Ensimmäinen orientaatioleiri ja muuta mukavaa

Hola!

Taas yksi viikko on vierähtänyt (en varmaan ikinä lakkaa päivittelemästä sitä, kuinka nopeasti aika täällä menee :D), ja alan päivä päivältä enemmän tajuamaan, ettei kymmenen kuukautta loppujen lopuksi ole kauhean pitkä aika. Nyt siis täytyy ottaa ilo irti joka hetkestä, mitä uskon tehneenikin nyt viimeisen viikon aikana.

Maanantai, tiistai ja keskiviikko sujuivat aika normaaliin tapaan arkirutiineita noudattaen. Olin alkuviikosta ihan hirveän väsynyt, ja nukuin pitkiä siestoja joka päivä jos vain suinkin ehdin. Okei, se ei kuulosta kauheasti miltään riehakkaalta ilon irti ottamiselta, mutta nautin paljon ihan normaalista arkielämästä. Kävin kylläkin keskiviikkona ostamassa host-äitini kanssa minulle käsi-/urheilulaukun kun odottelimme host-siskojani heidän soittoharrastuksistaan.

Torstaina olikin sitten vähän enemmän aktiviteetteja. Illalla menimme taas host-äitini kanssa shoppailemaan, tällä kertaa minulle farkut (heh koska edelliset ja ainoat mukaan ottamani farkut repesivät kriittisestä paikasta :´D). Mukaan tarttui myös pari paitaa… Kun täällä, vaikka tämä on ihan pikkuinen kyläpaikka, on kaikenlaisia kauppoja, joita Suomessa ei ole! Kerroin kerran host-siskolleni Irenelle, mitä kaikkia kauppoja meillä ei ole, ja hän ihmetteli, mistä ihmeestä me sitten ostamme vaatteemme. Minä aloin ihmetellä ihan samaa, ja vastasin vain, että H&M:stä, koska se oli sillä hetkellä ainoa kauppa, joka tuli mieleeni xD.

Kun olimme menossa kotiin shoppailemasta, host-isäni lähetti viestin, että sinä iltana olisi mahdollisuus päästä katsomaan Algemesin perinteisiä härkätaisteluita kello yhdeksältä (härkätaistelustereotypiani osoittautui kuin osoittautuikin todeksi!). Ajattelin, että se on sellainen once in a lifetime –elämys, ja suostuin, vaikka se olikin minun makuuni vähän liian myöhään illalla (kun siis seuraavana päivänä oli koulua). Kun sitten menimme host-isäni kanssa Algemesiin, oli siellä kunnon bileet pystyssä. Jokaisella eri härkätaistelu ”seuralla” (joita oli varmaan n. 40) oli omat pikku kojunsa ja metallikatoksensa, joissa ihmiset söivät ja tanssivat diskoissa. Musiikki soi täysillä ja kuului jo tosi pitkälle kun saavuimme (host-isän BMW avoautolla!!).

Algemesin härkätaistelut eroavat muista härkätaisteluista siinä, että areena rakennetaan ja puretaan joka vuosi uudestaan ihan normaalille plazalle. Rakennustyöt kestävät parisenkymmentä päivää. Areenalla esitetään kolmenlaisia härkätaisteluesityksiä: niitä perinteisiä, joissa härkää kidutetaan ja lopuksi se tapetaan; joitain esityksiä nuoremmilla härillä, ja vielä esityksiä, joissa ihmiset (tietysti koulutetut) väistelivät niitä päin juoksevia härkiä ja jopa hyppivät voltteja niiden yli. Aioimme mennä katsomaan kolmatta vaihtoehtoa, mutta kun saavuimme areenalle (klo 9.30), siellä käppäili vain ihmisiä ja lapset leikkivät sen keltaisessa hiekassa. Ihmettelimme, miksi ohjelma ei vielä ollut alkanut, mutta sitten meille selvisi, että se alkaisikin vasta kahdeltatoista yöllä. Noh, ajattelin, että tällaisia tilaisuuksia ei usein tule, ja vaikka hintana olikin seuraavan päivän zombiena olo, päätimme tulla uudelleen kahdeltatoista katsomaan esitystä. 

Härkätaisteluareenan sisäänkäynti 

Niin sanottujen "härkätaisteluseurojen" joukkuepaitoja.

Areenan alla (siis tästä mentiin katsomoon)

Esitys oli kyllä näkemisen arvoinen! Katsomo oli melkein täynnä ja tunnelma oli korkealla. Joka puolella oli juhlan kunniaksi hassusti pukeutuneita ihmisiä (esim. liput meille myi viuhkaansa heilutteleva viehättävä nainen, jolla oli parta ja kaljamaha (eli hän oli siis oikeasti mies)). Kaikkialla tuoksui ruoka ja... no... härät. Esitys oli aivan huikea: ihmiset oikeasti hyppivät voltteja niitä täysillä päin joksevien härkien yli, ja juoksivat sitten piiloon suojaseinien taakse. Välillä nuoret ja pienikokoiset härät pääsivät suojaseinustan taakse, mutta silloin katsomo vain hörähti raikuvaan nauruun, vaikka ihmiset suojusten takava joutuivat hyppelemään korkean aidan yli kaikki kerralla etteivät joutuisi vauhkon härän tallomiksi. Mutta suosittelen tätä kokemusta, vaikka härkien kohtelusta käydäänkin kuumana keskustelua, mutta tässä esityksessä härkiä ei tapettu tai kidutettu, vähän vain kiusattiin.

