ovat melko samanlaisia kuin monilla Suomen yläasteilla, mutta yhden vuoden lukiossa olon aikana ehdin jo tottua pitempiin tunteihin (ja siihen, että päivässä on vain kolme-viisi tuntia). Myös välitunnittomuus tuntuu hieman oudolta, mutta toisaalta mukavalta, koska laiskana ihmisenä nautin siitä, ettei minun tarvitse pomppia luokkien ja välituntialueiden välillä koko ajan, vaan voin istua samassa luokassa vaihtamatta paikkaa (kyllä, täällä ei myöskään vaihdeta luokkia usein, vaan opettaja tulee oppilaiden luokse).

Koulumme IES Guadassuarin julkisivu

Espanjalainen lukio kestää siis kaksi vuotta. Pääpiirteissään näille kahdelle vuodelle voi valita joko ns. tiedelinjan taikka kirjallisuus/kielet -linjan. Minä käyn täällä nyt siis bachilleraton (eli lukion) ensimmäistä kurssia kirjallisuuslinjalla. Tämä tarkoittaa, että minulla on kaikille pakolliset aineet, eli filosofia (outoa, että pakollista...), valencian kieli, espanja, liikunta, englanti ja "tutoria" (joka siis vastaa hieman Suomen lukioiden RO-tuokioita ja on näin ollen maailman turhin tunti viikossa) ja kirjallisuus/kielet -linjan oppiaineita, eli latinaa, kreikkaa (näitä kieliähän on sitten mukava opiskella kielellä jota ei ymmärrä :))),  historiaa, kuvista ja oppiainetta nimeltä cultura científica, jossa käsittelemme ajankohtaisia tiedeuutisia yms. Valencianon kielestä olen tällä hetkellä saanut vapautuksen, eli minun ei tarvitse osallistua oppitunneille eikä tehdä läksyjä tai kokeita. Espanjan tunneilla en myöskään voi tehdä paljon mitään, sillä onhan se vähän vaikeaa ruveta analysoimaan tekstilajeja yms. vieraskielisestä tekstistä. Äitini Suomesta kuitenkin lähetti minulle Suomesta ostamansa espanjan perusteet sisältävän oppikirjan ja siihen liittyvän harjoituskirjan (kiitos paljon siitä!! <33), joiden tehtäviä olen sitten tehnyt espanjantunneilla.

Suuri ero, jonka huomaan espanjalaisen ja suomalaisen opetustekniikan välillä on se, ettei täällä Espanjassa tehdä juuri ollenkaan ryhmätöitä. Oppitunnit koostuvat täällä lähinnä läksyjen tarkastuksesta (johon menee aina valtavasti aikaa) ja opettajan höpötyksestä satunnaisilla oppilaille esitetyillä kysymyksillä höystettynä. Englannin tunnilla olemme yhden ainoan kerran tämän kuukauden aikana tehneet puheharjoituksen parin kanssa, ja kreikan tunnilla pelasimme kerran lautapeliä joukkueittain, mutta siihen se ryhmätyöskentely sitten jääkin.

Vielä yksi asia, johon ehdin tottua ensimmäisen lukiovuoteni aikana on se, että koulun alueelta voi poistua koska tahansa. Välkällä voi esimerkiksi käydä kaupassa tai ruokatunnilla Subissa. Mutta täällä Espanjassa koulun alueelta yksin ilman lupaa poistuminen on varmaankin se rikoksista pahin. Koulua ympäröivät metalliaidat, jotka ovat päivisin aina kiinni. Kaikkein naurettavinta on, ettei koulun alueelta saa poistua ILMAN VANHEMPAA, vaikka tämä vanhempi olisi antanut siihen luvan. Siispä torstaisin, kun meillä olisi viimeinen tunti valenciaa eikä minun tarvitsisi osallistua tunnille, vaan voisin lähteä kotiin, en yllätys yllätys saakaan lähteä, ellei jompikumpi vanhemmistani tule hakemaan minua koulusta (siis keskellä päivää, jolloin yleensä ihmiset ovat töissä!!!) :))). En, vaikka vanhempani erikseen ilmoittaisivat koululle, että heidän puolestaan se olisi ok. Kaiken kukkuraksi kotini on noin 50 m päässä koulustani... voiko turhauttavampaa olla?!