Paljon porukkaa... (ja kiva muuten niille
 jotka asuu tossa ton areenan reunoilla...)

Siellä se härkä nyt on :D

En ihan saanu kokonaa videolle mut
eiköhän tosta tajuu mistä on kyse :)

Perjantaina olin siis noin viiden tunnin yöunien (mikä on minulle siis supervähän) jälkeen melkoisen väsynyt. Koulupäivä meni kuitenkin suhteellisen nopeasti, ja vihdoin pääsin viikonlopun viettoon! Host-äitini kysyi, mitä haluaisin illalliseksi, ja päätin lähteä kauppaan hänen kanssaan ostamaan tarvikkeita jauhelihapiirakkaan, jonka saisin itse valmistaa (minulla oli siis ollut hyvin ikävä ruuanlaittoa, koska en ollut kokannut pitkään aikaan). Illalla sitten teinkin toisen host-siskoni Paulan kanssa piirakan, josta perhe piti kovasti ja halusi oikein reseptinkin :D. Muuten perjantai-ilta sujuikin sitten läksyjä tehdessä, sillä seuraavana päivänä alkaisi ensimmäinen orientaatioleirini, joka kestäisi koko viikonlopun, enkä ehtisi tehdä läksyjä muuten. 

Kokkikolmoset vauhdissa :D

Lauantaina alkoikin sitten ensimmäinen orientaatioleiri. Lähdimme koko perheen voimin matkaan jo kahdeksalta aamulla (minulle oli sanottu, että puoli seitsemältä, joten odottelin sitten puolisen tuntia kun muut vielä valmistautuivat...) ja ajoimme noin puolitoista tuntia kaupunkiin nimeltä Yecla, joka sijaitsee Murciassa. Siellä saimmekin sitten odotella vielä vähän lisää, sillä yli puolet porukasta oli myöhässä (olisin voinut nukkua sen ajan aamulla...), mutta lopulta olimme kaikki koossa ja lähdimme autoilla viinipeltoja kohti. Viinipellolla meillä oli kisa siitä, kuka saisi ensimmäisenä yhden viinipuskan tyhjäksi, ja meidän ryhmämme oli kolmantena. Vuorilla (joilla siis viinipellot sijaitsivat) oli hauskan hämyinen ilma: sumua oli paljon joka puolella ja oli vielä melko viileää. 

Kaikki yhdessä viinipellolla :)

Maisemat olivat (jo tässä vaiheessa) upeat

Viinipelloilta suuntasimme rypälesaaliimme kera paikalliselle viininvalmistamolle, jossa meille selitettiin, miten viiniä valmistetaan ja kerrottiin hieman paikan historiasta. Saimme myös maistaa "viiniä", joka siis ei ollut vielä käynyttä, vaan vasta pari päivää vanhaa. Se oli kyllä tosi hyvää! Viinitilalla meillä oli myös vähän vapaa-aikaa, jonka käytimme toisiimme tutustuessa. Juttelin paljon erään amerikkalaistytön, Glorian, kanssa. On niin outoa ajatella, että joku oikeasti asuu Amerikassa (hän asui Ohiossa), koska koko maan mieltää vain jonain elokuvatodellisuutena. Sain kuitenkin huomata, että jopa Suomessa ja USA:ssa on paljon yhteneväisyyksiä (kuten esimerkiksi että viinirypäleissä ei kummassakaan maassa ole siemeniä xD). 

Viininvalmistamoon tutustumisen jälkeen matkasimme leirikeskukseen, jossa viettäisimme seuraavan yön ja päivän. Söimme kaikki yhdessä paellaa (kuinkas muutenkaan) ja edelleen tutustuimme toisiimme. Ruuan jälkeen noin kuuden aikoihin perheemme lähtivät takaisin kotiin, ja meidän orientaatiomme alkoi kunnolla. Aivan ensiksi meidän piti pienissä ryhmissä tehdä imitaatioitaespanjalaisista stereotypioista (se oli hauskaa katseltavaa ja myös tekemistä), ja sen jälkeen yritimme opetella toistemme nimiä. Leikimme myös piitä (mitä siis leikin pienenä kavereitteni kanssa kotona, mutta jonka olemassaolon olin lähes unohtanut!!) ja yhtä hippaleikkiä. Tunnelma oli tosi hyvä, koska kaikki osallistuivat ihan täysillä! :D

Näiden leikkien jälkeen juttelimme ihan vakavasti ongelmista, joita olimme saattaneet kohdata ensimmäisen kolmen viikkomme aikana Espanjassa. Oma perheeni ja elämäni täällä tuntuivat suorastaan jumalaisilta, kun kuuntelin, miten paljon ongelmia muilla oli ollut jo nyt. Minulla on ollut aivan älyttömästi onnea sijoitukseni ja perheeni kanssa, sillä kaikki on tähän asti toiminut suorastaan loistavasti. Monet muut eivät kuitenkaan olleet saaneet ollenkaan kavereita ja olivat todella yksinäisiä, ja osa ei oikein tullut hyvin toimeen perheidensä kanssa. Monilla oli myös paljon suurempi kielimuuri kuin mitä minulla on (espanjani paranee päivä päivältä :)). Juttelimme siis näistä ongelmista ja yritimme ehdotella niihin ratkaisuja. Oli kyllä tosi ihana kuulla, miten muilla vaihtareilla menee ja saada vertaistukea! Ja muutenkin kaikki tapaamani ihmiset olivat niin ihania persoonia, että olin oikein iloinen tutustuessani heihin!

Vakavan keskustelun jälkeen homma menikin sitten vähän pelleilyn puolelle, mutta täytyy myöntää, ettei minulla ole ollut niin hauskaa pitkään aikaan. Myös meidän vapaaehtoisohjaajamme Juan oli aivan ihana tyyppi, joka nauratti minua jo pelkällä olemuksellaankin. Olimme kaikkia erikoisia leikkejä, joissa naurukynnys oli hyvin matalalla. Esimerkikis yhdessä leikissä ihmisten piti yrittää pussata toisia ja samalla yrittää estää toista pussaamasta itseään (mistä siis syntyi raju painiottelu). Juttelimme toistemme kanssa pitkälle iltaan ja yöhänkin, ja jaoimme kokemuksiamme. 

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina, lähdimme yhdeksältä kävelemään vuorille. Leirikeskustamme ympäröivät siis uskomattoman kauniit vuoret, joille lähdimme patikoimaan. Nousu oli välillä todella jyrkkää ja kuntokin meinasi jo pettää, mutta näköalat perillä olivat hikoilun arvoisia! Jäimme eräälle tasanteelle pitämään sen päivän orientaatiota ja taas keskustelemaan eri asioista mitä vaihdon aikana saattaa nousta esiin. Mielestäni oli todella mukavaa pitää orientaatiota niin kauniissa ja rauhallisessa paikassa. 

Väsyneet vaeltajat ensimmäisellä pysähdyspaikalla, jossa pidimme orientaation.

Orientaatiosession jälkeen päätimme vielä lähteä pitemmälle vuorille etsimään erästä luolaa. Tällä kertaa nousu ei ollut ehkä ihan yhtä jyrkkää tai ei ainakaan yhtä pitkä kuin ensimmäinen nousu, ja tykkäsin kovasti kävelystä, jonka aikana pystyi juttelemaan uusien kavereiden kanssa. Lopulta löysimmekin luolan, joka oli aivan upea ilmestys, niin kuin olivat myös maisemat, jotka avautuivat luolan suulta ja sen päältä. Otimme paljon kuvia, söimme eväitä ja nautimme toistemme seurasta. 

Luolan suuaukolla

 Kuva luolan sisältä otettuna :)

Ja kuva luolan päältä otettuna (HUOM maisemat!!)

Paluumatka oli ehkä fyysisen kunnon näkökulmasta helpompi, mutta hengissä pysymisen näkökulmasta paljon vaikeampi xD. Poluilla oli nimittäin paljon pieniä irtokiviä, jotka lähtivät vierimään jalkojen alta kun laskeuduttiin jyrkkiä kohtia. Kaikki meinasivat koko ajan kaatuilla, ja joka puolelta kuului aina huudahduksia ja kiljahduksia, kun yritettiin epätoivoisesti pysyä pystyssä, mutta minusta sekin oli aika hauskaa. Noin kolmen tunnin retken jälkeen palasimme takaisin leirikeskukseen, kävimme suihkussa ja pakkaillimme tavaroita. Sitten vain odottelimme ruuan valmistumista ja juttelimme (meillä nimittäin kyllä juttua riitti). Ruuaksi oli spagetti bolognesea ja me kaikki söimme hyvällä ruokahalulla. 

Laskeudutaan alas, alas, alas...

Iltapäivällä täyttelimme vielä kyselyitä leirin onnistumisesta ja kirjoitimme itsellemme kirjeet, jotka annetaan meille vaihtovuoden päätteksi. Tunnelma oli iloinen, mutta aika väsynyt (ainakin minulla). 

Kaikki me leiriläiset tulimme mielestäni todella hyvin toimeen keskenämme ja sain paljon uusia kavereita. Kun sitten lähdimme viiden jälkeen takaisin kotejamme kohti, olivat hyvästit haikeat, mutta onneksi näemme kaikki taas toisemme noin kuukauden päästä. Matkustin takaisin Valenciaan yhdessä Yasminin (tanskalainen), Ránin (islantilainen), Bellan (Hong-Kongista) ja Rayhanin (Indonesiasta) kanssa. Edes tällä kahden tunnin pitkällä paluumatkalla eivät puheenaiheet loppuneet kesken! 