Okei, se siitä rageemisesta. Tähän väliin pieni tietoisku espanjalaisista outouksista: Kaikilla täällä on sama nimi! Lukiessani espanjan oppikirjoja Suomessa, luulin, että samojen nimien käyttö johtuu vain kirjantekijöiden mielikuvituksen puutteesta, mutta ei. Itse asiassa en ole tähän mennessä tavannut vielä yhtäkään Pedroa, ja vain yhden Jorgen, yhden Jesuksen ja yhden Carmenin. Sen sijaan jo pelkästään meidän luokallamme, jolla on 35 oppilasta, on neljä Albaa, kolme Mariaa, kaksi Vanessaa, kaksi Elenaa, kaksi Maria (nimi on siis Mar=Meri), kaksi Vicenteä ja kaksi Andreaa. Ja nämä siis ovat vain meidän luokkamme oppilaat. Sen lisäksi tiedän vielä kaksi Vicenteä lisää, kaksi Elenaa lisää, kaksi Lauraa (siis joista toinen on meidän luokalla ja toinen on latinanopettajani), kaksi Beatrizia, kaksi Ireneä, kolme Paulaa... jne. Olisi varmaan lyhyempi lista, jos kirjoittaisin vain niiden henkilöiden nimet, joiden kaimoja en ole vielä tavannut.

Tähän loppuun vielä pikaiset kuulumiset: Viime viikon perjantaina en oikeastaan tehnyt juuri mitään. Host-siskoni Paula oli kipeänä, ja vietimme iltaa katsomalla Once Upon a Time -sarjaa Netflixistä (täällä Espanjan Netflixissä on viisi kautta OUAT:ia, ja kuudennesta kaudesta tulee joka viikko uusi jakso!!!). Lauantaina minulla oli aamulla orkesteriharkat. Päivällä leivoimme host-äitini ja Paulan kanssa pieniä marsipaanihedelmiä, jotka paistettiin uunissa (aluksi ne maistuivat minusta oudoilta, mutta muutaman maistettuani aloin pitämään niistä). Iltapäivällä lähdimme host-isäni kanssa Valencian kaupunkiin tutkimaan kaupunkia. Ajoimme sinne avoautollamme, jonka kyydistä oli kätevä katsella Valencian nähtävyyksiä ulkopuolelta. Valencia on oikein kaunis kaupunki sekä modernilta, että vanhalta puolelta. Kaupungin halki kiemurtelee kuivatettu joki (joka siis kuivatettiin tulvaongelmien vuoksi muistaakseni 50- tai 60-luvulla), joka on nyt täytetty viheriöivillä puistoilla, lenkkipoluilla ja urhelukentillä. Kävimme Santa María de Valencian katedraalissa, jossa oli jonkun pyhän Vicentin käsi (yäk!) ja jonka kellotorniin kiipesimme (207 askelmaa). Kävimme myös muutamissa muissa kirkoissa pikaisesti, sekä yhdessä museossa. Host-isäni vei minut myös jäätelölle paikkaan, jossa hän oli kuulemma aina käynyt pienenä.

Marsipaanihedelmiä tekemässä

Ja tässä maukas (ja söpö!) lopputulos

Pieni pala modernia Valenciaa

Ja tässä pienen söpön luostarin "pieni ja yksinkertainen"
kirkko

Santa María de Valencia ulkoa...

...ja sisältä

Ja tässä, hyvät ystävät, on sen jonkun pyhän
Vicentin vasen käsivarsi. 

Valencia katedraalin tornista nähtynä

Tällä kellolla oli joku hieno nimi,
jota en nyt sitten tietenkään muista.

Tornien aina niin mukavat
ahtaat kierreportaat 

Santa Marían pääovet

Eräässä museossa

Jätskillä <3

Valencia illalla (ja mä)

Illalla lähdimme käväisemään kotona syömässä, ennen kuin lähtisimme taas Valenciaan katsomaan suurta ilotulitusta. Paluumatkan tunnelma oli jokseenkin upea. Pakko myöntää, että vuosi sitten tähän aikaan en osannut kuvitellakaan, että vuoden päästä istuisin 120km/h ajavan avoauton kyydissä moottoritiellä Espanjan yössä kuunnellen kasarimusaa tukka hulmuten!