Illalla menin hyvillä mielin nukkumaan, itsevarmempana ja valmiina uuteen viikkoon täällä lämpimä auringon alla :) 

Tässä tulikin nyt sitten aika paljon tekstiä, mutta kaikki oli niin hauskaa, etten halua jättää mitään pois. Toivottavasti tykkäätte :)!

P.s. jos haluatte nähdä lisää kuvia orientaatioleiristä (joissa minulla on melkein kaikissa kaksoisleuka ja yhdessä ihanan kirkkaan punainen naama :)))), käykää tsekkaamassa Facebookissa AFS Intercultura Mediterranea, jonne on jaettu kansio kaikista kuvista :)

Adios y hasta luego! 

-Anna

Viikonloppuaktiviteetteja

Hola!

Jos aloitin viime postauksen toteamalla, että viikko on tuntunut ikuisuudelta, voin tämän postauksen aloittaa kertomalla, että viimeiset vajaat puolitoista viikkoa ovat menneet kuin siivillä. Soitan aina kerran viikossa Suomeen perheelleni, ja kun eilen soitin, tuntui kuin olisin soittanut edellisen kerran suunnilleen toissapäivänä. On ihmeellistä, miten aika alkaa kulua nopeammin nyt, kun alan pikku hiljaa tottua espanjalaisen arjen rutiineihin. Mutta vaikka viikko on vierähtänyt nopeasti, ei se tarkoita, etteikö sen aikana olisi tapahtunut mitään, päin vastoin.

Suurin osa ns. aktiviteeteista sijoittuu viikonlopuille, ja silloinkin yleensä iltaan/yöhön. Viikko sitten viikonloppuna hengasin iltapäivällä kavereideni kanssa "plazalla" eli puiston tapaisella aukioilla, joita täällä on valtavasti. Pelasimme Parchis -nimistä lautapeliä, joka on kuulemma hyvin tyypillinen peli täälläpäin ja söimme suolattuja auringonkukansiemeniä joita paikalliset kutsuvat nimellä Pipas. Niitä ei kyllä muuten ollut helppo syödä! Ensiksi yksi pipa laitetaan suuhun ja imeskelään suolat sen pinnalta. Sitten kuori puraistaan siististi rikki ja heitetään pois, ja sisältä paljastuva minimaalisen kokoinen siemen syödään (siemen oli niin pieni, että tuskin tunsin sitä saatika maistoin sen makua). Aluksi en tajunnut yhtään, mitä piti tehdä, vaan pureskelin kuoren pieniksi paloiksi suussani ja siemenen sen mukana niin, että minun oli pakko sylkeä kaikki pois. Sitten kun tajusin idean, en osannut toteuttaa sitä, vaan en joko saanut koko pipaa auki tai murskasin sen taas silpuksi. Lopuksi, kun vihdoin tajusin avaamistekniikan, en tajunnut, että siementä piti ensiksi imeskellä kuorineen, jotta saa makua, vaan vain yksinkertaisesti avasin kuoret ja i´söin ihmetellen mauttomat minimaaliset siemenet. Noh, ainakin kaverini saivat hyvät naurut xD.

Värierovertailuja plazalla xD

Viikko sitten lauantaina menimme illalliselle toiseen kylään yhden host-siskoni Irenen parhaan kaverin luo. He olivat ilmeisesti vuosi sitten (jos muistan oikein) rakentaneet sinne upean talon, joka oli ihan kuin jostain elokuvasta! Kaikki oli niin hienoa ja niin... valkoista! Valkooiset marmoriset kierreportaat laskeutuivat valkoiseen olohuoneeseen, jossa oli valkoinen sohva ja valkoinen ruokapöytä (mutta hopeiset tuolit!!). Talo oli siis todella moderni ja upea, ja sen omistajat hyvin mukavia ihmisiä, niin kuin kaikki tähän mennessä tapaamani henkilöt.

Sunnuntaina menimme koko perhe host-isäni siskon "mökille" vuoristoon. Sinne tuli myös host-isäni kaksi siskoa ja heidän lapsensa (jotka ovat siis jo aikuisia) ja muita tuttavia. Meillä oli todella hauskaa! Eräät Alex ja Tesa soittivat kitaraa ja lauloivat (ja yrittivät saada myös yleisön laulamaan mukana...) ja tunnelma oli aivan mahtava! Söimme myös valencialaista perinneruokaa, paellaa, (joka siis huom. on nimenomaan VALENCIALAINEN perinneruoka) ja niin paljon kaikkea muutakin, ettei varmasti ollut nälkä koko päivänä. Paella oli siitä hassua, että se valmistettiin jäätävän kokoisella pannulla hyvin erikoisella tavalla, mutta kokin kunniaksi on sanottava, että se oli todella hyvää!

Ylpeä kokki ja nälkäiset ystävät :)

Viikolla ei sinänsä tapahtunut päljon mitään uutta, paitsi että aloitin viulutuntini täällä Guadassuarissa. Opettajani on todella mukava ja (thank god) osaa puhua hyvää englantia!!! Opetus on kyllä vähän erilaista täällä, mutta ei kyllä mitenkään huonolla tavalla. Vaihtelu aina virkistää!

Koulussa en vieläkään oikeastaan tajua mitään, ja jotta pysyisin hereillä tunneilla, joissa vain vieraskielinen puhe soljuu toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, olen alkanut lukea erästä vallan mainiota kirjaa niillä tunneilla, joilla muuten vain istuisin ja keskittäisin kaikki voimani hereillä pysymiseen. Kirjan nimi on "Maailmassa on virhe", ja se kertoo 101:stä virheestä, joita historialliset henkilöt ovat tehneet ja joilla on ollut enemmän tai vähemmän katastrofaalisia seurauksia. Suosittelen!!!

Viime viikonloppuna minulla ei ainakaan ollut tekemisen puutetta! Perjantaina illalla puhuin ensin Jennyn (suomalaisen kaverini) kanssa yli tunnin mittaisen puhelun, kun ulkona satoi kaatamalla vettä, ukkosti ja salamoi. Meidän oli tarkoitus lähteä Foster´s hollywood -nimiseen ravintolaan kavereideni kanssa yhdeksältä, mutta lähtö viivästyi lähes tunnilla ukkoskuuron takia. Täällä on siis kaikkina muina päivinä paistanut aurinko kirkkaana täydeltä taivaalta paitsi sinä iltana, jolloin myrskysi ihan kunnolla (läheisellä plazalla puu kaatui ja kaduilla oli useita, ehkä jopa kymmeniä senttimetrejä vettä) ja eilen, jolloin oli pieni sadekuuro. Joka tapauksessa lähdimme ravintolaan viereiseen kylään noin kymmenen aikoihin. Ruoka oli todella hyvää ja seura mitä parasta! Juttelimme muun muassa elokuvista ja kirjoista ja pelottelimme toisiamme kauhuelokuvilla. Fostersin jälkeen menimme vielä viereiseen mäkkäriin syömään McFlurryt jälkiruoaksi.

Foster´s Hollywood con amigas <33

 Lauantaina aamulla klo 10.30 alkoivat ensimmäiset orkesteriharjoitukseni. Odottelimme ainakin puoli tuntia, ennen kuin aloitimme, koska tulostin ei suostunut tulostamaan meille nuotteja. Kun vihdoin saimme nuotit, oli erittäin pihalla, enkä pysynyt yhtään perässä, mutta eiköhän se vielä tästä, kun rauhassa pääsee opettelemaan.... Orkesterissa sain muutamia kavereita, joiden kanssa menin harkkojen jälkeen (jotka loppuivat myös puoli tuntia etuajassa) syömään eräänlaista jäätelön ja jäähilejuoman risteytystä (joka oli ihan älyttömän hyvää!!).

Jännää, mutta hyvää jätskijuttua maistelemassa 

 Illalla lähdin ulos toisten kavereideni kanssa. Menimme tilaamaan pizzat ja syömään ne yhden kaverini isoäidin luokse. Katsoimme telkkarista eräänlaista kilpailua, joka oli vähän niin kuin missikisat, mutta osallistujilla oli tietynlainen massiivinen ja hyvin koristeellinen puku ja erittäin epämukavan näköinen kampaus. Naisten ja tyttöjen joukosta valittiin kolmetoista pientä ja kolmetoista isoa naispuolista henkilöä, joista vielä myöhemmin valitaan yksi, joka ns. johtaa muita kahtatoista. Pelasimme myös espanjalaisilla korteilla, mikä on minun mummosieluni mielestä tosi hauskaa! :D Myöhemmin menimme vielä samaan kahvilaan, jossa olin ollut päivällä orkesterikavereideni kanssa. Ja vielä sen jälkeen menimme yökävelylle Guadassuarissa, ja kaverini esittelivät minulle kylää (pimeää sellaista). Taas kerran, ruoka oli maukasta ja seura aivan loistavaa :).

Pizza con amigas <33

Kova kisa käynnissä :D

Pieni fakta tähän väliin: Espanjassa ihmiset todellakin elävät hyvin erilaisella vuorolla kuin suomalaiset. Perjantaina kysyin host-äidiltäni, että mikä on minun kotiintuloaikani. Hän ei ensiksi ymmärtänyt ja etsin käännöksen googlen kääntälällä. Kun näytin sanaa hänelle, hän vain naurahti ja sanoi sitten, että tavallisina viikonloppuiltoina JO puoli kahdelta tai viimeistään kahdelta, mutta jos on joku erikoisjuhla, niin voin olla kolmeen-neljään asti ulkona... Ja joo, tykkään tästä elämänrytmistä! :) Kun Suomessa joidenkin kotiintuloaika on jo yhdeltätoista, täällä vasta lähdetään ulos silloin. Perjantaina Foster´s Hollywoodissa näin noin neljävuotiaita lapsia vielä täysin hereillä kahdentoista aikaan yöllä...