Illalla tosiaan menimme host-isäni siskon luokse Valenciaan katsomaan ilotulitusta, joka oli kyllä todella hieno! Minua jo varoiteltiinkin siitä, että kun espanjalaiset ilotulittavat (onkohan se edes mikään sana...), he tekevät sen oikein kunnolla ja kuuloaistia säästelemättä!

Hahaa Valenciassa on Suomenkatu!!

Kunnon ilotulitteita maasta
taivaaseen (kirjaimellisesti)

Eikä ollut mikään ihan pieni meteli...

Sunnuntaina menimme katsomaan host-siskoni Irenen konserttia, jossa hän siis soitti yhdessä orkesterinsa kanssa. Myöhemmin iltapäivällä menin kaverini Marian kanssa pelaamaan padelia, joka on hieman tenniksen kaltainen peli. Ei siitä oikein tullut mitään, kun ei meistä kumpikaan osannut pelata, mutta niin kuin täällä olen tähän mennessä jo niin monesti kuullut: poco a poco.

Irenen konsertissa

Ja konsertin jälkeen (ja minullahan
tietenkin suomalaisena on aina kylmä...)

Seuraava kunnon loma meillä on täällä vasta jouluna, mutta onneksi täällä on paljon kaikenlaisia pikku fiestoja, jotka ovat vapaapäiviä. Onneksi myös huomenna keskiviikkona on sellainen, joten voin nukkua rauhassa ja näyttää huomenna vähemmän zombielta.

Hauskaa huomista työpäivää teille! :D

-Anna

Ensimmäinen orientaatioleiri ja muuta mukavaa

Hola!

Taas yksi viikko on vierähtänyt (en varmaan ikinä lakkaa päivittelemästä sitä, kuinka nopeasti aika täällä menee :D), ja alan päivä päivältä enemmän tajuamaan, ettei kymmenen kuukautta loppujen lopuksi ole kauhean pitkä aika. Nyt siis täytyy ottaa ilo irti joka hetkestä, mitä uskon tehneenikin nyt viimeisen viikon aikana.

Maanantai, tiistai ja keskiviikko sujuivat aika normaaliin tapaan arkirutiineita noudattaen. Olin alkuviikosta ihan hirveän väsynyt, ja nukuin pitkiä siestoja joka päivä jos vain suinkin ehdin. Okei, se ei kuulosta kauheasti miltään riehakkaalta ilon irti ottamiselta, mutta nautin paljon ihan normaalista arkielämästä. Kävin kylläkin keskiviikkona ostamassa host-äitini kanssa minulle käsi-/urheilulaukun kun odottelimme host-siskojani heidän soittoharrastuksistaan.

Torstaina olikin sitten vähän enemmän aktiviteetteja. Illalla menimme taas host-äitini kanssa shoppailemaan, tällä kertaa minulle farkut (heh koska edelliset ja ainoat mukaan ottamani farkut repesivät kriittisestä paikasta :´D). Mukaan tarttui myös pari paitaa… Kun täällä, vaikka tämä on ihan pikkuinen kyläpaikka, on kaikenlaisia kauppoja, joita Suomessa ei ole! Kerroin kerran host-siskolleni Irenelle, mitä kaikkia kauppoja meillä ei ole, ja hän ihmetteli, mistä ihmeestä me sitten ostamme vaatteemme. Minä aloin ihmetellä ihan samaa, ja vastasin vain, että H&M:stä, koska se oli sillä hetkellä ainoa kauppa, joka tuli mieleeni xD.

Kun olimme menossa kotiin shoppailemasta, host-isäni lähetti viestin, että sinä iltana olisi mahdollisuus päästä katsomaan Algemesin perinteisiä härkätaisteluita kello yhdeksältä (härkätaistelustereotypiani osoittautui kuin osoittautuikin todeksi!). Ajattelin, että se on sellainen once in a lifetime –elämys, ja suostuin, vaikka se olikin minun makuuni vähän liian myöhään illalla (kun siis seuraavana päivänä oli koulua). Kun sitten menimme host-isäni kanssa Algemesiin, oli siellä kunnon bileet pystyssä. Jokaisella eri härkätaistelu ”seuralla” (joita oli varmaan n. 40) oli omat pikku kojunsa ja metallikatoksensa, joissa ihmiset söivät ja tanssivat diskoissa. Musiikki soi täysillä ja kuului jo tosi pitkälle kun saavuimme (host-isän BMW avoautolla!!).