Sunnuntaina heräsimme "aikaisin", eli vähän ennen kymmentä ja lähdimme vähän ennen yhtätoista ajamaan kohti Santa Pola -nimistä kaupunkia, joka oli noin kahden tunnin ajomatkan päässä vuoristojen halki. Maisemat matkalla olivat hyvin kauniit, ja vaikka olin nukkunut alle kahdeksan tuntia yöllä (mikä siis on minulle tosi vähän) ja olin aika väsynyt, en malttanut nukkua autossa, vaan katselin mieluummin maisemia ja kuuntelin host-isäni historianluentoja.

Saavuimme Santa Polaan noin yhdeltä, söimme hiukan evästä (suklaaleivoksia :P) ja lähdimme kävelemään kohti laivoja, jotka veisivät meidät Isla de Tabarca -nimiselle pienelle saarelle. Ja kyllä, sana "laivoja" on tarkoituksella monikossa. Nimittäin, laivoissa, jotka menivät saareen, oli eräänlainen sukellusveneosa, eli alakerta, jossa oli ikkunat vedenpinnan alapuolella. Sieltä pystyi siis katselemaan hetken kaloja saaren edustalla. Huono puoli oli kuitenkin se, että tällä nimenomaisella alueella eivät kuuluneet laivan kuulutukset. Eli, kun olimme kalojenkatselukannella, emme tienneet, että piti jo nousta laivasta, vaan jäimme vahingossa laivaan kun se lähti paluumatkalle Santa Polan satamaan. Näin ollen meidän piti mennä takaisin satamaan, uuteen laivaan ja vasta sitten pääsimme perille Isla de Tabarcalle. Ei siinä muuten mitään, mutta minulla tuli vähän huono olo laivassa, ja oli sen takia aika tukalat kaksi tuntia (jonka siis olisi pitänyt olla vain puoli tuntia...).

Kohtalokas kalojenkatselureissu xD

Isla de Tabarca

Lopulta kuitenkin pääsimme perille Tabarcalle, joka oli hyvin pieni, mutta sitäkin kauniimpi saari. Se oli vain noin kilometrin pituinen ja muutaman sata metriä leveä. Se asutettiin ensimmäisen kerran, jos muistan oikein, 1700-luvulla, ja nykyään siellä asuu noin 50-60 asukasta. Ennen se oli vain pahainen kalastajakylä, mutta nykyään se on pienuudestaan huolimatta vetävä turistikohde museoineen kaikkineen. Ilma oli sunnuntaina mitä mainioin, ja oli mukava käppäillä saaren päästä päähän ja kahlata lämpimässä rantavedessä ja tietysti syödä jäätelöä. Illalla, kun lähdimme kotia kohti, olimme kaikki hyvin väsyneitä, mutta onnellisia :).

Saaren toisessa päässä...

Behind the scenes

Toda la familia <3

Y las chicas de familia <3

Hehee tykkäsin paljon kaikista kivistä ja kallioista,
joita oli tolla saarella paljon :)

Taustalla näkyy vähän Santa Polan kaupunkia

Jätskillä rannalla

Illemmalla tuli vähän pilvisempää...

Merta oli silmänkantamattomiin

...ja tää on saaren toisesta päästä

Santa Pola illalla

Ja vielä pikainen otos upeasta iltataivaasta Santa Polasta
ennen lähtöä.

Siinäpä oli aika lailla kaikki kahdesta viimeisimmästä viikonlopusta ja viime viikosta. Juttua ois kyllä niin paljon, että vois vaikka kirjottaa romaanin, mutta eiköhän tämä nyt riitä tältä erää.

Adios y hasta luego!
-Anna

Näin se on lähtenyt käyntiin

Hola!

Huhhuh, mistä sitä edes aloittaisi?! Viikko on kulunut siitä kun saavuin espanjaan, mutta tuntuu kuin olisin ollut täällä jo vaikka kuinka kauan! Kaikki ylipäätään tuntuu menevän tosi hitaasti (esim. koulupäivät...) mutta toisaalta en ole ehtinyt edes kirjoittamaan tätä blogia aikaisemmin, vaikka tarkoitus on ollut. No, nyt sitä juttua sitten tulee ;)

Saavuimme siis Madridiin viime viikon perjantaina n. puoli seitsemältä illalla (HUOM! lennon piti olla perillä jo viiden jälkeen mutta en sitten tiedä mikä siinä kesti...) ja menimme hotelliin yöksi. Lentokoneessa olimme arvuutelleet, mikälaiseen läävään meidät oikein tungetaan, mutta päädyimmekin ihan hienoon kunnon hotelliin, joka oli tosi iso (okei, sen on kai pakko olla jos sinne ängetään yli sata vaihto-oppilasta...). Illalla käytiin yhdessä läpi jotain ihan perus juttuja kuten sääntöjä etc. ja syötiin (tosi myöhään). Minä sain parisängyllisen hotellihuoneen kokonaan itselleni, vaikka jotkut joutuivat jakamaan samanlaisen huoneen kolmestaan xD.