Algemesin härkätaistelut eroavat muista härkätaisteluista siinä, että areena rakennetaan ja puretaan joka vuosi uudestaan ihan normaalille plazalle. Rakennustyöt kestävät parisenkymmentä päivää. Areenalla esitetään kolmenlaisia härkätaisteluesityksiä: niitä perinteisiä, joissa härkää kidutetaan ja lopuksi se tapetaan; joitain esityksiä nuoremmilla härillä, ja vielä esityksiä, joissa ihmiset (tietysti koulutetut) väistelivät niitä päin juoksevia härkiä ja jopa hyppivät voltteja niiden yli. Aioimme mennä katsomaan kolmatta vaihtoehtoa, mutta kun saavuimme areenalle (klo 9.30), siellä käppäili vain ihmisiä ja lapset leikkivät sen keltaisessa hiekassa. Ihmettelimme, miksi ohjelma ei vielä ollut alkanut, mutta sitten meille selvisi, että se alkaisikin vasta kahdeltatoista yöllä. Noh, ajattelin, että tällaisia tilaisuuksia ei usein tule, ja vaikka hintana olikin seuraavan päivän zombiena olo, päätimme tulla uudelleen kahdeltatoista katsomaan esitystä. 

Härkätaisteluareenan sisäänkäynti 

Niin sanottujen "härkätaisteluseurojen" joukkuepaitoja.

Areenan alla (siis tästä mentiin katsomoon)

Esitys oli kyllä näkemisen arvoinen! Katsomo oli melkein täynnä ja tunnelma oli korkealla. Joka puolella oli juhlan kunniaksi hassusti pukeutuneita ihmisiä (esim. liput meille myi viuhkaansa heilutteleva viehättävä nainen, jolla oli parta ja kaljamaha (eli hän oli siis oikeasti mies)). Kaikkialla tuoksui ruoka ja... no... härät. Esitys oli aivan huikea: ihmiset oikeasti hyppivät voltteja niitä täysillä päin joksevien härkien yli, ja juoksivat sitten piiloon suojaseinien taakse. Välillä nuoret ja pienikokoiset härät pääsivät suojaseinustan taakse, mutta silloin katsomo vain hörähti raikuvaan nauruun, vaikka ihmiset suojusten takava joutuivat hyppelemään korkean aidan yli kaikki kerralla etteivät joutuisi vauhkon härän tallomiksi. Mutta suosittelen tätä kokemusta, vaikka härkien kohtelusta käydäänkin kuumana keskustelua, mutta tässä esityksessä härkiä ei tapettu tai kidutettu, vähän vain kiusattiin.

Paljon porukkaa... (ja kiva muuten niille
 jotka asuu tossa ton areenan reunoilla...)

Siellä se härkä nyt on :D

En ihan saanu kokonaa videolle mut
eiköhän tosta tajuu mistä on kyse :)

Perjantaina olin siis noin viiden tunnin yöunien (mikä on minulle siis supervähän) jälkeen melkoisen väsynyt. Koulupäivä meni kuitenkin suhteellisen nopeasti, ja vihdoin pääsin viikonlopun viettoon! Host-äitini kysyi, mitä haluaisin illalliseksi, ja päätin lähteä kauppaan hänen kanssaan ostamaan tarvikkeita jauhelihapiirakkaan, jonka saisin itse valmistaa (minulla oli siis ollut hyvin ikävä ruuanlaittoa, koska en ollut kokannut pitkään aikaan). Illalla sitten teinkin toisen host-siskoni Paulan kanssa piirakan, josta perhe piti kovasti ja halusi oikein reseptinkin :D. Muuten perjantai-ilta sujuikin sitten läksyjä tehdessä, sillä seuraavana päivänä alkaisi ensimmäinen orientaatioleirini, joka kestäisi koko viikonlopun, enkä ehtisi tehdä läksyjä muuten. 

Kokkikolmoset vauhdissa :D

Lauantaina alkoikin sitten ensimmäinen orientaatioleiri. Lähdimme koko perheen voimin matkaan jo kahdeksalta aamulla (minulle oli sanottu, että puoli seitsemältä, joten odottelin sitten puolisen tuntia kun muut vielä valmistautuivat...) ja ajoimme noin puolitoista tuntia kaupunkiin nimeltä Yecla, joka sijaitsee Murciassa. Siellä saimmekin sitten odotella vielä vähän lisää, sillä yli puolet porukasta oli myöhässä (olisin voinut nukkua sen ajan aamulla...), mutta lopulta olimme kaikki koossa ja lähdimme autoilla viinipeltoja kohti. Viinipellolla meillä oli kisa siitä, kuka saisi ensimmäisenä yhden viinipuskan tyhjäksi, ja meidän ryhmämme oli kolmantena. Vuorilla (joilla siis viinipellot sijaitsivat) oli hauskan hämyinen ilma: sumua oli paljon joka puolella ja oli vielä melko viileää. 

Kaikki yhdessä viinipellolla :)

Maisemat olivat (jo tässä vaiheessa) upeat

Viinipelloilta suuntasimme rypälesaaliimme kera paikalliselle viininvalmistamolle, jossa meille selitettiin, miten viiniä valmistetaan ja kerrottiin hieman paikan historiasta. Saimme myös maistaa "viiniä", joka siis ei ollut vielä käynyttä, vaan vasta pari päivää vanhaa. Se oli kyllä tosi hyvää! Viinitilalla meillä oli myös vähän vapaa-aikaa, jonka käytimme toisiimme tutustuessa. Juttelin paljon erään amerikkalaistytön, Glorian, kanssa. On niin outoa ajatella, että joku oikeasti asuu Amerikassa (hän asui Ohiossa), koska koko maan mieltää vain jonain elokuvatodellisuutena. Sain kuitenkin huomata, että jopa Suomessa ja USA:ssa on paljon yhteneväisyyksiä (kuten esimerkiksi että viinirypäleissä ei kummassakaan maassa ole siemeniä xD). 

Viininvalmistamoon tutustumisen jälkeen matkasimme leirikeskukseen, jossa viettäisimme seuraavan yön ja päivän. Söimme kaikki yhdessä paellaa (kuinkas muutenkaan) ja edelleen tutustuimme toisiimme. Ruuan jälkeen noin kuuden aikoihin perheemme lähtivät takaisin kotiin, ja meidän orientaatiomme alkoi kunnolla. Aivan ensiksi meidän piti pienissä ryhmissä tehdä imitaatioitaespanjalaisista stereotypioista (se oli hauskaa katseltavaa ja myös tekemistä), ja sen jälkeen yritimme opetella toistemme nimiä. Leikimme myös piitä (mitä siis leikin pienenä kavereitteni kanssa kotona, mutta jonka olemassaolon olin lähes unohtanut!!) ja yhtä hippaleikkiä. Tunnelma oli tosi hyvä, koska kaikki osallistuivat ihan täysillä! :D

Näiden leikkien jälkeen juttelimme ihan vakavasti ongelmista, joita olimme saattaneet kohdata ensimmäisen kolmen viikkomme aikana Espanjassa. Oma perheeni ja elämäni täällä tuntuivat suorastaan jumalaisilta, kun kuuntelin, miten paljon ongelmia muilla oli ollut jo nyt. Minulla on ollut aivan älyttömästi onnea sijoitukseni ja perheeni kanssa, sillä kaikki on tähän asti toiminut suorastaan loistavasti. Monet muut eivät kuitenkaan olleet saaneet ollenkaan kavereita ja olivat todella yksinäisiä, ja osa ei oikein tullut hyvin toimeen perheidensä kanssa. Monilla oli myös paljon suurempi kielimuuri kuin mitä minulla on (espanjani paranee päivä päivältä :)). Juttelimme siis näistä ongelmista ja yritimme ehdotella niihin ratkaisuja. Oli kyllä tosi ihana kuulla, miten muilla vaihtareilla menee ja saada vertaistukea! Ja muutenkin kaikki tapaamani ihmiset olivat niin ihania persoonia, että olin oikein iloinen tutustuessani heihin!

Vakavan keskustelun jälkeen homma menikin sitten vähän pelleilyn puolelle, mutta täytyy myöntää, ettei minulla ole ollut niin hauskaa pitkään aikaan. Myös meidän vapaaehtoisohjaajamme Juan oli aivan ihana tyyppi, joka nauratti minua jo pelkällä olemuksellaankin. Olimme kaikkia erikoisia leikkejä, joissa naurukynnys oli hyvin matalalla. Esimerkikis yhdessä leikissä ihmisten piti yrittää pussata toisia ja samalla yrittää estää toista pussaamasta itseään (mistä siis syntyi raju painiottelu). Juttelimme toistemme kanssa pitkälle iltaan ja yöhänkin, ja jaoimme kokemuksiamme. 