Seuraavana päivänä lähdimme hotellilta juna-asemalle hieman kahdentoista jälkeen. Matka alkoi heti mahtavasti, kun yksi hollantilaistyttö huomasi unohtaneensa laturinsa hotellihuoneeseensa ja enkös sitten minäkin tajunnut, että omani jäi myös! En tiedä miksi, mutta meillä oli kamala kiire ja jostain syystä hollantilaistyttö käytti portaita, joten luulin että hisseissä oli jokin vika. Hollantilaistytölle portaat eivät olleet mikään ongelma, koska hänen piti kiivetä vain yksi kerros, mutta eikös minun hotellihuoneeni ollutkin viidennessä kerroksessa...! Joten juoksin hiki päässä viisi kerrosta rappusia, hain laturini käytäväsokkelon toisesta päästä ja palasin hissiä käyttäen (joka muuten toimi täydellisen hyvin!!! :)))). 

No joo, juna-asemalla odottelimme n. kaksi tuntia junan lähtöä (miksi hemmetissä meillä oli niin kamala kiire jos junaa piti odottaa kaksi tuntia...?). Junamatkakin kesti vajaat kaksi tuntia, jonka aikana juttelin muiden vaihtareiden kanssa ja nukuin (kuten kaikki muutkin). Sitten tulikin jännittävin vaihe päivästä: perheiden kohtaaminen! Olin hieman hermostunut, koska en osannut juuri lainkaan espanjaa ja halusin tietenkin antaa hyvän ensivaikutelman (mikä ei onnistu jos seisoo tuppisuuna) ja hermoilin myös sitä, miten tässä maassa kuuluu tervehtiä (poskisuudelmat, halaukset, kättely, käden heilautus...?). Kun varsinainen tilanne sitten tuli eteen, huomasin, että olin hermoillut aivan turhaan. Asiat sujuivat suht luontevasti (poskisuudelmien kera) ja sönkötin jotain vähän espanjaa ja vähän englantia. 

Minä ja minun host-äitini ja -siskoni juna-asemalla :)

Vastaanotto oli ihanan lämmin (sekä ihmisten, että ilman puolesta) ja ensimmäinen iltani perheessä sujui ihan hyvin. Kun tulimme kotiin, purin host-siskoni Paulan kanssa laukkuni (host-iskän piti avata toisen laukkuni lukko metallisahalla, koska oli hävittänyt avaimen juna-asemalla :´D) ja sen jälkeen illalla menin kävelylle tutustumaan uuteen kotikylääni toisen host-siskoni Irenen kanssa.

Iltakävelyllä Guadassuarissa

Uusi kotini seuraavan kymmenen kuukauden aikana on minusta tosi hieno! Ennen kuin sain tietää sijoitukseni, pelkäsin, että saattaisin joutua johonkin pahanhajuiseen pikku huoneistoon, jossa vessanovia ei saa lukkoon, keittiön ikkunasta näkee suoraan, jos joku on vessassa ja sängyt ovat tosi epämukavia (tällä en ainakaan viittaa asuntoomme lomallamme Barcelonassa...). Tämäkin pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä talo on aivan ihastuttava! Alakerrassa on keittiö ja ruokailutilat, sekä olohuone ja ns. työskentelyhuone, jossa yleensä teemme läksyt etc. Toisessa kerroksessa on host-perheeni makuuhuoneet, kodinhoitohuone ja kylpyhuone (joka on tosi söpö :D), ja viimeinen eli kolmas kerros onkin sitten kokonaan minun. Okei, se kuulostaa aika hurjalta, mutta kolmas kerros ei siis ole yhtä iso kuin muut kerrokset, vaan se on vain yksi yhtenäinen tila. Se on kylläkin aika iso huoneeksi (noin meidän olohuoneen kokoinen), mikä on kivaa, koska sinne mahtuu tosi iso sänky jonka saan vallata itselleni :DD.

Meidän talomme puutarhasta katsottuna

Tuossa syödään illalista, jos on lämmin

Meidän tyttöjen söpö vessa :D

Ja minun huoneeni ja ihanan iso sänky!

(minun huonetta myös)

Sunnuntaina emme oikeastaan tehneet mitään, vaan chillailimme vain kotona. Paula mm. lakkasi 2h kynsiäni. Iltapäivällä tuleva luokkalaiseni Maria, joka on Irenen kaveri ja jonka vanhemmat ovat minun host-vanhempieni kavereita, tuli meille kertomaan vähän siitä, millaista koulussa tulee olemaan ja mitä on hyvä tietää etc. Nauroimme kaikki yhdessä "Finnish nightmares" -kirjalle, jonka olin tuonut tuliaisiksi host-perheelleni :D.