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, lähdimme yhdeksältä kävelemään vuorille. Leirikeskustamme ympäröivät siis uskomattoman kauniit vuoret, joille lähdimme patikoimaan. Nousu oli välillä todella jyrkkää ja kuntokin meinasi jo pettää, mutta näköalat perillä olivat hikoilun arvoisia! Jäimme eräälle tasanteelle pitämään sen päivän orientaatiota ja taas keskustelemaan eri asioista mitä vaihdon aikana saattaa nousta esiin. Mielestäni oli todella mukavaa pitää orientaatiota niin kauniissa ja rauhallisessa paikassa. 

Väsyneet vaeltajat ensimmäisellä pysähdyspaikalla, jossa pidimme orientaation.

Orientaatiosession jälkeen päätimme vielä lähteä pitemmälle vuorille etsimään erästä luolaa. Tällä kertaa nousu ei ollut ehkä ihan yhtä jyrkkää tai ei ainakaan yhtä pitkä kuin ensimmäinen nousu, ja tykkäsin kovasti kävelystä, jonka aikana pystyi juttelemaan uusien kavereiden kanssa. Lopulta löysimmekin luolan, joka oli aivan upea ilmestys, niin kuin olivat myös maisemat, jotka avautuivat luolan suulta ja sen päältä. Otimme paljon kuvia, söimme eväitä ja nautimme toistemme seurasta. 

Luolan suuaukolla

 Kuva luolan sisältä otettuna :)

Ja kuva luolan päältä otettuna (HUOM maisemat!!)

Paluumatka oli ehkä fyysisen kunnon näkökulmasta helpompi, mutta hengissä pysymisen näkökulmasta paljon vaikeampi xD. Poluilla oli nimittäin paljon pieniä irtokiviä, jotka lähtivät vierimään jalkojen alta kun laskeuduttiin jyrkkiä kohtia. Kaikki meinasivat koko ajan kaatuilla, ja joka puolelta kuului aina huudahduksia ja kiljahduksia, kun yritettiin epätoivoisesti pysyä pystyssä, mutta minusta sekin oli aika hauskaa. Noin kolmen tunnin retken jälkeen palasimme takaisin leirikeskukseen, kävimme suihkussa ja pakkaillimme tavaroita. Sitten vain odottelimme ruuan valmistumista ja juttelimme (meillä nimittäin kyllä juttua riitti). Ruuaksi oli spagetti bolognesea ja me kaikki söimme hyvällä ruokahalulla. 

Laskeudutaan alas, alas, alas...

Iltapäivällä täyttelimme vielä kyselyitä leirin onnistumisesta ja kirjoitimme itsellemme kirjeet, jotka annetaan meille vaihtovuoden päätteksi. Tunnelma oli iloinen, mutta aika väsynyt (ainakin minulla). 

Kaikki me leiriläiset tulimme mielestäni todella hyvin toimeen keskenämme ja sain paljon uusia kavereita. Kun sitten lähdimme viiden jälkeen takaisin kotejamme kohti, olivat hyvästit haikeat, mutta onneksi näemme kaikki taas toisemme noin kuukauden päästä. Matkustin takaisin Valenciaan yhdessä Yasminin (tanskalainen), Ránin (islantilainen), Bellan (Hong-Kongista) ja Rayhanin (Indonesiasta) kanssa. Edes tällä kahden tunnin pitkällä paluumatkalla eivät puheenaiheet loppuneet kesken! 

Illalla menin hyvillä mielin nukkumaan, itsevarmempana ja valmiina uuteen viikkoon täällä lämpimä auringon alla :) 

Tässä tulikin nyt sitten aika paljon tekstiä, mutta kaikki oli niin hauskaa, etten halua jättää mitään pois. Toivottavasti tykkäätte :)!

P.s. jos haluatte nähdä lisää kuvia orientaatioleiristä (joissa minulla on melkein kaikissa kaksoisleuka ja yhdessä ihanan kirkkaan punainen naama :)))), käykää tsekkaamassa Facebookissa AFS Intercultura Mediterranea, jonne on jaettu kansio kaikista kuvista :)

Adios y hasta luego! 

-Anna