Paula teki mulle unisiepparikynnet <33

 Lauantai- ja sunnuntai-iltoina söimme illallista talomme puutarhassa, mikä oli tosi kivaa, koska oli vielä niin lämmin ja koska meillä on niin kaunis puutarha! Olen nyt täällä oloni aikana syönyt tortillaa (mikä on siis perunamunakas, ei fajitas!!!), kalaa, kanapihvejä eri mausteilla, jotain riisimuhennosta, jonka nimeä en muista ja paljon muita ruokia (muistikapasiteettini on keskittynyt lähes täysin kahden uuden kielen oppimiseen, joten en oikeastaan edes muista, mitä kaikkea olemme syöneet viime päivinä...), ja kaikilla ruoilla on yksi yhteinen tekijä: ne ovat olleet todella hyviä! :)

Tosiaan, ennen lähtöä suhtauduin hyvinkin skeptisesti ajatukseen, että vain puhumalla ja kuuntelemalla voisi oppia uuden kielen (tai minun tapauksessani kaksi uutta kieltä) yhdessä vuodessa. Minua myös pelotti hieman, mitä tuleman piti, sillä kaikki host-perheeni jäsenet eivät puhu englantia ja ajatus kahden kielen puhumisesta sekaisin (siis espanjaa englannilla höystettynä) tuntui todella absurdilta. Mutta enkös sitten huomannutkin, että jo ensimmäisenä iltana ollessani kävelyllä Irenen kanssa, hän puhui minulle koko ajan vain espanjaa ja ymmärsin jo noin puolet siitä mitä hän sanoi :D. Eikä englannin sekoittaminen espanjaan olekaan kamalan vaikeaa, vaikka välillä tuleekin pieniä väärinymmärryksiä. Viimeisen viikon aikana olenkin jo jutellut espanjaksi host-isäni kanssa Suomen ja Espanjan taloudellisista ja poliittisista eroista ja yleensäkin taloudesta ja politiikasta, ja koulussa kreikan opiskelu sujuu suht hyvin espanjaksi xD. Valencian kieli onkin sitten jo toinen haaste, mutta eiköhän sekin sieltä vielä jossain vaiheessa tule. Tällä hetkellä pystyn koulussa tunneilla jo erottamaan yksittäisiä sanoja puheesta, mutta ymmärtämisestä ei kyllä oikein voi vielä puhua.

Koulu alkoi täällä siis maanantaina. Tämä eka viikko oli aika rankka kun tuli koko ajan niin paljon uutta ja kuuli vain vierasta kieltä, jota ei yhtään ymmärtänyt. Onneksi kuitenkin ihmiset täällä ovat tosi mukavia, ja ekan tunnin jälkeen kaikki suorastaan tungeksivat ympärilläni ja kyselivät erilaisia kysymyksiä. Ruokavälkällä kaikki olisivat halunneet, että tulen niiden porukkaan syömään xD. Espanjassa lukiossa on siis samanlainen luokkasysteemi kuin Suomessa ylä- ja ala-asteilla, eli sama luokka pysyy koko ajan. Se on sinänsä kiva, koska silloin on ehkä vähän helpompi saada uusia kavereita. Ekoina päivinä olin tietysti ihan ulalla koko ajan ja kavereiden keskusteluihin oli vähän vaikea ottaa osaa kun ei yhtään tiennyt, mistä edes puhuttiin, mutta eiköhän se vielä tästä :).

Meidän koulumme  :)

Tähän loppuun voisin vielä kertoa pari pikkujuttua, jotka on erilaisia täällä kuin Suomessa. Ensinnäkin, täällä tosiaan pidetään kenkiä jalassa sisällä! Eihän siinä sinänsä mitään, mutta kun täällä on niin kuuma, niin ainakin minulla alkaa jalkahiki haista oikein kunnolla, jos pidän kenkiä jalassa koko päivän... (espanjalaisilla ei ilmeisesti ole jalkahikeä kun ovat tällaisen järjestelyn keksineet). Toinen juttu on ruokailujen erilaisuus. Jotkut pelottelivat minua sillä, että täällä ei syötäisi päivällä juuri ollenkaan ja illalla ihan tosi paljon. Se ei kuitenkaan (onneksi) pidä ainakaan meidän perheessä paikkaansa. Ruokailuajat ovat itse asiassa aika samanlaiset kuin Suomessa, mutta jotkin ateriat ovat vain vaihtaneet paikkaa. Esimerkiksi koululounas: Suomessa syödään kunnon lounas koulussa n. 11 ja 12 välillä ja välipala heti koulusta tultua. Täällä se on kuitenkin toisin päin: koulussa syödään vain esimerkiksi sämpylä, ja kun koulusta tullaan kotiin, syödään ihan kunnon ruoka. Sama on päivällisen ja iltapalan kanssa: kuuden aikaan syödään jotain pientä ja yhdeksän-kymmenen aikaan ihan kunnon ruoka. Myös koulu on aika erilaista kuin Suomen lukio, mutta kirjoitan siitä varmaankin myöhemmin jossain toisessa postauksessa tarkemmin.

Pahoittelen, jos teksti tuntui liian pitkältä, mutta niin minusta tuntui tämä viikkokin! Nyt olen melkoisen uupunut, mutta tyytyväinen, sillä olen huomannut, että täällä aurinkoisessa maassa asiat tuppaavat yleensä järjestymään :)

Hyvää viikonlopun jatkoa!
-Anna